Michael Schumacherin ”sairaalabunkkerista” tihkuu tietoja – ranskalaislehti sai tiedon, että F1-legenda on tajuissaan

rac

Julkaistu:

formula 1
Jean Todt kävi katsomassa Michael Schumacheria sairaalassa, kertoo Le Parisien.
Tiedotusvälineiden edustajat on pidetty kaukana pariisilaisesta Georges Pompidoun sairaalasta, jossa entisen F1-kuskin Michael Schumacherin väitetään saavan kantasolusiirtoja.

Le Parisien -lehti, joka kertoi uutisen Schumacherin siirrosta Pariisiin ensimmäisenä, kuvailee että sairaalan D-rakennuksen ykköskerros muistuttaa tällä hetkellä tarkkaan vartioitua ”bunkkeria”, kun uteliaat pidetään loitolla sydänosastolta.

Le Parisien väittää erään osaston työntekijän vahvistaneen kuitenkin kollegalleen, että Schumacher on hoidettavana osastolla ja että kuskilegenda olisi tajuissaan.

Lehti kertoi myös, että Kansainvälisen autoliiton puheenjohtaja, Schumacherin lähipiiriin kuuluva Jean Todt vieraili sairaalassa eilen illalla. Käynti kesti 45 minuuttia. Todt otti tiistaina osaa myös Span radalla menehtyneen F2-kuski Anthoine Hubertin hautajaisiin Chartres’ssä.

Le Parisienin väitteet Schumacherille mahdollisesti tehtävistä kantasolusiirroista ovat mietityttäneet lääkäreitä ympäri maailmaa.

IS otti yhteyttä suomalaisiin asiantuntijoihin tiistaina. He kommentoivat tietoja hoitomuodosta näin:
Schumacher loukkaantui vakavasti lasketteluonnettomuudessa vuonna 2013. Hänen terveydentilastaan on tihkunut vain vähän tietoja sen jälkeen.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt