F1-tuomarin isä salamurhattiin - Formula 1 - Ilta-Sanomat

F1-tuomarin isä salamurhattiin – jätti tehtävänsä välittömästi ja matkusti kotiin

Vitali Petrov ensimmäinen viikonloppu F1-tuomarina sai järkyttävän käänteen.

Vitali Petrov vetäytyi F1-tuomaristosta murhenäytelmän jälkeen. Kuva on vuodelta 2014.­

25.10. 10:01

Vitali Petrov on vetäytynyt sunnuntaina ajettavan Portugalin F1-osakilpailun tuomaritehtävistä, kertoo kansainvälinen autoliitto FIA.

Ex-kuski päätti asiasta traagisten tapahtumien jälkeen. Hänen isänsä Aleksandr Petrov joutui salamurhaajan uhriksi lauantaina Säkkijärven-huvilallaan.

Vitali Petrov ei tuntenut olevansa kykeneväinen hoitamaan F1-tuomarin tehtäviä kauheiden tapahtumien jälkeen. Motorsport.comin mukaan hän palasi Portugalista välittömästi kotiinsa Venäjälle, kun kuuli suru-uutisesta.

Hän toimi F1-tuomaristossa ensimmäistä kertaa elämässään tänä viikonloppuna.

Petrov ehti julkaista Instagramissa videon F1-varikolta lauantaina ajettujen harjoitusten jälkeen.

F1-sarjaa johtava Lewis Hamilton sanoi ennen viikonloppua, että Petrovia ei olisi pitänyt valita tuomariston jäseneksi. Brittikuski ei pitänyt kommenteista, joita venäläinen antoi julkisuuteen tasa-arvoasioista.

Petrovin paikan F1-tuomaristossa sunnuntaina ottaa Bruno Correia. Portugalilainen ex-kilpa-autoilija on ajanut turva-autoa muun muassa Formula E-sarjassa.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?