Entinen pääsuunnittelija ei koskaan unohda Räikkösen F1-testiä – ”Kimi muistutti minua Sennasta”

Julkaistu:

Formula 1
Sauber-tallissa pääsuunnittelijana työskennellyt Sergio Rinland muisteli Kimi Räikkösen ensimmäistä F1-testiä.
Kimi Räikkönen osallistuu loppuviikolla Monacossa F1-uransa 300. GP-viikonloppuun.

Sen kunniaksi F1-sarjan virallisella saitilla muistellaan Räikkösen ensimmäistä F1-testiä, jonka hän ajoi Sauber-tallin autolla Mugellon radalla Italiassa syyskuussa 2000.

– (Ayrton) Sennan kuolema oli edelleen hyvin muistissani ja sydämessäni. Kun näin sen pojan, ajattelin heti, että siinä on seuraava (huippukuski), Sauberin pääsuunnittelijana silloin ollut argentiinalainen Sergio Rinland muisteli Räikkösen testiä.

– Hänen katseessaan oli syvyyttä, jota on vaikea selittää. Hänen testinsä toi mieleeni Sennan ensimmäisen formula 3 -testin Thruxtonin radalla. Olin siellä paikalla, koska testasin silloin Formula Fordiani.

– Se oli samankaltainen tarina. Hän tuli paikalle, hyppäsi autoon, ajoi muutamia kierroksia ja pyysi enemmän etusiipeä. Sitten hän rikkoi kierrosennätyksen.
Senna menehtyi reilut kuusi vuotta ennen Räikkösen ensimmäistä F1-testiä.

– Kimi muistutti minua Sennasta. Thruxtonin testissä meistä kaikista tuntui siltä, että Senna oli supertähti. Mugellossa tuli samanlainen tunne.

– Muutaman kierroksen jälkeen Kimi pyysi uutta etusiipeä. (Kisainsinööri) Jacky Eeckelaert yritti saada selville, miksi Kimi pyysi enemmän siipeä. Kimi sanoi, että koska auto aliohjaa. Siipeä lisättiin, ja Kimi oli heti Arrabbiata-kaarteissa noin 20 kilometriä tunnissa nopeampi kuin automme oli koskaan ennen ollut siinä paikassa, Rinland kertoi.

Kun katsotaan F1-tilastoja, niin 25 vuotta sitten kuollut Senna on Räikkösen edellä mestaruuksissa 3–1, voitoissa 41–21 ja paalupaikoissa 65–18.

Senna ehti startata 161 F1-kilpailuun ennen Imolan traagista onnettomuutta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt