Kimi Räikkönen erikoishaastattelussa – kertoo IS:lle olevansa valmis kartingisäksi: ”Ei taida paljon olla vaihtoehtoja”

Julkaistu:

Formula 1
Kimi Räikkönen kertoo Ilta-Sanomien haastattelussa olevansa valmis rasvaamaan näppinsä ja kiertämään Eurooppaa, jos lapset niin haluavat.
Kimi Räikkösen esikoispoika Robin ajoi elokuussa ensi kertaa kartingautoa. Poika on 4-vuotias, joten on tietysti täysin ennenaikaista pohtia, tuleeko pojasta isänsä lailla ammattikuski.

Robin on kokeillut myös isänsä suosikkiharrastusta ja ajanut muun muassa motocrossia. F1-mestarin pojan harrastukset ovat kiinnostaneet kuitenkin suuresti kansainvälistä lehdistöä, ja Räikkönen on saanut vastailla kysymyksiin poikansa tulevaisuudesta.

Rento Räikkönen painottaa Ilta-Sanomien erikoishaastattelussa, että hänestä tärkeintä on se, että lapsilla on kivoja harrastuksia, joista he itse nauttivat.

– Parempi se on minun mielestäni harrastaa jotain kuin istua vain kotona pelaamassa tietokonepelejä tai jotain vastaavaa. Toki tietokonepelit ovat nykyään aika iso bisnes, mutta jos saisin päättää, niin ennemmin olisi jotain harrastuksia. Ettei vain istu kotona tai pyöri jossain steissillä.

– Se on pääasia, että tykkää harrastuksesta. Sen näkee sitten myöhemmin, tuleeko siitä jotain muuta, Räikkönen sanoo tallinsa tiloissa Monzassa.

Karting on usein koko perheen harrastus. Jos Robin (tai tytär Rianna) haluaa tosissaan ajaa kartingia ja pyrkiä huipulle, lähteekö Kimi Räikkönen kiertämään Eurooppaa?

– Ei taida paljon olla vaihtoehtoja, Räikkönen hymyilee.

– Ne ovat isän hommia. Vaimo ei varmaan lähtisi mun puolestani... Ehkä täytyy hieroa jotain diiliä. Varmasti hän tulisi kyllä katsomaan. Se on usein perheen yhteinen harrastus kuten meillä minun nuoruudessani.


Robin ajoi ensimmäiset kartingkierroksensa Bembölen radalla Espoossa, kivenheiton päässä Kimin lapsuudenkodista.

– Samanlainen paikka se on kuin silloin ennenkin, mikään ei ole muuttunut. Ihan mukavaa oli. Muutama vuosi sitten kävin radalla viimeksi, kun lahjoitimme sinne pari autoa. Sitä ennen en edes muista, milloin olisin viimeksi käynyt siellä.

Pienille lapsille suunnatun Bembölen kartingradan kohtalo on tasaisin väliajoin ollut uhattuna.

– Jo silloin kun ajoin junnuna, puhuttiin, että se menee kiinni. Nyt siellä on kai taas jotain. Se on ihan naurettavaa. Kuulin jotain, että siihen tulisi jokin hautausmaa. Niistä autoista ei paljon lähde ääntä, ja muutamana päivänä viikossa ajetaan lasten kisoja. Se on historiallinen harrastuspaikka, jossa lapset voivat tutustua lajiin. Eikös sille voisi jonkun museon arvon antaa, Räikkönen ehdottaa.

Räikkönen on kertonut Instagramissa Robinin saaneen jo ensimmäisen kartingsponsorinsa.
Espoosta on tultu pitkä matka F1-maailmanmestariksi ja pian 40-vuotiaaksi kilpakuljettajaksi. Jo vuodesta 2014 F1-sarjan vanhin kuljettaja Räikkönen ei ole huomannut, että loppukauden kova rutistus ja Monzan jälkeen kaukana kotoa ajettavat kisat tuntuisivat iän takia sen enempää.

– Kaikki tiimit joutuvat tietysti reissaamaan paljon. Aika monta vuotta on jo loppukausi ollut niin, että kaikki kisat ovat kaukana. Helpompaahan se olisi kaikille, jos ajettaisiin enemmän Euroopassa, mutta se on osa tätä.

– En ole huomannut muuta vaikutusta kuin sen, että tietysti olen aina kauemmin poissa. Lapsetkin ovat kuitenkin vähän tottuneet siihen. ”Normaalisti” olisin arkena töissä aamusta iltaan. Nyt olen suuren osan viikonpäivistä kotona ja viikonloppuisin usein poissa.


Ensi vuonna Räikkösestä tulee kaikkien aikojen eniten GP-kisoja kuninkuusluokassa ajanut kuljettaja. F1-ura lähestyy vääjäämättä päätöstään. Ralleja Räikkönen ajanee vielä F1-uran jälkeen, mutta ratapuolella innostus esimerkiksi Le Mans’n 24 tunnin kisaa kohtaan on väljähtänyt.

– Se on niin sekaisin se niiden sääntöruletti. Se olisi hieno kisa, ja mieluiten kunnon kalustolla haluaisin mennä voittamaan kisaa, mutta jossain kohtaa se kiinnosti enemmän. Nyt se on vähän hiipunut. Katsotaan nyt, voi sekin muuttua. En ole kauheasti miettinyt. Katsotaan nyt, mihin tämä (F1-ura) päättyy.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt