Kolumni: Valtteri Bottaksen heitto sai aikaan vipinää Vauva-lehden keskusteluissa – Bottas 2.0. voi olla suupäämies - Formula 1 - Ilta-Sanomat

Kolumni: Valtteri Bottaksen heitto sai aikaan vipinää Vauva-lehden keskusteluissa – Bottas 2.0. voi olla suupäämies

Tuomas Manninen kirjoittaa urheilukolumnissaan Valtteri Bottaksesta.

Valtteri Bottas sijoittui toiseksi Bahrainin GP:ssä.

9.4.2019 18:16

”Olimme tiiminä onnekkaita tänään.”

”Kisan aikana oli vaikea löytää rytmiä.”

”Tavoite oli kasvattaa johtoa.”

Ja sitä rataa, ja radalla Valtteri Bottas. Olin äärimmäisen pettynyt nastolalaisen suoritukseen Bahrainin GP:n jälkeen. Tuntui, että Bottas petti meidät kaikki. Olivathan verbaaliset odotukset tapissa Australian GP:n nappisuorituksen jälkeen.

***

Toisaalta formulafanien muisti on lyhyt kuin Kimi Räikkösen virke. Australian jälkeen sosiaalisessa mediassa hehkutettiin Bottaksen olevan uudesti syntynyt: Bottas 2.0. Hän olisi saanut haastattelijalta palkkioksi keksin, mutta ilmoitti ottavansa oluen. Oluen! Siitä nousi mediariemu, koska Bottasta oli pidetty tylsänä tyyppinä.

Riemu kertoo paljon FI-maailmasta.

Jos joku on jopa F1-mittapuulla tylsä, yleisellä asteikolla hän on tylsyyden absoluuttisessa nollapisteessä Sampo Terhon juhlapuheiden, Kevätpörriäisen vitsihuumorin, tekoälyartikkelien ja 1950-luvun bulgarialaisen taide-elokuvan välimaastossa. Oliko näin? Oliko Bottas ennen tylsä?

Kimiin verrattuna Bottas on kuoliaaksi naurattaja. 2.0 -juttuja keksineet eivät muistaneet vuoden takaista Kanadan GP:n lehdistötilaisuutta, kun Bottas selitti Vettelille ja Verstappenille, mitä suomalaistoimittajan kysymys Does that eat the man like we say in Finland tarkoitti. ”Like, vituttaa”, Bottas tiivisti Vettelille, joka osaa suomea sen mitä oppii Leivonmäen Rutalahdella, kun kuuntelee baanaa kiertävän nuorison kesäöistä soidinta.

Toki Bottas on talven aikana kehittynyt.

Australian GP:n voittotunnelmissa hän kehotti kriitikoitaan ”vetämään viikseen”. Ilmaus askarrutti vauva.fi -keskustelupalstalla. Mitä Bottas tarkoitti? Palstan kokemusasiantuntijoiden mukaan viikseen vetäminen on ”penetraatiota pimppiin”. Bottaksen kannalta lieventäväksi asianhaaraksi todettiin, että ilmausta on iät ja ajat käytetty peruskoulujen välitunneilla ilman, että käyttäjillä on ollut hajuakaan sen varsinaisesta merkityksestä.

***

Toivottavasti Bottas nousee Bahrainin alavireestä. F1-sarja kaipaa verbaalista väriläiskää. Mikä sen hienompaa, jos väriläiskä olisi sinivalkoinen. Kimi on jäämies, Bottas 2.0 voi olla suupäämies. Aina pikkutuhmasti suuna päänä. Viimeistään Abu Dhabin GP:ssä Bottas kenties livahtaa podiumin alle ja huutelee sieltä irrallisia alatyylisiä termejä suomeksi, englanniksi ja saksaksi.

Samanlainen ilopilleri oli Veikko Huovisen Jutta Grahnin aviomies. Hienostorouvat Lispe Ryynänen ja Hannele Nygård tulivat mielellään juomaan viiniä ja syömään hedelmiä ystävättärensä luo, koska pitivät hänen sängyn alla piileskelevää ja törkeyksiä suoltavaa aviomiestään loistavana persoonana verrattuna omiin tylsiin aviomiehiinsä.

F1 on eri maailma kuin ralli. F1-median sentraalisantrat repivät suurempia otsikoita kuskien ja varikon lyhyistä ”hyvää päivää kirvesvartta” -keskusteluista kuin mitä reilujen miesten lajissa rallissa syntyi tästä: Mitä tapahtui? Tuli perseeseen läpi jotain! Pitääkö pysähtyä? Up in the ass of Timo.

Ja vielä...

Tuli vain mieleen, että Kimi Räikkösen elämäkerran kirjoittanut Kari Hotakainen teki läpimurtonsa Klassikolla (1997), jossa päähenkilö, kuten Hotakainen itsekin, ajoi Alfa-Romeolla, mallia TS 75 eli Twin Spark. Ja sittemmin myös Räikkönen hankki Alfa-Romeon, mallia C38.

Lue lisää Tuomas Mannisen kolumneja tämän linkin takaa.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?