Lewis Hamilton julkaisi kuvan Black Lives Matter -marssilta - Formula 1 - Ilta-Sanomat

Lewis Hamilton julkaisi kuvan Black Lives Matter -marssilta – kantoi itse suurta kylttiä

Lewis Hamilton on puhunut viime aikoina voimakkaasti yhdenvertaisuuden puolesta.

Julkaistu: 21.6. 23:29

Lewis Hamilton on ylpeä maanmiehistään.

Lewis Hamilton on ollut yksi Euroopan kuuluvimmista äänistä George Floydin kuoleman jälkeen. Floyd kuoli toukokuun 25. päivänä sen jälkeen kun amerikkalainen poliisi piti polveaan hänen kaulallaan lähes yhdeksän minuuttia.

Floydin kuolema sai ihmiset barrikaadeille, ja mielenosoitukset jatkuvat yhä paitsi Yhdysvalloissa niin myös muualla maailmassa.

Keskeistä Black Lives Matter -liikkeen mielenosoituksissa on ollut poliisiväkivallan esilletuominen sekä se, miten eriarvoisesti virkavalta kohtelee USA:n mustaa vähemmistöä.

Julkinen paine on jo pakottanut päättäjiä eri puolilla Yhdysvaltoja ryhtymään toimiin poliisin uudistamiseksi, mutta aktivistien mukaan toistaiseksi nähdyt toimet ovat vielä riittämättömiä.

Hamilton on yksi monista urheilijoista, joka on aktivoitunut entistä enemmän sosiaalisesti auttaakseen asiaa.

Hamilton jakoi Instagramissa kuvan itsestään mukana suuressa mielenosoituksessa Lontoossa. Huiviin ja aurinkolaseihin verhoutunut Hamilton kantaa käsissään suurta kylttiä, jossa lukee Black Lives Matter.

Kuusinkertainen maailmanmestari kertoi Instagram-viestissään, että Hyde Parkin mielenosoitus oli rauhallinen.

– Olen niin ylpeä siitä, miten monenlaisia ihmisiä oli mukana tukemassa liikettä. Olen todella ylpeä siitä, että voin olla mukana Black Lives Matterissa. Olen todella onnellinen siitä, että näin eri ikäisiä ihmisiä kylttien kanssa ja he suhtautuivat asiaan yhtä intohimoisesti kuin minäkin. Ja olin myös iloinen siitä, että marssilla oli mukana niin paljon valkoisia yhdenvertaisuuden nimissä. Minusta todella tuntuu siltä, että asiat ovat muuttumassa, mutta emme saa lopettaa nyt. Jatketaan työtä, Hamilton kirjoitti kuvansa saatteeksi.

Kuva keräsi ensimmäisen tunnin aikana yli 110 000 tykkäystä.

Hamilton on aiemmin kevään ja kesän aikana puhunut hyvin kriittisesti muun muassa Britannian hallituksen toimista koronaviruspandemiaa vastaan.

Hän pyrkii myös edistämään monikulttuurisuutta moottoriurheilussa perustamansa The Hamilton Commissionin avulla.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?