Kimi Räikkönen puheliaana C Morella – yksi päänahka olisi vielä kelvannut

Julkaistu:

Formula 1
Kimi Räikkönen olisi halunnut lyödä Lando Norrisin.
Alfa Romeon Kimi Räikkönen oli Bahrainin GP:ssä seitsemäs. Samalla Räikkönen kasvatti kauden pistesaldonsa 10:een ja nousi MM-sarjassa kuudenneksi.

Suomalaiskuski oli C Moren haastattelussa varsin monisanainen ja kertasi kisaansa pitkästi.

– Sai ajaa kilpaa. Oli ihan hauskaa, joskin renkaiden kanssa oli aika vaikeaa. Kisan alussa säästelimme vain bensaa, Räikkönen sanoi.

Kisan lopussa radalle tuli turva-auto, mikä sinetöi Räikkösen 7. sijan. Enemmänkin olisi ollut toiveissa.

– Vähän harmittaa, ettemme päässeet McLarenista (Lando Norris) ohi.

Kilpailu oli hyvin tapahtumarikas. Räikkönen sai läpi kisan kamppailla muita vastaan. Se eroaa vanhasta arjesta, kun Ferrarilla suomalainen sai usein ajaa melko ylhäisessä yksinäisyydessä ilman suuria taisteluita.

– Ihan hauskaahan se on. Suhteellisen puhtaasti saa ajaa kilpaa, se on pääasia ja kaikille meille kuskeille hauskempaa. Samoin kuin katsojille, Räikkönen sanoi C Morella.

Suomalaiskuski kuvaili kelioloja hankaliksi. Bahrainissa riehunut kova tuuli hankaloitti Räikkösen ajamista melko paljon, etenkin radan 6. ja 7. mutkissa.

F1-sarjaan täksi kaudeksi tulleet sääntömuutokset ovat helpottaneet toisen auton seuraamista.

– Ainakin lähemmäksi pääsee. Ohittaminen on silti aina hankalaa, etenkin jos on suhteellisen samanvauhtiset autot, Räikkönen sanoi.




Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt