Valtteri Bottas jälleen F1-harjoitusten nopein Japanissa – se voi riittää paalupaikkaan!

Julkaistu:

Formula 1
F1-viikonlopun toisen harjoitusjakson merkitys oli normaalia suurempi Suzukan radalla perjantaina.
Valtteri Bottas oli Mercedeksellä nopein myös Japanin GP:n toisissa harjoituksissa – 0,1 sekunnin erolla tallikaveriinsa Lewis Hamiltoniin.

Se voi jopa riittää Bottakselle paalupaikkaan. Jos nimittäin sunnuntaille siirrettyjä aika-ajoja ei päästä ajamaan surkean sään takia, Japanin F1-kisaan startataan toisen harjoitusjakson sijoitusten mukaisessa järjestyksessä.

Japania lähestyvän supertaifuunin takia kisaviikonlopun aikataulua päätettiin jo muuttaa. Lauantain ratatapahtumat on peruttu kokonaan. Kolmatta harjoitusjaksoa ei järjestetä lainkaan.

Aika-ajot pyritään aloittamaan sunnuntaina kello 4 aamuyöllä Suomen aikaa ja kilpailu alkuperäisen suunnitelman mukaisesti kello 8.10.

Ennusteiden mukaan taifuuni iskee rajusti Suzukan seudulle lauantain aikana. On täysin mahdollista, ettei radalla pystytä ajamaan vielä myöskään sunnuntaiaamuna paikallista aikaa, jolloin aika-ajot on tarkoitus järjestää.

Red Bull-Hondan hollantilaistähti Max Verstappen oli toisissa harjoituksissa kolmanneksi nopein (+0,281) ennen Ferrarin kaksikkoa Charles Leclerciä ja Sebastian Vetteliä.

Ensi viikolla 40 vuotta täyttävän Kimi Räikkösen vauhti riitti kakkosharjoituksissa 11. sijaan (+1,692). Hänen tallikaverinsa Antonio Giovinazzi oli vajaat kaksi kymmenystä hitaammalla ajalla 15:s.

Kun vajaat puoli tuntia harjoituksia oli ajettu, Bottas pyörähti uusilla renkailla ennen pääsuoraa. Nastolalainen ei kuitenkaan törmännyt mihinkään.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt