F1-kauden alku siirtyy - Formula 1 - Ilta-Sanomat

Nyt se on varmaa: F1-kauden alku siirtyy

Australian gp ajetaan vasta 21. marraskuuta Melbournessa.

F1-kausi alkaa viikkoa alkuperäistä aikataulua myöhemmin.­

12.1. 8:28 | Päivitetty 12.1. 10:39

Formula ykkösten MM-sarjan kauden avaus siirtyy Australiasta Bahrainiin, F1 kertoo Twitterissä. Ennätyksellisen 23 kilpailun kausi alkaa 28. maaliskuuta, viikkoa aiottua myöhemmin.

Perinteisesti kauden aloittanut Australian gp ajetaan vasta 21. marraskuuta Melbournessa.

Kalenteriin tuli muitakin muutoksia. Matkustusrajoitusten takia Kiinan huhtikuinen kilpailu peruuntuu toistaiseksi, ja 18. huhtikuuta ajetaan Italian Imolassa.

Kiinan kisa lisätään mahdollisesti kalenteriin myöhemmin, jolloin kilpailujen määrä nousisi 24:ään.

Kalenterissa on myös 2. toukokuuta ajettava kilpailu, jolle ei ole vielä vahvistettua kisapaikkaa.

– Alkuvuosi on ollut kiireinen, ja olemme iloisia, että saimme kisamäärän pidettyä suunnitellussa, F1:n puheenjohtaja Stefano Domenicali kertoi tiedotteessa.

Kausi päättyy 12. joulukuuta Abu Dhabiin.

MM-sarjan suomalaiskuljettajat ovat Mercedeksellä jatkava Valtteri Bottas ja Alfa Romeolla jatkava Kimi Räikkönen.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?