Mercedeksen F1-tallin työntekijä kuoli Valtteri Bottaksen voiton jälkeen – poliisi tutkii asiaa

Julkaistu:

Formula 1
Mercedeksen mestaruusjuhlia on varjostanut tallin erään työntekijän menehtyminen.
Valtteri Bottas ajoi Mercedeksellä voittoon 13. lokakuuta Japanin F1-kilpailussa Suzukan radalla.

Vajaat 48 tuntia sen jälkeen, kun Bottas oli voittanut Suzukassa ja Mercedes oli varmistanut valmistajien sarjan maailmanmestaruuden, eräs tallin työntekijä kuoli liikenneonnettomuudessa Englannissa.

Asiasta kertoi brittilehti Daily Mail.

Tallin työntekijöihin kuulunut 29-vuotias mies suistui Mercedes 300 AMG:llä jostain syystä ulos tieltä ja törmäsi puuhun. Hänet todettiin onnettomuuspaikalla kuolleeksi.

Onnettomuus tapahtui vain noin neljän kilometrin päässä Mercedeksen F1-tallin tehtaalta, joka sijaitsee Brackleyssä. Mies oli lähtenyt tehtaalta ajamaan kohti kotiaan.

Poliisi tutkii edelleen onnettomuutta.

Työntekijän kuolemaan johtanut onnettomuus on ollut järkytys Mercedes-tallin väelle.

– Voimme valitettavasti vahvistaa, että tallin jäsen menetti henkensä liikenneonnettomuudessa ollessaan palaamassa kotiin maanantai-iltana 14. lokakuuta. Talli on yhteydessä perheeseen ja tukee heitä tänä vaikeana aikana, tallin tiedotusosastolta vahvistettiin brittilehdelle.

Viime sunnuntaina Bottas voitti Yhdysvaltojen GP:n Austinissa, ja tallikaveri Lewis Hamiltonista tuli kuusinkertainen maailmanmestari.