Jules Bianchin äiti kertoi varkaudesta – vorot iskivät pojan muistoksi perustetun yhdistyksen tiloihin - Formula 1 - Ilta-Sanomat

25-vuotiaana kuolleen F1-kuskin äiti kertoi törkeästä varkaudesta – vorot iskivät pojan muistoksi perustetun yhdistyksen tiloihin

Association Jules Bianchin tilat ryöstettiin.

Jules Bianchi Japanissa 5. lokakuuta 2014 ennen vakavaa onnettomuuttaan.­

25.7. 13:37

Edesmenneen F1-kuljettajan Jules Bianchin äiti Christine kertoo Facebookissa, että Bianchin muistolle perustetun yhdistyksen tiloihin on murtauduttu Brignolesissa, Ranskassa.

Varkaat veivät tiloista vaatteita kuten t-paitoja, joita Association Jules Bianchi on myynyt. Bianchin vanhempien perustama yhdistys on kerännyt rahaa ja tehnyt yhteistyötä Nizzan yliopistollisen keskussairaalan kanssa, jossa ranskalaiskuljettaja oli kuukausien ajan hoidossa.

Bianchin perhe uskoo, että varkaat pyrkivät myymään viemänsä tuotteet ja tekemään rahaa niillä itselleen.

Asiasta on uutisoinut mm. RaceFans-sivusto.

Jules Bianchi nukkui pois 17. heinäkuuta 2015. Hän kuoli vammoihin, jotka sai 5. lokakuuta 2014 Japanin Grand Prix’ssä sadekelillä.

Marussia-tallin autoa ajanut Bianchi ajautui ulos Suzukan radalta sen 1. sektorin lopulla. Sauberin Adrian Sutil oli joutunut keskeyttämään liki samassa paikassa hetkeä aiemmin, ja Bianchi osui autollaan pyöräkuormaajaan, joka oli siirtämässä Sutilin autoa.

Kesällä 2015 mm. Auto Motor und Sportissa julkaistujen laskelmien mukaan Bianchiin kohdistui törmäyksessä 254 g:n voimat.

25-vuotiaana kuollut Bianchi ehti autourheilijana saavuttaa mm. F3-eurosarjan mestaruuden 2009. Hän toi Monacon GP:stä 2014 Marussia-tallin historian ainoat pisteet ja oli Ferrarin akatemiakuljettaja, jonka uskottiin nousevan italialaistallin kilpakuljettajaksi. Bianchin kahdeksan vuotta nuorempi kummipoika Charles Leclerc nousi viime vuonna Ferrarin kisakuskiksi.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?