Kimi Räikkösen video riemastutti Kiinassa - Formula 1 - Ilta-Sanomat

Kimi Räikkönen julkaisi 15 sekunnin mittaisen videon – Kiinassa mentiin aivan pähkinöiksi: ”Olet maailman paras mies!”

Kiinalaiset fanit olivat kiitollisia Kimi Räikkösen viestistä.

Kiinalaiset fanit olivat kiitollisia Kimi Räikkösen viestistä.

Julkaistu: 14.2. 13:38

Alfa Romeon suomalaiskuski Kimi Räikkönen muisti kiinalaisfanejaan.

Kiinaa runtelevalla koronavirusepidemialla on isoja vaikutuksia myös urheiluun: alppihiihdon maailmancupin kisa Yanqingissa peruttiin, Nankingissa pidettävät yleisurheilun MM-hallikisat siirrettiin ensi vuoteen ja maan jalkapallon pääsarjan alkua on lykätty.

Viimeisimpänä tuli tieto siitä, että formula ykkösten Kiinan GP:kin siirtyy. Kisa oli määrä ajaa huhtikuussa Shanghaissa, mutta se lykättiin hamaan tulevaisuuteen. Tieto oli iso pettymys kiinalaisille F1-faneille.

Alfa Romeon suomalaistähti Kimi Räikkönen muisti omia kannattajiaan videoviestillä, jonka hän julkaisi Instagramin Stories-osiossa.

– Hei Ice Armylle ja kaikille muille faneille Kiinassa! Harmillista, että kisa peruttiin toistaiseksi. Haluan siis toivottaa teille kaikkea hyvää ja toivottavasti näemme myöhemmin tänä vuonna. Pitäkää itsestänne huolta! Räikkönen sanoi ja näytti peukkua.

Ice Army – eli Räikkösen kiinalainen kannattajakerho – meni videosta aivan pähkinöiksi. Ice Army julkaisi videon Twitterissä tunteellisten saatesanojen ja runsaiden huutomerkkien kera.

– Todella arvostamme sinua, Kimi! Tämä on lämpimin lahja, jonka olemme saaneet ystävänpäivänä! Annat meille parasta mahdollista rohkaisua, jonka avulla voitamme vaikeudet! Olet maailman paras mies! Kiitos taas kerran!

F1-sarjan vanhin kuljettaja Räikkönen, 40, on suosittu ympäri maailman, mutta häntä fanitetaan erityisen paljon juuri Kiinassa. Räikköstä on jo Shanghain lentokentällä aina vastassa valtava fanijoukko ja kisakatsomoissa on vuosien aikana nähty runsaasti näyttäviä Räikkös-koreografioita.

Kimi Räikkönen on kiinalaisten formulafanien suursuosikki.

Kimi Räikkönen on kiinalaisten formulafanien suursuosikki.

Kiinalaiset pitävät Räikkösestä, koska tämä on aidosti oma itsensä eikä mediakoulutettu sitaattikone, kuten moni muu F1-kuski ja muu huippu-urheilija. Räikkönen ei lätise lämpimikseen, vaan kertoo halutessaan oman mielipiteensä tai ei puhu lainkaan.

Räikkönen on myös omalla tavallaan huomioinut kiinalaisfanejaan. Pari vuotta sitten Shanghaissa hän tapasi sponsorinsa yksityistilaisuudessa Ice Armyn nokkamiehen, jolle kivikasvoisen suomalaisen kohtaaminen oli yksi elämän kohokohdista.

Shanghain F1-radalla on vuosien varrella nähty runsaasti Kimi Räikköstä tukevia banderolleja.

Shanghain F1-radalla on vuosien varrella nähty runsaasti Kimi Räikköstä tukevia banderolleja.

Tuoreimmat osastosta