F1-fani Arto on nähnyt harvinaisen suomalaisvoiton ja Mika Häkkisen murheen – korona katkaisee perinteen: ”Vieroitusoireita tulee” - Formula 1 - Ilta-Sanomat

Korona katkaisi perinteen – F1-konkari Arto sai todistaa astetta erikoisempaa ”formulahistoriaa”: ”Pää piikkilanka-aidan välissä”

Tuhannet suomalaiskatsojat seurasivat Mika Häkkisen ajamista elokuussa 1998.

Julkaistu: 9.7. 8:06

Vantaalaisen Arto Kurjen perinteinen kisamatka Budapestin Hungaroringille jää väliin ensi kerran sitten vuoden 2007.

Hungaroringin radalla ajettava F1-osakilpailu on houkutellut perinteisesti tuhansia suomalaisia Budapestiin. Tänä vuonna kisa käydään ilman yleisöä, joten moni vakiokävijä joutuu jättämään vuotuisen formulamatkansa väliin.

Yksi heistä on vantaalainen kuljetusalan ammattilainen Arto Kurki, joka on ollut Hungaroringin kisassa 21 kertaa. Vuodesta 2008 lähtien hän on nähnyt kaikki formula ykkösten osakilpailut Budapestissa.

Kuinka ankara kolaus matkan peruuntumien on?

– Kyllähän tätä on vaikea niellä, ja vieroitusoireita tulee varmasti kisan lähestyessä, Kurki sanoo.

Hungaroringin rata on tullut tutuksi vantaalaiselle Arto Kurjelle. Kuva kesältä 2019.

IS tavoitti herran parturin ovelta. Kyseessä on hiusten vuositarkastus, joka osuu aina Unkarin GP:n aattoon.

– Reissuun on pitänyt lähteä aina siistinä, mutta nyt leikataan hiukset virtuaalikisaa varten.

Kurki on ollut yhteydessä Budapestissa asuvaan tuttavaansa ja kysellyt paikallisten suunnitelmia kisan seuraamisen suhteen.

– Hänen mukaansa monet ovat aikeissa mennä katsomaan tapahtumaa rata-alueen muurin ulkopuolella sijaitseville kukkuloille, joilta näkee radalle.

Mikäli paikalle on tulossa yleisöryntäys, viranomaiset saattavat puuttua asiaan.

Ruosteiset kukkulat olivat käytössä jo vuonna 1995, jolloin Kurki lensi ensimmäisen kerran Budapestiin. Hungaroring sijaitsee Mogyoródin kylässä noin 20 kilometrin päässä pääkaupungin keskustasta.

Länsi-Vantaalla Mika–Mika-alueen lähistöllä asuva Kurki on kokenut Unkarin maaperällä sekä ilon että surun hetkiä.

– Kaikkein murheellisin muisto on kesältä 1998, jolloin Häkä lähti paalulta mutta koki teknisiä ongelmia ja Michael Schumacher meni johtoon.

Mika Häkkisen kova kohtalo sai Kurjen tekemään poikkeuksellisen ratkaisun.

– Kyllästyin saksalaisfanien huutamiseen ja lähdin baariin kesken kisan.

Hän painui ainokaiseen baariin, jossa myytiin tiukkaa viinaa.

– Se on ainoa kerta, kun olen ollut jurrissa Hungaroringillä, autourheilumies Kurki vakuuttaa.

Kurki on innokas valokuvaaja, ja kisareissuilta on kertynyt satoja ellei tuhansia fotoja. Myös matkaseura on vaihdellut.

– Olen ollut usein vaimoni ja tyttärieni kanssa. Viime vuosina matkaseuranani ovat ollut espoolaiset Ari ja Antti Honkanen sekä tyttäreni kummisetä.

Stadilainen kuorma-autoilija Marko Nurmikari (vas.) kisa-alueella yhdessä Ari ja Antti Honkasen kanssa.

Kurki fanittaa Lewis Hamiltonia ja Honkaset Ferraria, joten sanansäilä on heilunut matkan aikana.

Toki Kurjen sydän sykkii myös sinivalkoisille kuljettajille. Vuonna 2008 Kurki oli paikalla appiukkonsa kanssa. Felipe Massa oli ajamassa ylivoimaiseen voittoon, kun hänen Ferrarinsa moottori tilttasi kolme kierrosta ennen maalia. Näin McLarenin Heikki Kovalainen sai kuin lahjana uransa ainoan osakilpailuvoiton.

– Kohta tulee Maamme-laulu, sanoin appiukolleni, joka iloitsi valittuaan oikean vuoden matkalleen.

Katsomisen ohella Kurki on päässyt tutustumaan myös rataan, jota kuljettavat kiertävät järkyttävän kovalla nopeudella.

– Viikonloppulipun ostajat pääsevät torstaiaamuna radalle kävelemään ja tutkailemaan maalisuoran paikkoja.

Jos Unkarin GP on koko kansan kisa, niin Monacon osakilpailu Ranskan Rivieralla on toisessa ääripäässä. Kurki pääsi kurkistamaan legendaarisen katuradan tunnelmaan toukokuussa 2010.

– Se on hieno kisa keskellä kaupunkia, mutta hinnatkin ovat eri luokkaa, Kurki tietää.

Kun Hungaroringille koko viikonlopun lippu hyville paikoille maksaa hieman yli 300 euroa, Monacossa ihan tavalliseen katsomoon pääsystä joutuu pulittamaan 900 euroa.

Tänä vuonna Kurki ei joutunut miettimään valintaansa, kun korona sotki kaikki matkasuunnitelmat.

– Mutta ensi vuonna mennään taas Budapestiin, Kurki vakuuttaa.

Historian ensimmäinen F1-osakilpailu Hungaroringin radalla ajettiin jo vuonna 1985, jolloin maan talousjärjestelmä oli vielä kallellaan sosialismin suuntaan. Kymmenen vuotta myöhemmin Berliinin muuri oli murtunut, mutta unkarilaisten elintaso oli varsin vaatimaton.

Kurki muistaa vaikuttavan näyn rata-alueen reunalta kesältä 1995.

– Palkkataso oli surkea, eikä kaikilla ei ollut varaa pääsylippuun, mutta hinku GP:n seuraamiseen oli kova, Kurki sanoo.

Rata-aluetta ympäröivän betonimuurin päällä oli piikkilanka-aita, joka esti pääsyn katsomoon. Nuorten miesten mielikuvitus oli rikas, ja oma ”katsomo” väännettiin rautalangasta.

– Kundit kyhäsivät laudoista kootun, takapuolen kokoisen alustan. Niissä meni narut, joissa olivat koukut ylhäällä. Nämä koukut he kiinnittivät aidan reunaan.

Kurjen mukaan itsekyhätty katsomo vaati sissihenkeä.

– He seurasivat ratatapahtumia koko viikonlopun ajan pää piikkilanka-aidan välissä. Arvelin silloin, että kaverit eivät saan maanantaina päätään suoraksi, kun on niskat niin kipeät.

Mielikuvituksella ei ollut rajoja unkarilaisten kehitellessä omia katsomopaikkoja F1-radan muurin takana.

Osalla oli ”penkissään” superloonia pehmusteena, joten kaikilla ei ollut välttämättä takapuoli hellänä viikonlopun kisarupeaman jäljiltä.

– Asento oli kyllä niin epämiellyttävän näköinen, että meikäläisen olisi pitänyt tulla kymmenen minuutin jälkeen alas, Kurki naureskelee.

Toinenkin mielenkiintoinen havainto osui Kurjen silmään hänen debyyttivuonnaan.

– Olimme silloin Hopea 1 -katsomossa, jonka taakse ilmestyi yllättävä rakennelma.

Neljä itävaltalaista formulafania oli tuonut pakettiautolla mukanaan rakennustelineet, jotka he pystyttivät kylmän viileästi betoniaidan taakse.

– Siitä tuli hemmetin korkea vähän kameratornin tyyliin, Kurki muistaa.

Saksalaisfanit rakensivat oma katsomonsa vuonna 1998.

Tornista oli erinomainen näkymä radalle.

– Lisäksi heillä oli siellä omat huikat, eikä kukaan tuntunut ajavan heitä pois sieltä, Kurki kertoo.

Kurki seurasi radan tapahtumia samassa katsomossa vuodesta 1996 vuoteen 2018 asti.

– Se oli maalilinjalla, joten näkymät olivat hyvät.

Elokuussa 2019 Arto Kurki seurasi Unkarin GP:tä lähtösuoran päässä.

Viime vuonna hän osti matkakumppaniensa kanssa liput lähtösuoran päässä sijaitsevaan Kulta 4 -katsomoon.

– Se oli sikäli mainio paikka, että siitä oli lyhin matka portista ulos ja taksijonoon.

Aikaisempina vuosina Kurki on joutunut jonottamaan pirssiä kolmekin tuntia.

– Mikä on aika kaameaa 30 asteen helteessä. Nyt selvisimme vartin jonotuksella.

Juttua päivitetty klo 8.06, alkuperäinen julkaisu klo 6.06.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?