IS teki 20 vuotta sitten suomalaisten F1-fanien kanssa rankkaa reissua bussilla Baltian ja Puolan läpi Hungaroringille - Formula 1 - Ilta-Sanomat

Proopuskoja, örinää ja kaljatelttoja radan vieressä – tällaista oli mennä bussilla F1-kisaan Hungaroringille 20 vuotta sitten

IS raportoi bussimatkasta Unkariin vuonna 2000.

Julkaistu: 18.7. 7:57

IS teki 20 vuotta sitten suomalaisten formulafanien kanssa rankkaa reissua bussilla Baltian ja Puolan läpi Hungaroringille. Julkaisemme reportaasin nyt uudelleen viikonlopun Unkarin GP:n kunniaksi.

– Uskomatonta, sanoo tallinnalaisen viinakaupan pitäjä.

Ja se on paljon sanottu. Tallinnan keskustan viinakaupan pitäjillä on ennestään laaja kokemus elämästä yleensä ja suomalaisista erikseen.

Mutta nyt lastataankin linjuriin juotavaa tosi tarpeeseen. Edessä on kahden vuorokauden ajo Viron, Latvian, Liettuan, Puolan ja Slovakian läpi Unkariin. Pysähdytään vain nokkimaan jotain huoltoasemille tai ihan hetkeksi pissille. Tervetuloa rankalle reissulle.

Kaikki lomareissuja bussilla tehneet tietävät, että takapenkki on paikka johon kokoontuu seurueen rytmiryhmä.

Tallinnan jälkeen vaikuttaa siltä, että takapenkki ulottuu tässä bussissa reippaasti yli puolen välin. Sen verran rytmikästä meno on.

Vaikka liki kaikilla on isot 24 purkin olutsalkut, niiden sisältöä käytetään hillitysti. Se pissattaisi liikaa ja vaikka bussissa on vessa, sinne saattaa olla jono. Useimmat varovat myös kovempia väkiviinoja. Niistä lähtee liian äkkiä taju. Tallinnan halpa salmiakkikossu on kova sana.

Vielä on matkaa Budapestiin. Tauolla jossain Via Baltikan varrella kesällä 2000.

Kaikki eivät halua olla varovaisia. Vähän väliä takapenkiltä etupäähän kavereidensa luokse tekee vierailuja yksi puuseppä. Puusepällä ei ole paljoa sanottavaa, kun hän pääsee perille. Puuseppä toimitetaan ystävällisesti, mutta tiukasti takaisin pilttuuseensa kerta toisensa jälkeen. Rakennusalan ammattilaiset ovat muutenkin hyvin edustettuina porukassamme.

Pärnuun on Tallinnasta parin tunnin matka. Sitä ennen muutama takapenkin jermu jo nukkuu. Yksi ehtii oksentaakin paidalleen. Myös etupäässä kärsitään matkapahoinvoinnista.

Pärnussa purkaudutaan bussista ensi kertaa kokeilemaan Itä-Euroopan tienvarsikuppiloiden antia. Millaista väkeä kuppilan pihalle astuu?

Rentoa ja mukavaa suomalaista sakkia tämä on. Jos vähän välillä juhlitaankin, niin saahan sitä ihminen kerran elämässään rentoutua.

Meitä on kolmisenkymmentä. Valtaosa on Helsingistä tai muualta Uudeltamaalta. Suurin osa nuorehkoja miehiä. Muutamalla on vaimo tai tyttöystävä mukana. Kaksi tyttöä matkaa omassa kimpassaan.

Porukan yllätysveto on 25-vuotishääpäiväänsä juhliva pari. Heillä ei ole mitään vaikeutta sopeutua rytmiryhmän menoon. Kun ei arkaile vaan soittaa suutaan reilusti muiden mukana, säilyy kiva fiilis.

IS teki 20 vuotta sitten suomalaisten formulafanien kanssa rankkaa reissua bussilla Baltian ja Puolan läpi Hungaroringille.

On mielenkiintoista, että formula-nippelitiedoilla ei paljoa spekuloida. Ehkä se kertoo jotain siitä, että laji ei ole ihan niin juurtunut Suomeen kuin vaikkapa Kyllös-Matti toivoisi. Mikojen lähtiessä koko "kuningaslajin" suosio voi olla äkkiä mennyttä.

Toisaalta meidän ryhmämme matkassa ei olekaan kyse vain formuloista. Tarkoitus on viettää aikaa myös Siofokin kylpyläkaupungissa sadan kilometrin päässä Budapestista.

Moni porukasta on tehnyt saman reissun ennenkin. Ja mikäs on tykätessä, kun yli viikon lomalle kertyy hintaa alle neljä tonnia!

– Tällaistahan tämä on. Ne joilla on hilloa, lentää paikalle, sanoo joukon sielu Seppo Jaurimaa. Hän on reissussa jo viidettä kertaa.

– Porukasta lähtee ääntä, mutta ei juuri muita ongelmia. Hotellissakaan ei ole koskaan hajonnut mitään.

Jaurimaan mukaan Siofokin hotellin henkilökunta on ollut hyvin remmissä mukana.

– Oppivat, että juhlailtana kannattaa tuoda aina viskiä kokonainen pullo pöytään. Muuten pitäisi koko ajan raijata paukkuja. Kerran kokkikin innostui mukaan niin, että jätti keittiönsä ja liittyi seuraan.

Ohjelmassa on mm. strutsisafari pustan farmille. Neljän porukan jäsenen moottoripyörät matkaavat toisen auton, pikkubussin perässä. Niillä on tarkoitus tutkia seutua ja lopulta palata Saksan kautta.

Bussin meteli ei osoita heikkenemisen merkkejä vielä iltayöstäkään. Virkeyttä pitävät yllä Baltian pikkumaiden rajat.

Matkalaiset Latvian rajalla.

Muistatteko vanhan ajan itäblokin tullimiehet? Ne vankat ja vakavat sedät, jotka tivasivat proopuskaa proopuskan perään. Minulla on teille uutinen. He eivät ole kuolleet, he ovat siinneet.

Uuden polven itätullimiehillä on vain hivenen joustavampi ote ja pikkuruisen parempi kielitaito. Tämä toistuu rajalta rajalle.

Lopulta on pakko pistää simmut kiinni. Kovasti kolottaa joka puolella, kun yrittää löytää mieluisaa asentoa. Ja käytössä on sentään kahden istuimen tila yhdelle. Bussi on niin täynnä, että monella ei sellaista ylellisyyttä ole. Ei siis ihme, että pikkutuskaista kiehnäämistä kuuluu sieltä täältä.

Noin kolmen aikaan yöllä bussissa on äänessä vain yksi kaveri, joka hokee koko ajan joka asiasta, että "kylmää kyytiä". Ja hohottaa päälle.

Välillä on pakko levätä.

Seuraava aamuna bussikuskit arvelevat, että hän saattoi pelätä vuorossa olevan ajurin nukahtavan kesken kaiken ja piti siksi mölyä.

Aamulla ollaan Puolassa. Tienvarsikuppilat ovat pieniä. Suomen markka ei muutaman matkalaisen yllätykseksi olekaan täällä kova sana. Ruokalistat on kirjoitettu oudolla kielellä. Kun tilataan summamutikassa, cheeseburger on varma valinta. Eikä senkään sisällä ole ihan sitä mitä McDonaldsissa.

Muutama urhoollinen täydentää vodkavarastojaan, mutta suurin kiima on jo ohi. Meteli ei enää kohoa edellispäivän mittoihin.

Puolan tienvarret tarjoavat ihmeteltävää. Isompien kaupunkien läheisyydessä liikkuu nuoria ilotyttöjä. Välillä liikennevirta miltei pysähtyy, kun puolalaiskuskit tuijottavat tyttöjä.

Nämä esittävät parhaansa mukaista iloista ja yrittivät kiinnittää autoilijoiden huomion. Joku tanssiikin. Tytöt eivät mustissa minimekoissaan oikein sovi metsämaisemaan ja sieniä koreistaan tarjoavien puolalaiseukkojen seuraan. Ajamme kiltisti ohi.

Tauolla Varsovassa.

Illan pimetessä kovasti rauhoittunut seurue jatkaa kohti piskuista Slovakiaa ja sen vuoristoa, jonka kautta jatketaan kohti Siofikia.

Mikä on tyhmintä mitä Hungaroringin katsomossa saattaa sunnuntaina kännykkään sanoa?

Tietenkin, että "mä oon tossa alamäessä. Sä et voi erehtyä, mulla on Suomen lippu kädessä".

Mika-aiheista fanitavaraa myynnissä radalla.

Mutta ei tännekään ihminen täysin huku. Meidän ryhmämme löytyy helposti. Siitä puuttuu vain pari aamulla huonovointista jäsentä. Heidänkin lippunsa kävivät kaupaksi heti. Tunnelma on vähän alakuloinen.

– Ei tuossa edessä ole ennen tuollaista katsomoa ollut! Ennen tässä oli kaljatelttoja joissa oli sellaiset pirttipöydät ja radalle näki hyvin, Jaurimaa valittaa.

Ryhmä luuli pääsevänsä vanhaan tuttuun telttaan, jonka omistaja suosi suomalaisia. Toisin kuin saksalaisilla näillä on nimittäin tapana juoda useampi kuin yksi olut. Hyvään istumapaikkaan pääsi halvan seisomalipun hinnalla.

Paikalla oli runsaasti muitakin bussimatkalaisia kaukaa. Tässä kuva ”Camp Mikasta” radan ulkopuolelta.

– Täällä on väkeä enemmän kuin koskaan. Kaikki on kallistunut. Kyllä se tuttu tunnelma on vähän hävinnyt, Jaurimaa miettii.

– Toisaalta fiilis nousee, kun startti tapahtuu. Se on se meteli. Meilläkin on mukana muutama nuorempi, joka ei sitä ole kokenut.

Vaikka unkarilaisiin on mennyt pikkuinen ahneuden piru, Unkariin tekee yhä mieli.

– Ensi vuonna täytyy sitten antaa periksi ja ostaa paikat istumakatsomoon, Jaurimaa huokaa.

Juttu on julkaistu ensimmäisen kerran Ilta-Sanomien printissä 14. elokuuta 2000.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?