Nico Rosberg vertasi Valtteri Bottasta itseensä – suoraa puhetta taistelusta Hamiltonia vastaan: ”Ainoa keino lyödä hänet”

Julkaistu:

formula 1
Nico Rosberg tietää, mitä Valtteri Bottaksen pitää tehdä lyödäkseen Lewis Hamilton.
Mercedeksen Valtteri Bottas täräytti tiskiin kovan suorituksen, kun hän lauantaina kaappasi paalupaikan Britannian GP:hen.

Bottakselle paalupaikka oli kauden neljäs. Hän on nyt eniten tällä kaudella paalupaikkoja saavuttanut kuljettaja ennen tallitoveriaan Lewis Hamiltonia (3), joka jäi Bottaksesta 0,006 sekuntia.

Bottas löi Hamiltonin tämän kotikentällä.

– Lewisin lyöminen täällä on tosi, tosi vaikeaa, joten Valtteri teki huikeaa työtä lyödessään hänet, Nico Rosberg kehui Ilta-Sanomien haastattelussa.
Ex-tallinsa Mercedeksen tiloissa IS:lle puhunut Rosberg onnistui itse voittamaan maailmanmestaruuden 2016 Hamiltonin nenän edestä. Se vaati valtavia uhrauksia ja myös pientä onnea, Hamiltonin teknisiä vikoja. Palkinnon tuoneiden uhrausten jälkeen Rosberg lopetti uransa mestarina.

Rosberg sanoi aiemmin lauantaina toisessa haastattelussa, että jos hän olisi omalla urallaan matkustellut, juhlinut ja viettänyt aikansa kuin Hamilton, hänen aika-ajosijoituksensa olisivat olleet 10. sijan tuntumassa.

– Jos puhutaan minun tapauksestani, niin Lewis on vähän luonnostaan lahjakkaampi kuski. Hän on Ayrton Sennan kanssa historian lahjakkain kuski, ja siksi ainoa keino lyödä hänet oli tehdä aivan valtava työmäärä. Siten tulin mestariksi.

– Valtteri tekee ihan sitä samaa kuin minä. Hän tekee hurjasti töitä ja on valtavan omistautunut. Se on hänen iso vahvuutensa. Viime vuonna hänellä oli vaikeaa, mutta hän on ottanut isoja askeleita. Kaikki pienet yksityiskohdat merkitsevät. Jopa hänen julkisuutta tuoneella parrallaan on merkitystä, Rosberg sanoo.


Viisinkertainen maailmanmestari Hamilton lähestyy koko ajan Michael Schumacherin ennätyksiä ja on jo yksi kaikkien aikojen suurista.

– Lewisin voittaminen on aivan uskomattoman vaikeaa. Välillä pitää löytyä kovuuttakin, ja Valtteri on ollut aika ajoin vähän rajumpi. Se on asia, joka on todella tärkeää Lewisiä vastaan. Pitää olla raivoisan raju, jotta hänet voi voittaa.


Rosberg tietää mistä puhuu, sillä hänellä oli kovia yhteenottoja Hamiltonin kanssa radalla ja sen ulkopuolella. Vastaavia, kyseenalaisia osumia radalla ei ole nähty Bottaksen ja Hamiltonin välillä.

Vuoden 1982 maailmanmestarin Keke Rosbergin poika myöntää, että muodonmuutos ei ollut helppo.

– Se oli vaikeaa, koska en ole luonnostani lainkaan raju kaveri. Olen mukava tyyppi – kuten myös Valtteri mielestäni. Itseään on tosi vaikea muuttaa sillä tavalla. Asioita pitää miettiä ja visualisoida mielessään paljon, jotta voi toimia sillä lailla.

Rosberg teki valtavan määrän henkistä työtä peitotakseen Hamiltonin.

– Talvikaudella tein joka toinen päivä kaksi tuntia psykologisia ja filosofisia harjoituksia. Työmäärä oli valtava. Tein vastaavalla tavalla hommia vuosien ajan, mutta viimeisellä kaudellani oikein korostetusti, Rosberg summasi.

Britannian GP ajetaan sunnuntaina. Bottas lähtee kisaan paalulta, Hamilton kakkospaikalta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt