Paha auto-onnettomuus, joka vei äidin teho-osastolle. GP2-sarjan mestaruus. Ilman F1-paikkaa jääminen, lähtö kilpailemaan Japaniin. Yllättävä F1-komennus kesken kauden. Nousu F1-huipputalliin, lähtöpassit sieltä. Lapsuudenystävän traaginen kuolema. Sen jälkeen oman uran nousukiito ja jopa sensaatiomainen GP-voitto keskikastin autolla.
Pierre Gaslyn, 25, viime vuodet ovat olleet hurjaa vuoristorataa.
Joku olisi voinut murtua, mutta ranskalainen on suorastaan uudelleensyntynyt ja nousi viime kaudella kaikkien huulille huippusuorituksillaan.
– Olen aika tunteikas kaveri muutenkin, mutta pitää sanoa, että elämä on heittänyt minut hulluihin tilanteisiin. Joka vuosi tuntuu, että voisin kirjoittaa tapahtuneesta kirjan. Olen kohdannut tosi äärimmäisiä asioita. Niin nautinnollisia kuin surullisiakin hetkiä, odottamattomia juttuja, Gasly sanoo Ilta-Sanomien haastattelussa.
Jonkinlaisen alkupisteen näille sattumuksille voi piirtää kesään 2016.
Silloin GP2-sarjassa kilpaillut Gasly joutui isänsä ja äitinsä kanssa pahaan auto-onnettomuuteen. Oli GP-kisaviikonlopun perjantai Silverstonessa.
– Minulta murtui nikama. Ei ollut kaukana, etten olisi voinut ajaa kautta loppuun.
Se olisi voinut olla urankin kannalta kohtalokasta, jos kolari olisi ollut pahempi. Kaikki perheenjäsenet onneksi selvisivät: myös Gaslyn äiti, joka oli kolme kuukautta tehohoidossa. Pierre itse pystyi ajamaan viikonlopun kisoissa ja voitti 1. kisalähdön murtuneesta nikamasta huolimatta.
Kausikin huipentui mestaruuteen, mutta Gasly kohtasi ammatillisen takaiskun, kun Red Bull ei nostanut häntä Toro Rossolle ja formula ykkösiin. Ranskalainen lähetettiin kasvattavalle reissulle nousevan auringon maahan.
– Kun voittaa ns. kakkosliigan, sitä odottaa jatkavansa ykkösliigaan, mutta en saanut heti mahdollisuutta. Minut lähetettiin Japaniin, mikä oli täysin erilaista. Pärjäsin silti ihan hyvin. Sielläkin tapahtui sitten kaikennäköistä: taifuuni sun muuta, Gasly hymähtää.
Niin: myös syksy 2017 oli erikoinen. Gasly sai Daniil Kvjatin paikan Toro Rossolta, mutta F1-pestin jo alettua hänet lähetettiin vielä kerran Japaniin. Hänellä piti Suzukassa olla mahdollisuus nousta Japanin Super Formula -sarjan mestariksi.
Kisa kuitenkin peruttiin taifuunin takia, ja Gasly hävisi mestaruuden 0,5 pisteellä Hiroaki Ishiuralle. Hän oli siis periaatteessa turhan takia sivussa USA:n F1-kisasta, joka ajettiin samana viikonloppuna ja olisi ollut Gaslyn kolmas GP.
– Monenlaisia asioita on tapahtunut, mutta rakastan elämää tällaisena. Ainakin todella tuntee olevansa elossa. Nautin siitä, että on ylä- ja alamäkiä. Voimakkaita tunteita. Vaikeista hetkistä oppii enemmän.
– Olen aina kasvanut niistä enemmän kuin menestyksen hetkistä, joskin täytyy sanoa, että ainoa mitä haluan, on menestyä.
Toistaiseksi parhaan paikkansa menestyä Gasly sai 2019, kun hän sai reilun kauden F1-kokemuksella paikan Red Bullilta. Suoritustaso jäi kuitenkin kauas Max Verstappenista – ja Gasly kertoi hiljattain Players Tribunessa kokeneensa, että jäi ilman kunnon tukea tallilta.
Hänen kommenttinsa vahvistivat viime vuosina julkisuudessa lujittunutta mielikuvaa siitä, että Red Bull Racingia on tallina rakennettu nimenomaan Verstappenin ympärille.
Karujen lähtöpassien 2019 jälkeen Gasly koki elämänsä hirveimmän päivän Belgian Spassa. Raju onnettomuus pysäytti koko moottoriurheilevan maailman. Gaslyn läheinen lapsuudenystävä Anthoine Hubert menehtyi F2-kisassa saamiinsa vammoihin.
Tragedian jälkeen Gasly on pitänyt tallessa ”veljeltään” saamansa viestin: näytä niille ja osoita, että he olivat väärässä. Ja suorittanut huipputasolla.
Pierre Gasly muistamassa rakasta ystäväänsä Belgian Spassa 2020, vuosi Anthoine Hubert’n poismenon jälkeen.
Gasly AlphaTaurin ohjaksissa Bahrainin GP-viikonloppuna.
Hän on osoittanut henkistä vahvuutta. Mutta mitä henkinen kovuus oikeastaan on, jos Pierre Gaslylta kysytään?
– Henkisestä vahvuudesta voi puhua monin eri tavoin ja eri tilanteisiin liittyen. Lopulta kyse on nähdäkseni siitä, miten kykenee toimimaan niiden ulkoisten tekijöiden kanssa, joita ei itse pysty hallita. Miten saa silti kaiken irti itsestään?
– Tässä maailmassa on paljon häiriötekijöitä, joita on vuosi vuodelta enemmän. Ne voivat helposti viedä henkisesti väärään tilaan. Meidät viedään tässä lajissa koko ajan äärirajoille. Nuorella iällä ei välttämättä ole samanlaista sietokykyä paineita ja odotuksia kohtaan. Ne odotukset pitää hallita ja rakentaa omat muurit, jotta tietää autoon hypätessään olevansa parhaimmillaan.
– Uskon myös, että henkinen vahvuus vaatii eri asioita jokaiselta yksilöltä. Se riippuu paljon persoonasta. Kyseessä on joka tapauksessa iso osa suorituskykyä.
Yksi tärkeimmistä palasista Gaslyn henkisen – ja fyysisen – hyvinvoinnin hoitamisessa on Pyry Salmela.
Entinen alasarjakiekkoilija tuli F1-sarjaan Daniil Kvjatin performance coachina eli suomalaisittain vähän suppeasti ilmaistuna kuntovalmentajana 2014. Gaslyn tukena hän on ollut ranskalaisen koko F1-uran ajan.
Suomalaisyhteistyö on tuonut nyt AlphaTaurilla ajavan Gaslyn myös pohjoiseen useita kertoja.
– Olen ollut Helsingissä ja Rovaniemellä, Joulupukin Pajakylässäkin olen käynyt. Olen tehnyt Hintsa Performancen kanssa yhteistyötä vuodesta 2014, joten olen viettänyt Suomessa aikaa eri valmentajien kanssa, Gasly sanoo.
Tätä haastattelua Gasly antaa Bahrainin kuumuudesta videoyhteyden välityksellä lumiseen Espooseen.
– Suomi on kiinnostava maa, siellä on monin tavoin aika erilaista kuin Ranskassa. Minun reissuillani siellä on aina ollut tosi kylmä, Gasly hymähtää.
– Mutta myös upeita maisemia. Voin noiden treenileirien myötä sanoa tietäväni vähän Suomesta.
Pyry Salmela (vas.) on Pierre Gaslyn performance coach.
Entä mitä Gasly sanoo Salmelasta? Se on tietysti selvää, että kaksikon suhteen pitää olla läheinen ja molempien täytyy tuntea toistensa tarpeet – ennen kaikkea tietysti Salmelan pitää auttaa Gaslya kehittymään urheilijana.
– Hän on vieressäni, joten en voi sanoa hänen olevan idiootti, Gasly sanoo ja repeää makeaan nauruun.
– Vietämme 260 päivää vuodessa yhdessä. Valitettavasti! Gasly jatkaa vitsailuaan.
Moni F1-kuljettaja, kuten Gasly, elää koutsinsa kanssa todella tiivistä yhteiseloa.
– Näen häntä vuoden aikana enemmän kuin perhettäni, ystäviäni tai ketään muuta. Emme alussa tunteneet toisiamme, joten toki tutustumisessa kesti ja ymmärryksessä, miten toinen toimii. Se on koko ajan parantunut, luotamme toisiimme ja olemme tehneet hyvin töitä, jotta maksimoin potentiaalini radalla ja sen ulkopuolella.
Salmela puolestaan kuvailee Gaslya sydämelliseksi ihmiseksi, jonka voitontahto on eksponentiaalista.
– Pierre on tyyppi, joka huoneeseen astellessaan luo positiivista energiaa. Emotionaalisesti hän on myös hyvin fiksu nuoreksi pojaksi. Hyvä, sitoutunut urheilija, jolla on tosi vahva mentaalipuoli ja oikeanlainen asenne: sometimes win, sometimes learn.
Gaslysta tuli viime vuonna ensimmäinen ranskalainen GP-voittaja liki 25 vuoteen. Olivier Panis voitti Monacon kaaoskisan 1996 Ligierillään.
Ainutlaatuinen hetki palkintopallilla.
Voittaja.
Ranskan ainoan maailmanmestarin Alain Prostin jälkeen myös kisavoittajat ovat olleet tiukassa: Jean Alesi 1995 ja Panis vuotta myöhemmin. Viime vuosina sarjaan on noussut uusia huippulupauksia: Esteban Ocon, Gasly ja monacolainen Charles Leclerc. Kolmikko ajoi pienestä pitäen toisiaan vastaan kartingissa.
Gasly uskoo, että se saattoi olla ratkaisevaa kaikkien urien kannalta, että hän, Ocon, Hubert ja Leclerc kirittivät toisiaan.
Monen nopeankin nuoren kuskin unelma kariutuu ja kuninkuusluokkaan nouseminen ei koskaan onnistu.
– Toivoin sitä aina, vaikka tiesin mahdollisuuden olevan pieni. Pakko niin on ajatella, koska muuten mahdollisuuksia ei ainakaan ole. Syvällä sisimmässäni uskoin, että voin onnistua ja panin kaikkeni peliin.
– Hetki, jolloin tajusin, että minulla on oikeasti mahdollisuus, oli varmaan vuonna 2013. Voitin Formula Renault -eurocupin päihittäen kuskeja kuten Oliver Rowlandin, Estebanin ja Nyck de Vriesin. He olivat F1-tiimien tukemia kuskeja.
– Tiesin aiempien vuosien voittajia katsoessa, että jos sen sarjan voittaa, on hyvä mahdollisuus ykkösiin. Pääsinkin siinä vaiheessa Red Bullin junioriohjelmaan ja tiesin, että nyt minulla on oikea mahdollisuus, kun teen asiat oikein.
Ranskankieliset F1-kuskit ovat palanneet sarjan huipulle. Tässä Charles Leclerc ja Pierre Gasly.
Gaslyn tämänvuotinen tallitoveri on japanilaistulokas Yuki Tsunoda.
Mutkien kautta unelma F1-paikasta toteutui, mutta kuten todettua, mutkat eivät todellakaan loppuneet siihen.
Gasly on luonut uransa perfektionistin luonteella ja sinänsä yksinkertaisella reseptillä.
– Jos joku on minusta tärkeää, panen kaiken peliin. Ei siinä muuten ole järkeä. Tavoittelen täydellisyyttä aika lailla kaikessa, mutta F1:ssä mennään tietysti vielä eri tasolle. Urani on koko elämäni tärkein asia, ja kaikki on rakennettu sen ympärille. Toki minulla on sen ympärillä toinenkin, henkilökohtainen elämäni.
– Tämä vaatii paljon uhrauksia ja kovaa työtä, mutta minulla ei ole ikinä ollut kysymystäkään siitä, pitäisikö minun panna kaikki likoon vai ei. Auttaako tämä asia minua olemaan nopeampi ja parempi? Jos vastaus on kyllä, teen sen. Niin yksinkertaista se on.
Gasly kuvattuna Bahrainin GP-viikonloppuna.