Mika Arpiainen hylkäsi sauman kisata F1-sarjassa – valitsi toisenlaisen uran: ”Tein oikean ratkaisun”

Julkaistu:

Moottoriurheilu
Mika Arpiainen olisi päässyt F1-sarjaan 1970-luvulla, mutta ei ole katunut toisenlaista uravalintaa.
Nürburgringin legendaarinen rata, 1. elokuuta 1976. Maamme-laulu soi ennen F1-starttia Mika Arpiaisen voitettua Formula Super Vee -luokan EM-osakilpailun.

Sen jälkeen käynnistynyt Saksan GP muistetaan Niki Laudan traagisesta onnettomuudesta. Pahasti palanut Lauda sai vielä elämälleen paljon jatkoaikaa ja menehtyi vajaat kolme viikkoa sitten 70-vuotiaana.

– Nikin onnettomuudesta muistan sen, että näin, kun savu nousi kaukaa. Olin silloin puhelinkopilla jonottamassa, jotta saisin kerrottua Jorma Pulkkisen kautta suomalaislehdille, miten oma kisani oli mennyt, Arpiainen, 71, muistelee Ilta-Sanomille.

Vähän aiemmin Arpiainen oli ajanut elämänsä kisan.

– Se koko fiilis, ja se valtava yleisömassa. Se oli aivan mahtavaa. Paikan päällä oli 324 000 katsojaa. Muistan sen palkintoseremonian vieläkin erittäin hyvin.

Arpiainen ajoi 1970-luvulla monissa kilpailuissa, joissa kuoli tai loukkaantui tunnettuja kuljettajia. Hän oli ajamassa pikkuformulalla myös Monzassa 1970, jolloin Jochen Rindt menehtyi Lotuksen F1-auton ratissa.

– Ikävä kyllä aika moni kuski kuoli niihin aikoihin. Mark Donohue kuoli Itävallassa 1975. Meillä alkoi aika-ajo juuri, kun tuli tieto siitä onnettomuudesta. Savu nousi vielä onnettomuuspaikalla, Arpiainen kertoo.

– Joku aina kysyi, että miten sellaisen jälkeen pystyy jatkamaan. Kun kypärän laittaa päähän, ja on luonteeltaan ja mieleltään täysin kilpa-ajaja, niin ei siinä ole mitään ihmeellisempää. Pitää olla tappajan luonne, jos haluaa voittaa.
Perui formulatestin

Vuonna 1976 Arpiainen pääsi erinomaiseen vauhtiin Formula Super Veellä. Hän voitti suomalaisella Veemaxilla Euroopan mestaruuden, Castrolin sponsoroiman GTX Trophyn ja myös VW-konsernin jakaman palkinnon.

– Kaikki kisat ajettiin F1-kisojen yhteydessä. Putsasin sinä vuonna koko pöydän.

Arpiainen ajoi kolme F2-kilpailua. Hän olisi voinut päästä F1-sarjaan hieman ennen Keke Rosbergia.

– Minulla oli jo saksalaisen ATS-tallin kanssa diili, että siirtyisin kokonaan formula kakkosiin. Perustin kuitenkin siinä vaiheessa (vaateyritys) Leonardon. Ajattelin, että pitää alkaa jo jotenkin valmistautua siihen, että minulla on jotain, kun lopetan ajamisen.

– Leonardo lähti niin hyvin lentoon, että soitin tammikuussa 1977 tallipomo Günter Schmidille ja peruin F2-testin. Sama tiimi siirtyi samana vuonna F1-sarjaan.

”Hengissä ollaan vieläkin”

Arpiaisella olisi ollut erittäin hyvät mahdollisuudet saada F1-sopimus kaudelle 1978.

– Olisin varmasti päässyt ykkösiin, jos olisin sitä todella halunnut. Saksalaiskuski Jochen Mass sanoi, ettei haluaisi lähteä ajamaan minua vastaan. Mielestäni tein kuitenkin oikean ratkaisun. Hengissä ollaan vieläkin, Arpiainen toteaa.

Ensimmäisen kilpailunsa Arpiainen ajoi Keimolassa 1969 ja säväytti heti Formula Veellä.

Uransa rajuimpaan onnettomuuteen hän joutui Super Veen ratissa Österreichringillä.

– Lähtösuoran jälkeen olleessa aika nopeassa oikeassa meni pallonivel poikki. Auto pyöri seitsemän volttia, kaikki pyörät irtosivat ja aitaa hajosi 200 metrin matkalta. Selvisin siitä kuitenkin ruhjeilla.

1980-luvulla Arpiainen päätti kokeilla rallia. Siirtyminen radalta ralliin oli vaikeaa, mutta Arpiainen voitti Audilla A-ryhmän Suomen mestaruuden 1984 ja 1985. Hän ajoi viimeisen ratakisansa 1988 ja viimeisen rallinsa 2002.

Leo Kinnusen vinkki ei unohdu

Mika Arpiainen ei unohda, miten Suomen ensimmäinen F1-kuljettaja Leo Kinnunen opetti maanmiestään Formula Super Vee -kisassa kuumalla Norisringillä.

– Kukaan ei ollut opettanut minulle, miten lähdetään ajamaan 60 kierroksen kisaa 40 asteen helteessä, kunnes Kinnusen Leksa tuli pilttuuseemme juttelemaan niitä näitä.

– Hänellä oli kädessä jotain valkoista, ja sitten hän nuoli sitä. Kysyin, että mitä se on. Leksa sanoi, että suolaa. Sanoin, että eikö tuo ole ihan järjetöntä, koska muutenkin tällaisessa kelissä janottaa jatkuvasti. Leksa vastasi, että kun vedät suolaa ja hikoilet, se tuo enemmän tahdonvoimaa.

Sen jälkeen Arpiainen voitti kisan.

– Aiemmin olin usein ajatellut niin, että jos joku saa minut kiinni, niin annan hänen mennä ohi, mutta en enää ketään muuta. Kun sitten seuraava tuli taakse, taas kävi samalla tavalla. Ei ollut sellaista tahdonvoimaa. Silloin ajattelin, että herranjestas, kiitos Leksa tiedosta!

Arpiaisen kilpakumppanina oli usein myös Keke Rosberg.

– Keke pyöri aika paljon ruotsalaisten kanssa. Meillä oli ihan normaalit välit, mutta Keke oli sellainen, että meni omia polkujaan eikä halunnut puhua omista asioistaan mitään.

– Kilpakumppaneista arvostin kaikkein eniten hollantilaista Arie Luyendykia, joka voitti myöhemmin kahdesti Indy 500 -kisan.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt