Haukuttiin punkeroksi vetelykseksi, ja tupakka savusi – Keke Rosbergin koko tarina Iisalmesta kadehdituksi F1-mestariksi

Julkaistu:

Formula 1
F1-kuljettaja Keijo ”Keke” Rosberg jakoi 1970–80-luvulla suomalaiset kahteen leiriin. Niihin, jotka ymmärsivät kuljettajan pioneerityön sinivalkoisen rata-autoilun soihdunkantajana maailmalla ja niihin, joiden mielestä Rosberg oli ikuinen selittelijä.
Juttu on julkaistu alun perin 7.3.2019 ilmestyneessä Ilta-Sanomien Bensaa Suonissa -erikoislehdessä.

– Suomen autourheilu on saanut kaikkien aikojen menestyksensä. Saman tien voi sanoa, ettei Suomen koko urheilu pysty esittämään mitään vastaavaa yksilötasolla.

– Keijo Rosbergin maailmanmestaruuden rinnalla on muista lajeista lähdettävä nostamaan milteipä koko olympiajoukkueen yhteispanosta niinkin kaukaa kuin Berliinin kisoista 1936. Formula ykkösten MM-titteli huomataan maailman joka kolkalla, sielläkin, missä yleisurheilu ei tippaakaan kiinnosta eikä hiihtäjistä ole ikinä kuultukaan.

Näin hehkutettiin Keke Rosbergin historiallista MM-titteliä Autoliiton pää-äänenkannattajassa marraskuussa 1982.

Samaan aikaan 20 suomalaista urheilutoimittajaa jätti menestyksekkään F1-kuskin kymmenen parhaan listan ulkopuolella Vuoden urheilija -äänestyksessä. Suomen Urheilulehden päätoimittaja Arto Teronen kutsui porukkaa mustaksi tiuksi, ja heistä ryhdyttiin käyttämään nimitystä hiihtoniilot.

Yksi mustista lampaista oli Juoksija-lehden sielu Tapio Pekola, joka latasi julkaisussaan täyslaidallisen kohti Suomen kansan villinnyttä formulahössötystä.

Hän kuvaili Rosbergin olemusta punkeroituvaksi eikä nähnyt päättömällä autolla ajelulla olevan mitään yhteyttä urheiluun. Pekola katsoi maailmanmestaruuden tulleen kanssakilpailijoiden huonouden sekä Williams-tallin pätevien mekaanikkojen ansiosta.

Pekolalla ei riittänyt ymmärrystä oman tiensä kulkijalle, joka oli ajanut vuosia muissa luokissa ja saanut lopulta tallipaikan F1-luokkaan kaudeksi 1978. Rosberg joutui ajamaan kolme vuotta autoilla, jotka eivät olleet kilpailukykyisiä kärkitallien ajopelien kanssa.

Rosbergin karsiuduttua kesällä 1980 Monacon GP:stä Linnanmäen Uudessa iloisessa teatterissa kuultiin ilkkuvat säkeet, jotka oli riimitellyt Jukka Virtanen.

Vielä nytkin, nytkin, nytkin, nytkin, vielä nytkin petti kytkin Rosbergin. Keken menoa oon aina epäillytkin, formulasta liian paljon odotin.

Suomalaiset olivat tottuneet kultamitaleihin ja mestaruuksiin. Keskeyttäminen ei kuulunut sinivalkoiseen urheilueetokseen.

Se miellettiin periksi antamiseksi, mikä oli paha synti kestävyysjuoksussa tai hiihdossa eli lajeissa, joissa pärjääminen oli osoitus kansakunnan elinvoimaisuudesta ja suomalaisen sisukkuuden voimannäyte.

Kaudella 1981 Rosberg keskeytti viidessä F1-osakilpailussa ja karsiutui neljä kertaa aika-ajoissa. Hymy-lehti teilasi hänet roskakuskiksi, ja toimittajien käyttämät nimitykset keskeyttäjä-Keke tai selittäjä-Keke saivat torikansan nauramaan Rosbergin pyristelylle isompien tallien puristuksessa.

Kuljettaja yritti valistaa ihmisiä autonsa haavoittuvuudesta: vaihteenvalitsimen murtuminen, polttoainepumpun rikkoontuminen, moottorin hajoaminen tai takapyörän ripustuksen pultin katkeaminen.

Autourheilun ammattilaiset ymmärsivät, mistä Rosberg puhui, mutta toimittajat ja suuri yleisö kieltäytyivät uskomasta kuulemaansa.


Miksi Rosberg oli kotimaassaan väärinymmärretty nero, jota pilkattiin säälimättä niin lehtien palstoilla kuin television viihdeohjelmissa?

Urheiluhistorian tutkija Kalervo Ilmanen muistuttaa formula ykkösten asemasta suomalaisessa urheiluperinteessä 1970-luvulla.

– Sitä ei arvostettu kilpailumuotona, mutta lisäksi se oli alhaalla moottoriurheilun sisäisessä luokittelussa, Ilmanen sanoo.

Hänen mukaansa esimerkiksi ralliautoilun ja motocrossin maine oli huomattavasti parempi niin toimittajien kuin urheilua seuraavien ihmisten silmissä. Formuloiden vähättely ei liittynyt vain suomalaiskuskiin vaan ohueen lajikulttuuriin.

– Kekkosen Suomessa elettiin ilmapiirissä, jossa formuloissa menestyminen ei olisi tuonut samanlaista sankarin asemaa kuin perinnelajeissa menestyminen, Ilmanen arvioi aikakautta, jolloin iso osa suomalaisista körötteli Ladalla.


Hänen mielestään tilanne muuttui vasta 1990-luvulla, jolloin uusliberalismin nousu, globalisaatio ja urheilun viihteellistyminen nostivat formula ykköset marginaalilajista seuratuimpien lajien joukkoon.

– Raha alkoi määrittää urheilijan ja urheilulajin arvon, ja silloin F1:stä tuli kukkulan kuningas.

Aivan toisin oli asian laita joulukuussa 1973, jolloin Keijo Rosberg oli juuri saanut ensimmäisen ammattilaissopimuksensa saksalaiseen Kaimann-talliin.

Muutama päivä myöhemmin valtioneuvosto päätti kieltää kaiken moottoriurheilun Suomessa reaktiona öljyn hinnan nelinkertaistumiseen.

Protestiksi Vauhdin Maailman numeron 1/1974 kansi oli täysin musta.

Vaikka Rosberg kilpaili pääosin ulkomailla, hänellä oli suomalaisia sponsoreita, jotka halusivat näkyvyyttä. Rosberg tajusi tukijoiden ahdingon ja marssi Helsingin Sanomien toimitukseen vaatien lehteen juttua, jossa tuomitaan hallituksen päätös.

Rosberg toimi itse usean autourheilulehden avustajana vuodesta 1971 lähtien ja oppi tiedotusvälineiden toimintalogiikan.

Myös Lars Rosberg ymmärsi julkisuuden merkityksen ja auttoi poikaansa markkinointiviestinnässä. Perhe oli palkannut jo vuonna 1972 tiedottajan, Håkan Lindbergin, auttamaan Keke Rosberg -brändin rakentamisessa.

– Keke teki töitä uransa puolesta enemmän ja monipuolisemmin kuin ainoakaan suomalainen autourheilija, lajiin perehtynyt toimittaja Juhani Melart on sanonut.

Ura maailmalla eteni suunnitelmallisesti, kuten Keke itse totesi isälleen lähettämissä viesteissä.

– Kielitaitoni kohentui, ja opin vieraskielisen ammattisanaston. Tunsin perusteellisesti vapautuneeni kotimaan pienistä ympyröistä.

Öljykriisin hellitettyä Rosberg saattoi hengittää vapaammin ja jatkaa uraansa kohti suurta unelmaa eli autourheilun kuninkuusluokkaa.

Toisaalta Rosbergin hengitys haisi pahalta. Eläinlääkärin poika valmistui ylioppilaaksi keväällä 1968, ja Iisalmessa lakkiaisia vietettiin tupakansavun keskellä. Nuorukainen jäi nikotiinikoukkuun.

Tupakkayhtiöt olivat autourheilun tärkeimpiä tukijoita, ja kuskien keskuudessa kessuttelu oli arkipäivää. Rosberg esiintyi julkisuudessa usein savuke suupielessä, mikä raivostutti puritaanisia urheilun ystäviä.

Tupakan mainonta kiellettiin Suomessa 1978, minkä jälkeen Rosbergin sauhuttelu ja hänen ajokkiaan koristaneet tupakkamainokset ärsyttivät entistä enemmän terveiden elintapojen nimiin vannoneita urheiluihmisiä.

Kuljettaja pysyi tyynen rauhallisena eikä antanut kotimaasta kuuluvien moraalisten älähdysten haitata liiketoimiaan.

Rosbergin perheellä ei ollut miljoonaomaisuutta, jolla pojalle olisi pystytty ostamaan tallipaikka, joten Keke joutui etsimään rahoitusta sieltä, mistä sitä oli saatavissa. Ja senkin hän teki avoimesti ilmoittaen, että ajamisen lisäksi häntä on aina kiinnostanut lajin bisnespuoli.


F1-asiantuntija Jukka Mildh työskenteli pitkään Keke Rosbergin palveluksessa ja tuntee lajin lainalaisuudet.

– Suomessa ei käsitetty, että autourheilussa kuskin palkka ei koostu vain palkintorahoista, vaan tuloja on hankittava muistakin lähteistä, Mildh sanoo.

Kuskin kotimaassa tämä ei mennyt kalloon. Vuoden urheilija -äänestyksen jälkeen 1982 pakinoitsija Origo leukaili Helsingin Sanomissa valinnan helpottuneen olennaisesti, kun se voidaan jatkossa ”tehdä suoraan tulojen mukaan”.

Kynäilijän mukaan Rosbergin saama tunnustus tarkoitti sitä, että ”vaurastuminen on hyväksytty urheilulajien joukkoon”.

Autoilija-Rosberg saattoi hymyillä viiksiensä takaa näille panetteleville lausunnoille, koska julkinen keskustelu piti hänet julkisuudessa. Keke oli luvannut sponsoreilleen näkyvyyttä radoilla ja lehtien palstoilla, mikä oli uutta amatööri-ideaalin nimeen vannoneessa härmäläisessä urheiluelämässä.

Rosbergista tuli ensimmäinen Vuoden urheilijaksi valittu ammattiurheilija. Kokeneen autourheilukirjoittajan Lasse Erolan mukaan hän oli ylipäätään ensimmäinen puhdasverinen suomalainen ammattiurheilija.

Gunnar Bärlund oli nyrkkeilyt taalakehissä 1930–40-luvuilla, mutta iskemällä saaduilla tuloilla ei elätetty perhettä.

Tässä suhteessa Rosberg oli ehdoton: hän jätti vuonna 1974 työnsä atk-suunnittelijana ja erosi Pirjo-vaimostaan panostaessaan kaiken kilpaa ajamiseen. Keskiluokkainen elämä Vantaalla Ali-Keravan kodissa päättyi: alkoi seikkailu, jollaiseen kukaan suomalaisurheilija ei ollut aikaisemmin uskaltautunut.


Formula ykkösten toimintalogiikka oli suomalaisille erittäin vierasta 1970-luvulla. Lajin historiaa selvittäneen Juha Kärkkäisen mukaan ”lajista ei ymmärretty mitään”.

– Vähän sama kuin ihmeteltäisiin, miksi pelinrakentaja ei tee pisteitä amerikkalaisessa jalkapallossa, Kärkkäinen vertaa.

Vuonna 2018 Sauber-tallin voittoa olisi pidetty ihmeenä, mutta 40 vuotta aikaisemmin ei tajuttu, ettei Rosberg voinut voittaa jämätallin autolla.

– Harva tajusi formula ykkösten olevan joukkuelaji, Kärkkäinen sanoo ja muistuttaa muidenkin kuljettajien keskeyttäneen melko usein tuohon aikaan.

Rosberg oli tallikaveriaan Emerson Fittipaldia nopeampi kaudella 1980, mutta edes kaksinkertaisen maailmanmestarin lyöminen ei avannut silmiä Suomessa.

– Keke pysyi imitaattorien suosikkikohteena, vaikka hän todisti olevansa nopea kuljettaja, Kärkkäinen sanoo.

Hesarin Juhani Syvänen kuului epäilijöiden kerhoon.

– Miehestä ei taida olla mihinkään. Auton helmat laahaavat maata, ja mies sen kuin vetelehtii varikolla, Syvänen kirjoitti kesällä 1981.

Suomalaisurheilijan hyveinä pidettiin niukkasanaisuutta, nöyryyttä ja vaatimattomuutta. Rosbergin ominaisuudet olivat täysin päinvastaiset: sanavalmis, kielitaitoinen ja itsevarma. Paksu kultaketju ranteessa, pehmennystä hiuksissa ja piilokorot kengissä nostattivat katseita muiden kuskien joukossa.

– Kun muut tuoksuivat varikolla bensalle, Keke tuoksui partavedelle, vakioautoilla Rosbergin kanssa kilpaillut Jarmo Sukava on muistellut.

Itsetietoisen kuljettajan habitus huokui hyvinvointia, ja elkeet heijastivat jet set -elämäntyyliä.

– Urheiluväen oli vaikea sulattaa kaveria, joka tallusteli toimittajien eteen Ray Ban -aurinkolaseissa, lentäjäntakissa ja Guccin laukku kädessä, F1:n konkaritoimittaja Erkki Mustakari arvioi.



Ainakaan Suomessa toimittajat eivät kyenneet katsomaan peiliin ja hyväksymään, että joku urheilija ei suostu syömään heidän kädestään vaan sanelee itse pelisäännöt.

MM-tittelin jälkeen moni toimittaja joutui suorittamaan katumusharjoituksia, mutta kaikki eivät tähän pystyneet. Joidenkin mielestä Rosberg oli saanut mestaruuden kuin lahjana muiden epäonnen ansiosta.

Ennen vuotta 1982 suomalaisessa urheilussa vallitsi amatööri-ideaali, eikä rahan ansaitsemista katsottu hyvällä.

F1-maailma oli jotain ihan muuta. Koko sarja perustui autovalmistajien markkinointiin, eikä rahaa tai kaupallisuutta vieroksuttu, vaan tavoitteena oli pikemmin taloudellisen kuin urheilullisen tuloksen tekeminen. Törmäys perisuomalaisen urheilukäsityksen kanssa oli raju.

Pohjolan perukoilla oli totuttu siihen, että urheilija edustaa maataan ja pärjätessään tuottaa kunniaa isänmaalleen. Rallikuskitkin oli opittu tuntemaan lentävinä suomalaisina. Rosberg ei näitä kriteereitä täyttänyt.

– Ei maailmalla kukaan otsikoi, että Rosberg ajoi maailmanmestaruuden Suomelle, kyllä otsikot mieluummin niin, että Williams voitti maailmanmestaruuden ja että Williamsin voittoautoa ajoi Keke Rosberg. Homma on koko lailla erilainen kuin Paavo Nurmen juostessa.

Näin kirjoitti Mauri Kangaslampi Suomen Sosialidemokraatissa ja jatkoi:

– Keke Rosberg ajaa Suomen formula-autoilun maailmankartalle vasta sitten, kun hänellä on ajettavanaan suomalaisen tallin suomalainen auto.

Kuljettaja oli itse todennut öljykriisin aikaan, että jos ”tämä maa ei meitä autourheilijoita kaipaa, emme mekään kaipaa tätä maata”.

Maailmanmestaruuden jälkeen Ruotsin autoliitto palkitsi Rosbergin kunniamitalilla, ja siinä yhteydessä tiedusteltiin, tunteeko Solnassa syntynyt kuljettaja itsensä ruotsalaiseksi.

– Tunnen olevani enemmänkin Pohjolan kansalainen, kuului diplomaattinen vastaus.

Suhde Suomeen oli pitkään etäinen, mutta 2000-luvulla välit kotimaahan lämpenivät. Lapin mökki ja vierailut äidin luona toivat Keken Suomeen säännöllisesti.

Kaikkein suurimman varjon Rosbergin ylle heijasti hänen fyysinen olemuksensa, joka oli kaukana tyypillisen urheilusankarin valiomuodosta.

Urheilutoimittajille kelpasivat nälkäkurkea muistuttavat hiihtäjät ja langanlaihat juoksijat. Jos suorituksen aikana ei virrannut hiki eikä suuhun tullut verenmakua, sitä ei luettu urheiluksi.

Pienikokoisen miehen kypärän sisältä pulppusi sanoja, jotka eivät nostaneet Rosbergin osakkeita urheilijapörssissä.

– Olen vihdoin päässyt (syvästi vihaamani) kuntoilun pariin. Päivittäiseen ohjelmaani kuuluu joko tennistä tai itseni hengästyttäminen kuntoradalla, Rosberg kirjoitti Vauhdin Maailman palstallaan vuonna 1979.


Ennen Rosbergin historiallista mestaruutta Suomen tv:ssä näytettiin vain yksi F1-osakilpailu vuodessa. Myös toimittajien vierailut F1-kiertueelle olivat satunnaisia.

Siksi toimittajien tietämättömyyteen kyllästynyt Rosberg esittikin toivomuksen, että ihmiset arvioisivat F1:n urheilullisuutta vasta sitten, kun ovat käyneet paikan päällä katsomassa ainakin yhden osakilpailun.

Hän oli huomannut, että radalla vierailleet toimittajat luopuivat nälvimisestä ja laativat ”realistisia” kisaraportteja.

Maailmanmestarinakin Rosberg oli vastakohta suomalaisen urheilijan stereotyypille. Sitä hän oli aina ollut.

Oppikoulussa liikunnanopettaja Immo Kuutsa oli joutunut huomauttamaan Rosbergia reilusta pelistä. Nuorukainen oli lähtenyt maastojuoksulenkille mutta kulkenut valtaosan matkasta polkupyörällä. Ei tullut kymppiä todistukseen, vaikka Lars-isä kävi sitä Kuutsalta tivaamassa.

Rosbergin ja Suomen välisessä taistossa oteltiin monta erää. Kun Posti halusi ikuistaa mestarikuskin postimerkkiin muutaman muun urheilusankarin kanssa, Rosberg kieltäytyi antamasta kuvaansa käyttöön ilman korvausta.

Hänen mielestään Posti teki tuotteillaan bisnestä, ja jos yritys halusi hyödyntää Rosbergia tuotteissaan, siitä oli maksettava käypä korvaus.

Tässä suhteessa Keke oli johdonmukainen. Hänelle liikunnan yhteiskunnallinen perustelu oli simppeli juttu. Raha ratkaisee siinäkin.

– Käyn lenkillä siksi, että mulle maksetaan siitä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt