Niki Lauda tienasi lippiksillä miljoonia – menehtynyt F1-legenda osasi käyttää päätään

Julkaistu:

Formula 1
Niki Lauda ja lippalakki olivat erottamaton yhdistelmä.
Siniset farkut ja punainen lippis. Jos ei muuten, niin ainakin niistä Niki Lauda tunnistettiin F1-varikolla hienon ajouransa jälkeen.

Lippalakilla Lauda ei halunnut pelkästään peitellä Nürburgringin traagisesta onnettomuudesta muistuttaneita arpia. Hän takoi sillä myös rahaa – ja hyvin takoikin.

Lauda menehtyi viime maanantaina 70-vuotiaana. Kuuluisan onnettomuutensa jälkeen, yli 40 vuoden ajan, Lauda ei juuri koskaan näyttäytynyt julkisilla paikoilla ilman lippalakkia, joka yleensä oli punainen. Jotain todella poikkeuksellista tapahtui, jos kolminkertainen maailmanmestari päätti ottaa lippiksen pois päästä.

Jo vuonna 1977, alle vuosi Nürburgringin onnettomuuden jälkeen, italialainen elintarvikekonserni Parmalat teki Laudan kanssa sopimuksen yhtiön mainoslippiksen käyttämisestä.

Laudalla oli Parmalatin punainen lippalakki 25 vuoden ajan. Sopimuksen arvo oli aluksi alle kymppitonni, mutta 1990-luvun lopussa ja 2000-luvun alussa jo 200 000 euroa vuodessa.

Vuonna 2002 Parmalatin lippis vaihtui Viessmannin mainoslakkiin. Lämmitys- ja kylmäjärjestelmiä valmistava saksalaisyhtiö suostui pulittamaan itävaltalaiselle F1-legendalle 750 000 euroa vuodessa.


Laudan lippalakkibisnes jatkoi kasvuaan. Vuonna 2007 hän alkoi mainostaa sveitsiläistä teknologiajättiä Oerlikonia. Siitä hän sai jo 1,2 miljoonaa euroa vuodessa.

Liechtensteinilainen sijoituspalveluyritys Money Service Group lupasi maksaa saman summan neljän vuoden ajan, vuodesta 2011 eteenpäin. Siltä firmalta Lauda ei koskaan saanut sovittuja rahoja, ja se johti oikeudenkäyntiin.

Seuraavaksi Laudan lippiksessä luki Aabar. Se on abudhabilainen sijoitusyhtiö, joka on tehnyt yhteistyötä myös Mercedeksen F1-tallin kanssa.

Vuonna 2014 Lauda teki viimeiseksi jääneen lippalakkisopimuksen itävaltalaisen peliyhtiön Novomaticin kanssa. Diilin oli tarkoitus jatkua ensi vuoden loppuun.

Itävaltalaislehti Kurierin mukaan Novomatic maksoi Laudalle vuosittain selvästi yli miljoona euroa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt