Mugellon rata Firenzen lähellä haluaa F1-kisan huhtikuussa Italiaan. - Formula 1 - Ilta-Sanomat

Koronaviruksen riepoma Italia haluaa järjestää epidemian takia perutun F1-kisan – Kimi Räikkönen mainittu mainospuheissa

Mugello haluaa F1-kisan huhtikuussa Italiaan.

Italia haluaisi toisen GP-kisan tälle kaudelle, kun Kiinan GP peruttiin koronaviruksen takia. Kimi Räikkösen nimi tuli hankkeen mainospuheissa ilmi.

26.2.2020 11:09

Keskisessä Italiassa sijaitseva Mugellon moottorirata aikoo hakea virallisesti järjestelyoikeutta formula ykkösten GP-kisaan, joka peruutettiin Kiinan Shanghaissa koronaviruksen takia.

Suunnitelma on varsin kunnianhimoinen, sillä koronavirus on levinnyt Euroopassa vauhdikkaimmin Italiassa.

Kiinan GP-kisa oli ohjelmassa 19. huhtikuuta. Mugello olisi valmis järjestämään korvaavan kisan samana viikonloppuna.

Paikallisen Scarperian ja San Pieron pormestari Federico Ignesti sanoi maansa tiedotusvälineille, että olosuhteet Mugellon radalla ovat riittävät formula ykkösiin. Firenzen lähellä sijaitsevalla radalla on järjestetty MotoGP-osakilpailuita monien eri autotapahtumien lisäksi.

– Mugellossa on järjestetty formula ykkösten testejä, mutta ei ikinä varsinaista kilpailua. Mark Webber on sanonut, että kierros Mugellossa vastaa kymmentä jossain Abu Dhabissa. Michael Schumacher loi mainettaan tällä radalla, samoin Kimi Räikkösen maailmanmestaruuden pohjat luotiin Mugellossa, Ignesti sanoi.

Hän viittasi Räikköseen muun muassa siksi, että tämä testasi F1-autoa ensi kerran urallaan Mugellossa syyskuussa 2000.

Kimi Räikkönen Sauberin ratissa syyskuussa 2000.

Mugello tunnetaan ratana, joka koettelee kuljettajien fysiikkaa reippaasti.

F1-kausi alkaa Melbournessa 15. maaliskuuta.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?