Kimi Räikkösen ensi kauden tallikaveri varmistui – ”Antonio on suoriutunut todella hyvin”

Julkaistu:

F1
Antonio Giovinazzi jatkaa Alfa Romeon kisakuljettajana.
Kimi Räikkösen tallitoverina ajava Antonio Giovinazzi, 25, on tehnyt ensi kauden kattavan jatkosopimuksen Alfa Romeon kanssa.

Alfa Romeo tiedotti asiasta maanantaina iltapäivällä.
– Antonio on suoriutunut todella hyvin tänä vuonna. Hän on sopeutunut hyvin tiimiin ja kehittynyt ensimmäisen täyden kautensa aikana. Se vaikuttaa erittäin lupaavalta. Emme malta odottaa, että saamme hänen täyden potentiaalinsa esiin, Alfa Romeon tallipäällikkö Frederic Vasseur kommentoi.

Italialainen Giovinazzi on tuonut tällä kaudella Alfa Romeolle neljä pistettä MM-sarjassa. Räikkönen puolestaan on kerännyt 31 pistettä.

Myös Räikkösen sopimus kattaa ensi kauden.

– Olen kiitollinen tuesta, jota olen saanut ensimmäisen täyden F1-kauteni aikana. Ensi vuonna en ole enää tulokas, joten tekosyitä ei ole. Haluan olla kilpailukykyinen heti kauden alusta saakka, Giovinazzi sanoi.

Giovinazzi debytoi F1-sarjassa vuoden 2017 avausosakilpailussa Sauberilla loukkaantuneen Pascal Wehrleinin tuuraajana. Viime kaudella hän toimi Sauberin testi- ja varakuljettajana.

Giovinazzi on sijoittunut tällä kaudella parhaimmillaan yhdeksänneksi, Monzassa syyskuussa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt