Mika Häkkinen sai suru-uutisen kesken Monzan F1-kisan – lähti heti matkaamaan Suomeen kuultuaan Aila-äidin kuolemasta

Julkaistu:

Formula 1
F1-mestari Mika Häkkisen äiti Aila Häkkinen kuoli sunnuntaina.
Formula ykkösten kaksinkertaisen maailmanmestarin Mika Häkkisen äiti Aila Häkkinen on kuollut.

Pitkään sairautta vastaan kamppaillut Aila Häkkinen kuoli kotonaan läheistensä läsnä ollessa. Hän oli kuollessaan 74-vuotias.

Mika Häkkinen oli viikonvaihteessa paikan päällä seuraamassa formula ykkösten Italian osakilpailua Milanon kupeessa sijaitsevassa Monzassa. Tieto Aila-äidin kuolemasta tavoitti Mika Häkkisen kesken Monzan kisan.

Häkkinen lähti rata-alueelta kohti hotellia kisan ollessa yhä kesken ja matkasi Milanosta iltakoneella Suomeen.


Mika Häkkisen isä Harri Häkkinen kuoli vuonna 2010.

Aila ja Harri Häkkisellä oli iso rooli Mikan uran alkuvaiheessa. Harri-isä vei poikansa Keimolan kartingradalle ensimmäistä kertaa viisivuotiaana. Kartingista tuli 1970-luvun lopulla Häkkisille koko perheen harrastus, ja välillä perheen lemmikkieläimetkin pääsivät kisamatkoille mukaan.

Vantaan Martinlaaksossa asunut perhe kiersi vuosien ajan pakettiautolla ympäri Eurooppaa kartingkilpailuissa. Rahat harrastukseen hankki Harri, joka teki kuuden vuoden ajan kahta työtä, radiosähköttäjänä ja taksinkuljettajana.

Harri Häkkinen muisteli Ilta-Sanomissa vuonna 2002, kuinka hänelle tuli haikea olo Mikan lähdettyä lopulta 19-vuotiaana Englantiin formula-ammattilaiseksi.

– Mietittiin Aila-vaimon kanssa, että sinne se nyt lähti, vieraiden ihmisten hoteisiin, Harri sanoi.

Olosuhteet kartingradoilla olivat hyvin erilaiset kuin myöhemmin formula ykkösissä, kun vanhemmat vierailivat varikolla seuraamassa Mikan kisoja.


Kiitoksena vanhempiensa tuesta Mika Häkkinen osti vanhemmilleen 300 neliömetrin asunnot Helsingin Kaskisaaresta ja Pohjoisrannasta. Vuonna 2002 hän hankki lisäksi äidilleen lahjaksi arvokkaan Mercedes-Benz SL 55 AMG -auton.