Ferrarin nuori kapinallinen Charles Leclerc ei totellut tallin käskyä – tiimiradio paljastaa, kuinka ohjeet kaikuivat kuuroille korville - Formula 1 - Ilta-Sanomat

Ferrarin nuori kapinallinen Charles Leclerc ei totellut tallin käskyä – tiimiradio paljastaa, kuinka ohjeet kaikuivat kuuroille korville

Charles Leclerc menetti uransa ensimmäisen voiton katkeralla tavalla. Sitä ennen hän uhmasi tylysti tallin käskyä.

Leclerc (oik.) puski väkisin ohi Vettelistä kuudennen kierroksen ensimmäisessä mutkassa.

1.4.2019 19:02

Täksi kaudeksi Sauberilta Kimi Räikkösen paikalle Ferrarille siirtynyt Charles Leclerc ihastutti viimeistään Bahrainin GP-viikonloppuna monet formuloiden ystävät.

Läpi viikonlopun huippuvauhdissa ollut Leclerc, 21, oli tiukasti kiinni uransa ensimmäisessä voitossa, kunnes tekniikkamurheet pudottivat kisan lopussa hänet kolmanneksi.

Paalulta lähteneen monacolaisen kilpeen tuli ainoa tahra startissa, jossa hän putosi kolmanneksi. Ei mennyt kuitenkaan kuin reilut viisi kierrosta, ja Leclerc oli jälleen kärjessä.

Niin ei kuitenkaan olisi ollut, jos uransa toista kisaa Ferrarilla ajanut nuorukainen olisi totellut tallin käskyjä.

Kun Leclerc oli noussut Sebastian Vettelin kantaan Bahrainin kisan viidennellä kierroksella, hän avasi radioyhteyden varikkomuurille.

– Olen nopeampi, jätkät, Leclerc ilmoitti.

Leclercin sanat kuultiin myös kansainvälisessä tv-lähetyksessä, mutta tallin vastausta ei.

– Pysy siinä kaksi kierrosta, pysy siinä kaksi kierrosta, Leclercille vastattiin selväsanaisesti vielä viidennen kierroksen aikana.

Ohjeet kaikuivat kuitenkin kuuroille korville.

Leclerc hyökkäsi ohi tallikaveristaan pääsuoran päässä heti kuudennen kierroksen alussa ja paahtoi nopeasti karkuun saksalaiselta.

– Minä vain ilmoitin heille asiasta. Sitten taisin saada vastaukseksi, että ”ok, pidä asetelmat näin kaksi kierrosta”, Leclerc kertasi kisan jälkeen lehdistötilaisuudessa.

– Mutta sitten seuraavalla suoralla minulle avautui tilaisuus ohittaa, joten lähdin yrittämään, ja se onnistui. Sen jälkeen vain olin nopeampi, joten ajoin omaa kisaani, Leclerc jatkoi.

Bahrainin kolmossija oli Leclercin uran ensimmäinen palkintokorokesijoitus formula ykkösissä.

Ferrarin tallipäällikkö Mattia Binotto sanoi lauantain aika-ajojen jälkeen, etteivät Ferrarin kuljettajat saa taistella toisiaan vastaan, jotteivat molempien kilpailusuoritukset olisi vaarassa.

Julkisuuteen ei ole tihkunut tietoa, odottiko Leclerciä kurinpalautus kilpailun jälkeen.

Ferrari ilmoitti ennen kauden alkua, että nelinkertainen maailmanmestari Vettel on tallin ykköskuski.

Kauden avauskisassa Australiassa viidentenä ajanut Leclerc olisi halunnut ohittaa kisan lopussa edellään ajaneen tallikaverinsa, mutta vielä tuolloin nuorukainen nöyrtyi tallin käskyyn pitää sijoitukset ennallaan.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?