Uusi käänne F1-tähti Sebastian Vettelin rangaistusjupakassa

Julkaistu:

Formula 1
Ferrari yrittää yhä osoittaa, että Kanadan GP:n tuomaristo teki väärän päätöksen lätkäistyään Sebastian Vettelille aikarangaistuksen.
Ferrari vahvisti torstaina, ettei se tee virallista valitusta Sebastian Vettelin saamasta viiden sekunnin aikarangaistuksesta Kanadan GP:ssä.

Aikasakko pudotti Ferrarin saksalaistähden lopputuloksissa Mercedeksen Lewis Hamiltonin taakse toiseksi.

F1-sarjan urheilusääntöjen mukaan aikarangaistuksesta ei voi valittaa, joten protestilla ei olisi ollut käytännössä läpimenomahdollisuuksia.

Ferrari yrittää kuitenkin vielä edetä asiassa toista reittiä. Italialaistalli ilmoitti käyttävänsä oikeuttaan tuoda uusia ja keskeisiä todisteita Kansainvälisen autoliiton FIA:n ja Kanadan kilpailun tuomariston nähtäväksi.

Ferrarin on esitettävä uusia todisteita 14 päivän sisällä Kanadan GP:n päättymisestä eli viimeistään ensi viikon sunnuntaina, jolloin ajetaan Ranskan osakilpailu Paul Ricardin radalla.

Kanadan GP:n tuomariston mielestä Vettel palasi nurmen puolelta liian vaarallisesti radalle kilpailun 48. kierroksella ja pakotti takana ajaneen Hamiltonin väistöliikkeeseen. Sen takia Vettel sai viiden sekunnin aikarangaistuksen.

Ferrari pyrkii osoittamaan, että Vettel toimi tilanteessa niin turvallisesti kuin mahdollista ja yritti kaikin keinoin välttää kolaroinnin.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt