Valtteri Bottas heilutti keskisormea kilpakumppanilleen – ”Se oli aika järkyttävää” - Formula 1 - Ilta-Sanomat

Tätä ei näytetty tv:ssä: vihainen Valtteri Bottas heilutti keskisormea kilpakumppanilleen – ”Se oli aika järkyttävää”

Viime kaudella lempinimen ”Paha Bottas” saanut suomalainen vilautteli kilpailussa räväkkää puoltaan tv-kameroiden ulkopuolella.

Valtteri Bottas turvatui kansainväliseen käsimerkkiin.­

14.7. 20:16

Valtteri Bottas ohitti sunnuntaisen Steiermarkin GP aikana kierroksella peräti yhdeksän kuljettajaa. Valtaosa ohituksista sujui mallikkaasti, mutta yksi tilanne otti MM-sarjaa johtavaa suomalaiskuskia päähän oikein huolella.

Keskisormi viuhui, kun Kimi Räikkösen tallikaveri Antonio Giovinazzi päästi vihdoin selvästi nopeamman Bottaksen ohitseen.

F1:n virallinen nettisivusto julkaisi videon Bottaksen kansainvälisestä käsimerkistä nettisivuillaan. Suomalaiskuskin keskisormi heilahtaa, kun Alfa Romeo-kuski Giovinazzi päästää hidastelun jälkeen suomalaisen vihdoin ohitseen.

– Valtteri ei tainnut olla kovin iloinen, F1:n Twitter-tilillä pohdiskeltiin.

Bottas kommentoi tunteisiin mennyttä tilannetta itsekin kilpailun jälkeen.

– En tiedä näytettiinkö sitä tv:ssä, mutta jouduin aikamoiseen ruuhkaan. Ohitettavia oli paljon ja oli aika järkyttävää, että hetkittäin olin yli kierroksen heidän perässään sinisten lippujen heiluessa ilman, että he antoivat tilaa, Bottas kommentoi F1:n nettisivujen mukaan.

– He ajoivat keskenään kilpaa edessäni eivätkä välittäneet sinisistä lipuista, joten toivon että asiaa tarkastellaan. Menetin siinä paljon momentumia.

Hitaamman kuljettajan tulisi päästää eri kierroksella ajava nopeampi kuljettaja sujuvasti ohitseen. Erityisen sutjakasti tämän tulisi tapahtua, kun kyse on kärkitaistelua käyvästä kuljettajasta.

Kimi Räikkösen tallikaveri Antonio Giovinazzi on saalistanut kauden kahdesta osakilpailusta yhteensä kaksi MM-pistettä.­

Giovinazzi kävi omaa kamppailuaan toisen peräpäähän juuttuneen kuljettajan, Toro Rosson Pierre Gaslyn kanssa.

Bottas jäi kaksikon taakse kierrosten 48 ja 49 ajaksi ja menetti toilailuun arviolta parisen sekuntia. Kilpailussa ajettiin yhteensä 71 kierrosta.

MM-sarjaa johtava suomalainen sijoittui kauden toisessa osakilpailussa tallikaverinsa Lewis Hamiltonin jälkeen toiseksi, 13,7 sekunnin erolla kisan voittoa juhlineeseen brittikuljettajaan.

”Paha Bottas” Singaporen GP:ssä syyskuussa 2019.­

Pedanttina ja kohteliaana tunnetusta Bottaksesta kuoriutui viime kaudella aiempaa räväkämpi ja suoraviivaisempi kuljettaja. Hän muun muassa saapui viime syyskuussa Singaporen GP-kisaan päällään suorasukaiseen talliradiokommenttiinsa viitannut t-paita päällään.

– To whom it may concern.... Fuck you! (kaikille, joita asia koskettaa... haistakaa v***u!)

Nyt samanlaista viestiä sai tuta italialaiskuljettaja Giovinazzi kansainvälisin käsimerkein muotoiltuna.

Tällä kaudella Bottas on nähty varikolla hehkuvan onnea ja seesteisyyttä yhdessä tyttöystävänsä Tiffany Cromwellin kanssa.

Suomalaistähden autoon asennetun kameran taltioima video kuitenkin osoittaa, että Bottakselta irtoaa edelleen tarvittaessa myös räväkämpää otetta.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?