3-vuotias tytär vain nauroi Nico Rosbergin anelulle – vaaleanpunainen taikasauva vei huomion F1-videon kuvauksissa

Julkaistu:

Formula 1
Nico Rosbergin Youtube-analyysi Unkarin GP:stä keskeytyi toistuvasti, kun pieni tyttö varasti show’n.
Entinen formulakuski Nico Rosberg, 34, analysoi viikonloppuna ajettua F1-sarjan Unkarin osakilpailua Youtube-kanavallaan.

Rosberg kertoi videonsa alussa tekevänsä sitä tyttärensä huoneessa. Hän sanoi sopineensa tämän kanssa, että saa lainata huonetta ja tehdä videonsa rauhassa.

Sopimus ei kuitenkaan pitänyt, sillä alla olevalla videolla kolmen minuutin ja 20 sekunnin kohdalla kuviin ilmestyy vaaleanpunainen perhostaikasauva.

Rosberg yritti jatkaa lähetyksen kuvaamista häiriöstä huolimatta, mutta tyttö tuli jatkuvasti uudelleen tekemään taikojaan. Rosberg yritti neuvotella häiriköijän kanssa itselleen lisäaikaa, mutta tuloksetta.

– Voisitko pitää pienen tauon, vuoden 2016 formula ykkösten maailmanmestari kysyi kohteliaasti.

– Ei, ei, ei, kuului tyttären vastaus ja nauru.

Lopulta Rosberg joutui keskeyttämään videon kuvaamisen.

– Nyt minä luovutan ja teen myöhemmin toisen videon, Nico Rosberg sanoi hymy huulillaan.



Myöhemmin kuvaamansa videon alussa hän sanoi, että edellisen tekoa hieman häirittiin.

Nico Rosbergilla ja hänen vaimollaan Vivianilla on kaksi tytärtä, elokuun lopussa 2015 syntynyt Alaïa ja vuonna 2017 syntynyt Naila.


Ruoti Bottaksen tulevaisuutta

Rosberg arvioi videollaan, että Valtteri Bottaksen tulevaisuus Mercedeksellä on epävarma. Hän käy läpi Unkarin GP:n ensimmäisen kierroksen tilanteen, jossa osuma Charles Leclercin Ferrariin rikkoi suomalaisen ajokin etusiiven.

Rosberg uskoo Unkarin kilpailun olleen viimeinen niitti Bottaksen uralle Mercedeksellä. Rosberg sanoo, että valinta on vaikea, koska Bottas on tehnyt tällä kaudella erittäin hyvää työtä. Silti Rosberg epäilee Esteban Oconin olevan nyt vahvoilla Mercedeksen ensi kauden kuljettajaksi.

Bottas on MM-sarjassa tällä hetkellä toisena. Hän on peräti 62 pistettä sarjaa johtavan tallikaverinsa Lewis Hamiltonin perässä. Red Bullin Max Verstappen on kolmantena seitsemän pisteen päässä Bottaksesta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt