Kimi Räikkönen vitsaili avauspisteistään - Formula 1 - Ilta-Sanomat

Kimi Räikkönen vitsaili avauspisteistään – kertoi saamastaan rangaistuksesta: ”Toivoin, etteivät he huomaisi”

Kimi Räikkönen oli sunnuntaina yhdeksäs Mugellossa.

Kimi Räikkönen Mugellon radalla sunnuntaina.­

15.9. 13:24

Kimi Räikkönen ajoi sunnuntaina Mugellossa kauden ensimmäiset MM-pisteensä, kun hän sijoittui Toscanan GP:ssä yhdeksänneksi.

Kun Alfa Romeon suomalaiskuski asteli haastatteluaitauksessa hollantilaiskanava Ziggo Sportin luo, hän sai onnitteluita kauden avauspisteistä.

– Onneksi ne eivät olleet urani ensimmäiset, Räikkönen hymähti.

– Se olisi hyvin tylsää, sanoi Räikkönen, joka ajoi F1-autoa ensi kertaa 20 vuotta sitten samalla radalla Mugellossa.

Räikköseltä kysyttiin, ovatko tämänkaltaiset kilpailut niitä, joiden takia 40-vuotias veteraani yhä kisaa MM-sarjassa.

– Olin aika vihainen kisan alussa, joten ehdottomastikaan eivät ainakaan sillä hetkellä, naurahti Räikkönen, joka osui kisan alussa yhteen Pierre Gaslyn ja Max Verstappenin kanssa.

Pistesija tuli vaurioituneella autolla.

– Vauhti oli vaurioista huolimatta kohtalaista. Saimme jotain irti ja pisteitä, mutta tällaisina päivinä toivoisi, että pystyisi ajamaan ehjällä autolla.

F1-sarjan virallinen verkkosivusto julkaisi myös tiistaina Räikkösen sunnuntaisia kommentteja liittyen hänen saamaansa viiden sekunnin aikasakkoon, jonka takia Ferrarin Charles Leclerc nousi lopputuloksissa suomalaisen edelle kahdeksanneksi.

Rangaistus tuli varikon rataviivojen ylittämisestä, kun Räikkönen käänsi varikolle Lance Strollin ulosajon jälkeen.

Räikkönen kertoi radan olleen pölyinen, kun hän saapui viimeisestä mutkasta ja yritti katsoa, onko turva-auto tulossa radalle.

– Kun turva-autopaneelista tuli tieto sen tulemisesta radalle, käänsin varikolle hyvin myöhään ja ajoin viivojen yli. Useimmiten se on sallittua muttei tällä radalla. Kun olin päättänyt kääntää varikolle, en voinut enää kääntää takaisin. Toivoin, etteivät he huomaisi, mutta selvästikin joku kertoi asiasta heille (tuomaristolle), Räikkönen sanaili.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?