Kimi Räikkönen, 41, kertoi harjoittelustaan – tekee, mitä haluaa: ”Ei se ole maailmanloppu” - Formula 1 - Ilta-Sanomat

Kimi Räikkönen, 41, kertoi harjoittelustaan ennen uutta F1-kautta – tekee, mitä haluaa: ”Ei se ole maailmanloppu”

Jos Kimi Räikköstä ei huvita harjoitella, hän voi pitää vapaapäivän ja harjoittelee seuraavana päivänä.

Kimi Räikkönen­

22.2. 16:25

Kimi Räikkösen tuorein menopeli esiteltiin maanantaina, kun Alfa Romeon C41-kilpuri paljastettiin Puolan Varsovassa komeissa puitteissa oopperatalossa.

Suomalaistähti kertoi odottavansa uutta kautta innolla.

– Auton peruspohja on sama, mutta meillä on uusi moottori ja joitakin muita uusia elementtejä. Täytyy siis nähdä, miten paketti toimii ja jatkaa sitten siitä. Valmistautuminen kauteen on joka vuosi aika samanlainen, ja on kiva saada taas kausi käyntiin, Räikkönen sanoi.

Talvitauko oli tavanomaista lyhyempi, kun koronapandemian siirtämä kausi 2020 päättyi vasta joulukuun 13:s päivä.

Räikkönen kertoi olleensa Suomessa joulun ja uudenvuoden. Sittemmin hän on ollut perheineen kotonaan Sveitsissä. Arki on rullannut tyypilliseen tapaan.

– Olen viettänyt aikaa perheen kanssa ja tehnyt normaaleja juttuja. Lapset ovat olleet päiväkodissa, olen harjoitellut ja käynyt muutamia kertoja tehtaalla. Tosi normaaleja juttuja. Kohta alkaa taas matkustaminen, joten olen ottanut kaiken irti tästä vapaasta, Räikkönen sanoi.

Alfa Romeo oli viime kaudella MM-sarjassa kahdeksas.­

F1-kaudesta tulee historiallisen pitkä: 23 kisan mittainen.

Räikkönen kertoi harjoitelleensa talvitauon aikana tavanomaiseen tapaansa ilman mitään suuria muutoksia aiempaan.

– Minulla ei ole pysyvää treeniohjelmaa, emme tee isoja suunnitelmia etukäteen. Nautin harjoittelusta, mutta jos minulla on päivä jolloin en halua treenata, teen sen seuraavana päivänä. Ei se ole maailmanloppu, Räikkönen avasi.

Sauberin F1-talli tunnetaan kolmatta kautta Alfa Romeona, ja kolmannen kautensa yhdessä aloittavat myös italialaisbrändille tärkeät kuskit Räikkönen ja Antonio Giovinazzi.

– Tunsin Antonion jo Ferrarin ajoiltamme. Siksi oli aika helppoa meille molemmille ryhtyä tallitovereiksi. Tunnemme toisemme vuosi vuodelta paremmin, ja meillä on aina ollut hyvä suhde ja hauskaa yhdessä. Toivottavasti saavutamme parempia tuloksia tänä vuonna.

Kuskit pääsevät tämän talven testeissä ajamaan vain puolitoista päivää per naama, sillä testipäiviä järjestetään Bahrainissa vaivaiset kolme.

– Luotettavuusongelmiin ei ole varaa. Jos menettää puolikkaan tai kokonaisen päivän, sitten ei ole enää juuri lainkaan aikaa. On tärkeää tehdä oikeat ratkaisut, että mitä me testaamme. Toivottavasti saamme hyvin kilometrejä ja positiivisen testiviikon, Räikkönen ennakoi 12.–14. maaliskuuta ajettavia testejä.

Tallipäällikkö Frederic Vasseur painotti, että tallin on parannettava kaikilla osa-alueilla viime kaudesta. MM-sarjan kahdeksas sija ja vaivaiset kahdeksan MM-pistettä eivät tyydyttäneet.

– Kaikilla talleilla on tällä hetkellä erittäin kovat odotukset. Kaikki odottavat tekevänsä hyvää työtä ja olevansa hyvissä asemissa avauskisassa. Pian kaikkien on aika paljastaa korttinsa, Vasseur linjaili.

Oberstdorfin MM

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?