C Moren F1-lähetyksissä vaihtuu väki: Studioisäntä loikkaa Ylelle – Mervi Kallion rooliin pieni muutos - Formula 1 - Ilta-Sanomat

C Moren F1-lähetyksissä vaihtuu väki: Studioisäntä loikkaa Ylelle – Mervi Kallion rooliin pieni muutos

Mervi Kallio kuvattuna viime talvena.

Mervi Kallio kuvattuna viime talvena.

Julkaistu: 3.12. 14:10

Tomi Tuominen siirtyy sivuun C Moren F1-studioista. Mervi Kallio raportoi ensi kaudella kaikista kisoista paikan päältä.

MTV tiedotti tiistaina, että C Moren F1-lähetyksien studioisäntänä toiminut Tomi Tuominen poistuu kanavan formulatuotannoista.

Tällä kaudella Tuominen oli valtaosassa kisoja studioisäntänä ja oli lisäksi paikan päällä joissakin kilpailuissa, joissa Mervi Kallio emännöi vastaavasti studiota.

Ensi kaudella Kallio kiertää taas kaikki kilpailut paikan päällä.

Tuomisen tilalle tulee Ville Lepistö.

– Ville tuntee F1-tuotteemme läpikotaisin toimittuaan vuosia lähetyksissä toimittajana ja tämän kauden ajan myös niiden tuottajana. Hän on siis ollut osa tiimiä jo pidempään, eikä juontajan roolikaan ole hänelle vieras, päinvastoin. Studiolähetykset ovat erittäin hyvissä käsissä, MTV urheilun ohjelmapäällikkö Markus Autero sanoo tiedotteessa.

Lepistö on esiintynyt MTV:llä myös mm. jalkapallo- ja jääkiekkostudioissa.

Tuominen on ensi kaudella mukana Ylen rallituotannoissa.