Nuoruusvuosien tukija sai Kimi Räikköseltä yllättävän puhelun – formulatähti pyysi palvelusta: ”Emme ole olleet vuosiin yhteyksissä”

Julkaistu:

Moottoriurheilu
Robin Räikkönen tarvitsi kartingauton. Kimi-isä otti yhteyttä 65-vuotiaaseen Lasse Jaatiseen.
Puhelin soi Racing Service Jaatisen tiloissa tiistaina Helsingissä. Kartingautoja ja ajovarusteita myyvän yrityksen pomo Lasse Jaatinen vastaa puhelimeen niin kuin hän oli tehnyt päivän aikana useita kertoja aiemmin. Tällä kertaa soittaja on kuitenkin normaalia erityisempi. Tutun äänen kuuleminen pitkästä aikaa kuulostaa Jaatisesta erittäin mukavalta.

Soittaja on F1-tähti Kimi Räikkönen, joka tiedustelee karting-autoa nelivuotiaalle Robin-pojalleen.

– Toki yllätyin puhelusta. Kimi moikkasi ja sanoi, että Robin haluaisi kokeilla kartingia. Robin oli kuulemma haaveillut kartingin ajamisesta, Jaatinen, 65, kertoo Ilta-Sanomille.

Yhteydenotossa on väkevää nostalgiaa, sillä Jaatinen tuki aikoinaan voimakkaasti Räikkösten perhettä heidän karting-harrastuksessaan. Itse asiassa Jaatinen oli erittäin suuri tekijä siinä, että Kimi Räikkönen ylipäätään pääsi eteenpäin kohti F1-tähteyttä.

Räikköset, eli Paula-äiti, Matti-isä ja pojat Kimi ja Rami olivat tavallinen suomalainen perhe 1990-luvun alussa. Raha verrattain kalliiseen lajiin oli usein tiukassa, kun molemmat perheen pojista ajoivat kartingia.

Jaatinen tuki Räikkösten perhettä monin tavoin, ja perhe sai tavaroita ja palveluita ajoittain jopa velaksi.

Nyt ympyrä sulkeutui, kun upporikas Kimi Räikkönen otti yhteyttä oman lapsuutensa luottomieheen.

– Emme ole olleet vuosiin yhteyksissä. Sikäli oli tosi kiva, että hän soitti tänne, Jaatinen iloitsi.


Ilta-Sanomat haastatteli Jaatista vajaa vuosi sitten. Tuolloin IS tiedusteli, uskooko Jaatinen Kimin ottavan yhteyttä, jos Robin innostuu kartingista. Jaatinen vastasi, että voisi kuvitella sen tapahtuvan. Ja nyt se tapahtui.

Jaatisella ei ollut lyhyellä varoitusajalla sopivaa autoa Räikköselle, mutta hän järjesti sellaisen nopeasti Bembölen radalta, jossa Robin Räikkönen torstaina kurvaili.

Auto, jolla Robin ajoi, on alun perin Jaatisen Bemböleen toimittama.

– Se on Puffo-auto, jolla otetaan ensiaskeleet kartingissa. Se on tarkoitettu 3–6-vuotiaille. Sillä pääsee parhaimmillaan noin kolmekymppiä, Jaatinen kertoi.

– Vielähän ei tiedä, innostuuko Robin kartingista toden teolla. Mutta totta kai autan heitä jatkossa, jos tulee tarvetta. Räikkösten kanssa on ollut aina mukavaa tehdä yhteistyötä. He ovat aina suhtautuneet poikkeuksellisen intohimoisesti lajia kohtaan, rata-autoilussa jo 1960-luvulta lähtien mukana ollut Jaatinen totesi.

Jaatisen mukaan myös Kimin veli Rami Räikkönen on asioinut Jaatisella jälkikasvunsa kanssa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt