Paljastuksia Räikkösen F1-debyytistä: Salatapaaminen tulennielijän talossa, juhlat pomon kanssa ja unia pöydän alla

Julkaistu:

F1
Sauber-tallin voimahahmo ja manageri kertoivat huimia yksityiskohtia Kimi Räikkösen F1-tulokaskaudesta Autosportille.
Kimi Räikkösen nousu F1-sarjaan on liki uskomaton tarina. Nyt Räikkösen managerina toiminut Steve Robertson ja Sauber-tallissa jo 2000-luvun alussa työskennellyt Beat Zehnder muistelevat Autosport-lehdessä suomalaiskuljettajan tietä autourheilun kuninkuusluokkaan ja F1-sarjan huipulle herkullisia yksityiskohtia säästelemättä.

Steve Robertson ja hänen sittemmin edesmennyt isänsä David Robertson junailivat Räikköselle F1-testin Sauberille syksyllä 2000. Tuolloin 20-vuotias Räikkönen oli hallinnut Britannian formula Renault -sarjaa, mutta hänen loikkansa F1-auton puikkoihin oli silti poikkeuksellinen. Räikkösen kokemus siipiautoilla ajamisesta oli rajallista, eikä F1-sarjaan nouseminen parikymppisenä ollut tuohon aikaan tavanomaista.

Räikkönen ajoi F1-testit Italian Mugellossa syyskuussa 2000 ja vakuutti heti Sauber-tallin johdon suorituksillaan. Räikkösen asiaa vauhditti se, että paikan päällä ollut F1-legenda Michael Schumacher ylisti Räikkösen autonkäsittelytaitoja.

Pian kävi selväksi, että Sauber-pomo Peter Sauber halusi tehdä kisakuljettajan sopimuksen Räikkösen kanssa. Robertsonin mukaan Räikkösestä olivat alkuvaiheessa kiinnostuneita myös Williams- ja Jordan-tallit, mutta näiden kohdalla ei ollut tuossa vaiheessa takeita kisakuljettajan paikasta.


Ennen kauden 2001 alkua oli vielä epävarmaa, myönnetäänkö kokemattomalle Räikköselle F1-sarjaan vaadittu superlisenssi. Lopulta lisenssi myönnettiin, vaikka osa F1-vaikuttajista oli äänekkäästi sitä mieltä, ettei Räikköstä pidä päästää kuninkuusluokkaan.

Lisäksi Räikkösen piti parantaa fyysistä kuntoaan selviytyäkseen F1-kisojen rasituksista. Sauber määräsi Räikkösen neljäksi viikoksi leirille Itävaltaan kuntovalmentaja Josef Lebererin kanssa. Leberer oli aiemmin ollut F1-suuruus Ayrton Sennan luottomies.

Ajatus neljän viikon kuntoleiristä ei maistunut Räikköselle.

– Hän oli niin vihainen, ettei puhunut Josefille kahteen päivään. Josef juoksutti häntä vuoria ylös ja alas. Kimiä ketutti, mutta sanoimme hänelle, että hänen täytyy olla paremmin valmistautunut fyysisesti ja henkisesti, jos hän haluaa F1-kuljettajaksi, Zehnder kertoi.
Uransa ensimmäisessä GP-kilpailussa Australiassa Räikkönen sijoittui kuudenneksi. Se oli tuohon aikaan viimeinen pistesija. Räikkönen nousi lopputuloksissa jälkikäteen seitsemänneltä sijalta kuudenneksi, koska ranskalaiskuljettaja Olivier Panis’lle määrättiin rangaistus.

Räikkösen reaktio sensaatiomaiseen pistesijaan oli Zehnderille yllätys.

– Kimi oli jo siinä vaiheessa lähtenyt radalta. Soitin hänelle hotellille ja sanoin: Hei kamu, onnittelut. Nousit kuudennelle sijalle. Tuli pistesija heti ensimmäisessä kilpailussa. Hänen vastauksensa siihen oli, että viisi kuljettajaa oli hänen edellään...

Zehnderin mukaan Räikkösen Jäämies-lempinimi ei syntynyt vielä avauskilpailussa, vaikka aineksia kyseiseen liikanimeen oli kosolti.

– Etsimme Kimiä, sillä hänen piti olla lähtöruudukossa muutamaa minuuttia myöhemmin. Toimistossamme oli pöytä, jonka päällä oli liina. Hän makasi siellä paperirulla tyynynään nukkumassa. Josef sanoi, että nyt pitää mennä, viiden minuutin päästä täytyy ajaa. Hän totesi, että anna vielä minuutti, Zehnder kertoo.

Hänen mukaansa silloisen huipputallin McLarenin johto alkoi houkutella Räikköstä riveihinsä kesäkuussa 2001. Sauberin edustajia ja Räikkönen kutsuttiin entisen tulennielijän ja kuuluisaa kiertävää sirkusspektaakkelia Cirque du Soleil’ta pyörittävän Guy Lalibertén taloon Montrealissa. Siellä pidettiin palaveria McLarenin väen kanssa.

Paikalla sirkusmiehen talolla olivat McLaren-pomo Ron Dennis ja tallin silloinen tähtipilotti Mika Häkkinen. Zehnderin mukaan Räikköstä pehmitettiin ja suostuteltiin sinnikkäästi kaikin tavoin.

Zehnderin mukaan Dennis lupasi tehdä hänestä kaikkien aikojen nuorimman F1-maailmanmestarin.

Peter Sauber olisi halunnut pitää Räikkösen, mutta lopulta siirto McLarenille kaudeksi 2002 toteutui. Häkkinen puolestaan jäi McLarenilta ”sapattivapaalle”, jolta hän ei koskaan F1-kisoihin palannut.

Robertsonin mukaan Räikkösestä saaduilla rahoilla Sauber rakensi tuulitunnelin, jota kutsuttiin Kimi-tuulitunneliksi.


Räikkösen F1-tulokaskausi Sauberilla päättyi tekniseen vikaan ja siitä seuranneeseen ulosajoon Japanissa. Kisan jälkeen suomalainen sulautui nopeasti osaksi McLarenia – kimimäiseen tapaan. Räikkönen juhli rata-alueen karaoketiloissa Ron Dennisin kanssa.

Myöhemmältä ajalta tiedetään, että Räikkösen ja Dennisin välillä oli kitkaa McLarenilla. Tätä kitkaa aiheuttivat muun muassa Räikkösen riehakkaat tavat viettää vapaa-aikaa.

Myöhemmältä ajalta tiedetään myös se, että Räikkösen mestaruusjahdit McLarenilla kariutuivat pitkälti tallin ajokkien luotettavuusongelmiin.

Räikkönen voitti mestaruuden lopulta 28-vuotiaana Ferrarilla vuonna 2007. Tällä erää hän kaasuttelee 39-vuotiaana Alfa Romeon eli entisen Sauber-tallin autolla.

Zehnder on nykyisin Alfa Romeon tiimimanageri.

Lisää autourheiluaiheita löydät Bensaa suonissa -erikoisjulkaisusta, joka on nyt irtonumeromyynnissä. Julkaisu on täynnä vauhdikkaita tarinoita Keke Rosbergista Kimi Räikköseen, Timo ”Löysä” Salosesta Hannu Mikkolaan. Näet esimerkkejä 92-sivuisen julkaisun sivuista täältä. Bensaa suonissa - suomalaiset autourheilun legendat on myynnissä lehtipisteissä ympäri maan. Hinta on 5,90 euroa.
  • F1-kausi käynnistyy viikonloppuna Australian Melbournesta
  • Alta löydät lisätietoa F1-kuljettajista ja kauden kisoista
  • Klikkaa tai pyyhkäise kuvakarusellia nuolen kohdalta



Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt