Nico Hülkenberg palasi F1-varikolle pikakomennuksella – saa elämänsä mahdollisuuden - Formula 1 - Ilta-Sanomat

F1-kuskin hullu vuorokausi: Nico Hülkenberg palasi varikolle pikakomennuksella – saa elämänsä mahdollisuuden

Nico Hülkenberg Silverstonessa perjantaina.

Julkaistu: 1.8. 9:43

Nico Hülkenberg palasi F1-varikolle pikakomennuksella.

Racing Point on ollut F1-kauden kuuma puheenaihe. Se ei muuttunut Silverstonessa perjantaina, kun Nico Hülkenberg saapui varikolle ja tallin pilttuuseen vain hetki ennen kisaviikonlopun ensimmäisten harjoitusten alkua.

Viime kauden jälkeen paikkansa F1-sarjassa menettänyt Hülkenberg saapui tuttuun ympäristöön, sillä hän ajoi Force Indiana silloin tunnetussa tallissa 2012 ja 2014–16. Nyt 32-vuotias saksalainen paikkaa vanhaa tallikaveriaan Sergio Pereziä, jolla todettiin torstaina koronavirustartunta.

– Sain torstaina kello 16.30 puhelinsoiton, ja otin lennon tänne. Minulle tehtiin penkkiä aamukahteen. Kahdeksalta aamulla menin tunniksi ajamaan simulaattoria ja valmistautumaan, joten yö jäi lyhyeksi. Kaikki oli kuitenkin sen arvoista, Hülkenberg kertoi hullusta vuorokaudestaan RaceFansille.

Ennen tallin varikkotiloihin ja autoon pääsemistä Hülkenbergin piti vielä saada negatiivinen tulos koronavirustestistä. Mies todettiin terveeksi, ja talli kertoi sopimuksesta juuri ennen harjoituksia. Päivän saldona oli 50 kierrosta, jotka saavat paikat helliksi.

– Saimme ohjelman vedettyä läpi ja paljon kierroksia. Minut heitettiin kylmään veteen. Luullakseni tunnen sen kropassani huomenna ja ylihuomenna. Haaste on valtava, mutta en pelkää sitä.

Hülkenberg ajoi F1-autoa viimeksi viime joulukuussa Abu Dhabissa, silloin Renault’lla – ja ehkä luullen, että se saattaisi olla hänen viimeinen GP-kisansa.

– G-voimia varten on hankala harjoitella, koska ne ovat niin ainutlaatuisia. Olen ihan hyvässä kunnossa, mutta tämä on vieläpä yksi kaikkein nopeimmista radoista. Kaiken lisäksi lämpötila oli 35 astetta, joten valitsin myös Britannian lämpimimmän päivän!

Tallin omistajan Lawrence Strollin poika Lance Stroll oli perjantain nopein kuljettaja, Hülkenberg oli seitsemäs. Stroll oli kaksi viikkoa sitten Unkarissa aika-ajojen kolmas ja kisassakin neljäs.

– Autossa on valtavasti potentiaalia, se on todella nopea, Hülkenberg kiitteli.

Vaikka Hülkenberg tulee takamatkalta muihin verrattuna, hänellä on nyt elämänsä mahdollisuus ottaa ensimmäinen palkintosijansa F1-sarjassa. Saksalainen on ottanut osaa 177 GP-starttiin ilman ainuttakaan palkintokorokepaikkaa, mikä on kaikkien aikojen ennätys.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?