Valtteri Bottas luuli Mercedeksen tehneen karmean virheen Kiinan GP:ssä: ”Olin todella huolestunut”

Julkaistu:

F1
Mercedeksen suomalaiskuski Valtteri Bottas ajoi toiseksi Kiinan GP:ssä.
Kauden kolmannen F1-kisan voitti Valtteri Bottaksen tallitoveri Lewis Hamilton.

20 kierrosta ennen loppua Mercedes teki kuitenkin ratkaisun, jonka Bottas pelkäsi vievän tallilta kaksoisvoiton. Mercedes kutsui Bottaksen ja Hamiltonin yhtä aikaa renkaanvaihtoon.

Formula ykkösten MM-sarjan julkaisemalta videolta kuulee Bottaksen huolen. Hamilton oli kuitenkin vain viisi sekuntia hänen edellään.

– Varikolle, varikolle. Tulet siis Lewisin perässä, Mercedeksen tiimiradiossa sanotaan Bottakselle.

– Asia selvä. Älkää sitten hidastako minua, Bottas vastasi.
Kisan jälkeen Bottas myönsi pelänneensä joutuvansa odottamaan Hamiltonin renkaanvaihtoa niin pitkään, että kisan kolmantena ollut Ferrarin Sebastian Vettel ehtii ohittaa hänet.

– Olin todella huolestunut. Tiesin, että menetän aikaa, koska tulen varikolle toisen auton perässä. Asemani tosin johtui kisan startista, Bottas kertoi Autosportille.

Paalulta kisaan startannut Bottas jäi hetkeksi sutimaan ratamaalausten päälle ja kakkosruudusta lähtenyt Hamilton ohitti hänet.

Bottas tiesi yhtäaikaisen varikkokäynnin vievän häneltä mahdollisuuden kisan voittoon. Hän kyseli tiimiltä, onnistuisiko myöhäisempi varikkopysähdys tai voisiko hän ajaa loppuun asti ilman renkaanvaihtoa.

Mercedes oli kuitenkin huolissaan Bottaksen auton renkaiden kestävyydestä. Talli halusi varmistaa kaksoisvoiton ja sinetöidä maaliintulojärjestyksen.


Talli onnistui varikkopysähdyksessä lähes täydellisesti. Hamilton ehti juuri alta pois ennen kuin Bottas teki oman pysähdyksensä. Suomalaiskuskin renkaanvaihto oli vain puoli sekuntia brittiä hitaampi.

– Olen iloinen siitä, että pysähdys meni hyvin. Menetin hieman aikaa, mutta se oli minimaalista, joten talli teki hyvää työtä, Bottas sanoi.

Mercedeksen tallipomo Toto Wolff ylisti mekaanikkojensa työtä. Tuplavarikkokäynti oli riskialtis veto, mutta se onnistui täydellisesti.

– Koreografia oli erinomainen, Wolff käytti tanssivertausta brittilehti Expressin mukaan.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt