Sergio Perez ei aja Britannian GP:ssä koronavirustartunnan takia - Formula 1 - Ilta-Sanomat

F1-kuskilla koronavirustartunta – ei aja viikonlopun osakilpailussa

Sergio Perezillä on todettu koronavirustartunta.

Sergio Perezillä todettiin koronavirustartunta.­

30.7. 22:27

Racing Pointin F1-kuljettaja Sergio Perez on saanut koronavirustartunnan, eikä siksi osallistu viikonlopun Britannian osakilpailuun.

Meksikolaisen tartunnasta kertoi F1-sarjan virallinen Twitter-tili.

– Sergio Perez ei osallistu tämän viikonlopun Britannian osakilpailuun saatuaan positiivisen tuloksen koronatestistä. Hän on eristäytynyt, ja toivotamme hänelle nopeaa paranemista. Racing Pointin kuljettajat julkistetaan myöhemmin, twiitissä kerrotaan.

– Perez on eristänyt itsensä terveysviranomaisten ohjeiden mukaisesti, ja seuraa jatkossa näiden tahojen ohjeistusta. Britannian GP:n järjestäjät, paikalliset terveysviranomaiset ja FIAn covid-19-delegaatti ovat yhdessä toimittaneet jäljittämisoperaation, ja kaikki Perezin lähikontaktit ollaan asetettu karanteeniin, kertoo FIA tiedotteessaan Motorsportin mukaan.

Kattojärjestön mukaan meksikolaiskuskin tartunta ei kuitenkaan uhkaa Silverstonen osakilpailun järjestämistä.

– FIAn ja F1:n toimenpiteiden myötä tilanne on saatu nopeasti hallintaan, eikä sillä ole laajempaa vaikutusta viikonlopun tapahtumaan, tiedote kertoo.

Motorsport kertoo, että Racing Pointin tiedotteen mukaan Perez on fyysisesti hyvävointinen ja reippaalla mielellä tartunnasta huolimatta.

Aiemmin torstaina uutisoitiin, että Perez sai ensimmäisestä koronatestistään epäselvän tuloksen, eikä täten päässyt Silverstonen rata-alueelle, jossa kuljettajien lehdistötilaisuus järjestettiin. Hänen kerrottiin tuolloin eristäytyneen odottamaan uuden testin tulosta.

Motorsportin mukaan Mercedeksen kanssa tehty sopimus tarkoittaa sitä, että Racing Point voi käyttää varakuljettajana joko Esteban Gutierreziä tai Stoffel Vandoornea.

– Tarkoituksenamme on ajaa kahdella autolla sunnuntaina. Kerromme seuraavista askelistamme lähitulevaisuudessa, talli tiedotti.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?