Formula 1 vaatii matkustusrajoitusten lieventämistä - Formula 1 - Ilta-Sanomat

Formula 1 vaatii matkustus­rajoitusten lieventämistä: ”Mihin karanteenia enää tarvitaan?”

Silverstonen F1-osakilpailu oli vuonna 2019 Mercedeksen juhlaa.

Julkaistu: 19.5. 17:19

Formula 1 vaatii väljyyttä matkustusrajoituksiin.

Kahden viikon eristäytymissääntöjen noudattaminen tekee huippu-urheilun jatkamisen mahdottomaksi, muistuttaa autourheilun kuninkuusluokka formula 1.

Useissa maissa on voimassa ohjeistus, jonka mukaan maahan saapuvan on eristäydyttävä 14 vuorokauden ajaksi.

– Jos sääntöä noudatetaan, esimerkiksi formula ykkösten Britannian gp-kisaa ei voida ajaa, formula ykkösten tiedottaja sanoi uutistoimisto AFP:lle.

Britannian Silverstone valmistautuu isännöimään kaksi F1-kisaa heinäkuun lopulla.

Formuloiden MM-sarja kaipaa kipeästi takaisin kisaradoille, sillä maaliskuussa alkavaksi aiottu kausi ei ole vielä päässyt vauhtiin. Suunnitelmien mukaan kausi alkaisi heinäkuun alussa Itävallasta kahdella kisalla ja jatkuisi Britanniassa.

F1-tallit suunnittelevat yksityisiä lentoja kisoista toiseen, ja tallien henkilöstölle tehdään säännölliset koronavirustestit.

– Mihin karanteenia enää tarvitaan? Jos huippu-urheilu halutaan takaisin television katsojien iloksi, matkustusrajoituksiin kaivataan väljyyttä, F1-tiedottaja totesi.

Formula 1 perustelee vaatimustaan matkustusrajoitusten lieventämisestä muun muassa sillä, että kisojen järjestäminen vaikuttaa kymmeniintuhansiin työpaikkoihin. Kisat tuovat työtä monille, vaikka yleisö ei pääsisikään paikalle.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?