Saksalaisväite: Mercedeksen F1-talli teki jo päätöksensä Valtteri Bottaksen tulevaisuudesta

Julkaistu:

Formula 1
Valtteri Bottas tekee pian jatkosopimuksen Mercedekselle, väittää saksalaissivusto Motorsport-Total.
Sivuston tietojen mukaan Valtteri Bottas jatkaa maailmanmestaritalli Mercedeksen kuljettajana myös F1-kaudella 2020. Jatkosopimus on käytännössä jo selvä ja se voidaan allekirjoittaa hyvinkin nopeasti.

Bottaksen, 29, sopimus kaudeksi 2019 julkaistiin viime vuonna Saksan GP:n yhteydessä. Sama kaava saattaa toistua myös tänä kesänä.

Motorsport-Total kysyi Bottakselta asiasta. Suomalainen ei antanut suoraa vastausta, mutta elekieli vihjaisi Bottaksen saaneen haluamansa.

– Olkaa kärsivällisiä, Bottas sanoi hymy huulillaan.

Kaudesta 2017 lähtien Mercedeksella ajanut Bottas myönsi neuvotelleensa tallin kanssa jo muutama viikko sitten.

– Ei ole mitään kiirettä. Talli pärjää hyvin ja minun sekä Lewis Hamiltonin välinen ero on melko pieni, Bottas sanoi sivustolle.


Todennäköisesti Bottas allekirjoittaa jälleen vain vuoden mittaisen jatkosopimuksen, vaikka haluaisi itse tehdä pidemmän diilin.

– Valtteri sanoi minulle viime vuonna, että hänellä ei ole mitään ongelmaa yksivuotisten jatkosopimusten kanssa. Ei hän niistä toki pidä, Mercedeksen tallipomo Toto Wolff sanoi.
Entinen F1-kuljettaja Mika Salo sanoo, että Bottas on suorituksillaan ansainnut jatkon Mercedeksellä. Kaksi kisaa tällä kaudella voittanut Bottas on MM-sarjassa toisena. Hänen edellään on vain hallitseva maailmanmestari Hamilton.

– Valtteri on ajanut ihan hyvin tänä vuonna. Hamilton on vain niin hemmetin kova ja vaikeasti lyötävä. Valtteri on ottanut kakkossijat ja voittanut silloin kun Hamilton ei pysty. Mitä muuta häneltä voi vaatia? Salo sanoi Ilta-Sanomille.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt