Tallipäällikkö piti sormiaan ristissä Kimi Räikkösen puolesta – taustalla Ferrarin karmeat ongelmat

Julkaistu:

Formula 1
Kimi Räikkönen sijoittui sunnuntain Kiinan GP:ssä yhdeksänneksi. Pisteet olivat kuitenkin lähellä valua käsistä.
Alfa Romeon Kimi Räikkönen on ajanut pisteille kauden kaikissa kolmessa F1-kisassa. Suomalaiskonkari on 12 pisteellään MM-sarjassa seitsemäntenä.

Sunnuntaina ajetussa Kiinan GP:ssä pisteputki oli kuitenkin vähällä katketa. Ainakin tallipäällikkö Frederic Vasseurin mukaan.

Sekä Alfa Romeo että Haas ajavat Ferrarin moottoreilla. Italialaistallin Charles Leclercin myllyyn iski kaksi viikkoa sitten Bahrainissa odottamaton ongelma, joka vei katkeralla tavalla monacolaisen uran ensimmäisen voiton.

Toisin kuin Haas, Alfa Romeo ei ottanut Kiinassa käyttöönsä sille tarjottua moottorin elektroniikkapäivitystä.

Se kostautui.

Räikkösen tallitoverin Antonio Giovinazzin menopeliin iski Kiinan GP:n 3. harjoituksissa Autosportin mukaan juuri sama vika, josta Leclerc kärsi Bahrainin GP:n lopussa.

Saman vian pelättiin koituvan myös Räikkösen kohtaloksi sunnuntain kilpailussa.

– Minulla oli sormet ristissä varikkomuurilla, Vasseur kertoi.

Räikkösen moottori kuitenkin kesti täysillä tehoilla, ja suomalainen ajoi maaliin yhdeksäntenä.

– Meille on tärkeää kerätä tasaisesti pisteitä joka kisasta. Tiedämme hyvin, että jos haluamme olla keskikastin kärjessä, olkoon se sitten neljäs tai viides sija, meidän täytyy kerätä tasaisesti pisteitä joka viikonloppu.

– Vaikka Kimi starttasi 13. ruudusta, hän keräsi silti pisteitä. Hän oli hieman pettynyt, ettei pystynyt haastamaan Daniel Ricciardoa ja Sergio Pereziä lopussa, mikä on hyvä signaali, Vasseur sanoi.

Shanghaissa tukun ohituksia tehnyt Räikkönen vaikutti taistelevan kisassa jopa seitsemännestä sijasta, mutta joutui luopumaan lupaavasta jahdistaan kisan viimeisillä kymmenellä kierroksella.

Syyksi paljastui eturenkaiden lämpötilojen äkillinen putoaminen, mikä pakotti Räikkösen hidastamaan tahtia.

– Meillä oli vauhtia ja uskon, että ilman ongelmia Kimillä olisi ollut mahdollisuudet napsia Ricciardo ja Perez tieltään, Vasseur pohti.

F1-kauden neljäs osakilpailu ajetaan vajaan kahden viikon kuluttua Azerbaidzhanissa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt