Edellisen F1-kisan voittaja voi sittenkin muuttua – Ferrari ei luovuta, uudet todisteet kaivettu esiin

Julkaistu:

Formula 1
Ferrari on jättänyt valituksen Sebastian Vettelin rangaistuksesta.
Reilu viikko sitten Kanadan Montrealissa ajettu F1-kisa päättyi kyseenalaisissa tunnelmissa. Ensimmäisenä maaliviivan ylittänyt Ferrarin Sebastian Vettel putosi viiden sekunnin aikasakolla toiseksi, ja Mercedeksen Lewis Hamilton nousi voittoon.

Vettel sai rangaistuksen tilanteesta, jossa hän ajautui johtoasemassa ulos radalta ja palasi takaisin juuri brittikuskin eteen. Tuomaristo katsoi Vettelin palanneen radalle vaarallisesti, mikä pakotti Hamiltonin väistöliikkeeseen.

Rangaistus keräsi runsaasti kritiikkiä. Monen mielestä tilanne oli kilvanajoa, eikä siitä olisi kuulunut rangaista.

Nyt, yli viikko tapahtuneen jälkeen Ferrari on jättänyt FIA:lle valituksen rangaistuksesta.

Sääntöjen mukaan valituksen voi vielä tehdä, mikäli tilanteesta on ilmennyt uusia todisteita. Lisäksi se pitää tehdä 14 päivän sisällä tapahtumasta.

Italialaistalli katsoo, ettei Vettel palannut tahallaan radalle vaarallisesti Hamiltonin eteen vaan yritti kaikin keinoin välttää kolarin.

Motorsport.comin mukaan FIA kutsuu mitä todennäköisimmin tuomariston kokoon heti tulevan Ranskan GP-viikonlopun alkajaisiksi päättämään, ovatko Ferrarin toimittamat uudet todisteet hyväksyttäviä. Vasta sen jälkeen voidaan pohtia, riittävätkö ne muuttamaan alkuperäistä tuomiota.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt