Formula 1

Kommentti: Erotettu Ferrarin F1-pomo yritti pitää Räikkösen tyytyväisenä – potkut olisi pitänyt antaa Vettelille

Julkaistu:

Formula 1
Sebastian Vettel teki viime kaudella enemmän virheitä kuin potkut saanut tallipäällikkö Maurizio Arrivabene, kirjoittaa Ilta-Sanomien moottoriurheilutoimittaja Janne Aittoniemi.
Ferrari toimi jälleen kovien perinteidensä mukaisesti. Kun mestaruutta ei tule, silloin on aina helpointa osoittaa sormella tallipäällikköä ja erottaa hänet.

Ferrarilla on viiden viime kauden aikana ollut neljä tallipäällikköä. Huhtikuussa 2014 Stefano Domenicali menetti paikkansa Marco Mattiaccille, joka korvattiin vain seitsemän kuukautta myöhemmin Maurizio Arrivabenellä.

Maanantaina oli Arrivabenen vuoro lähteä Maranellosta. Hänen tilalleen nostettiin Mattia Binotto teknisen johtajan paikalta.
Arrivabeneä arvosteltiin italialaismediassa ja myös Ferrarin sisällä muun muassa siitä, ettei hän riittävän voimakkaasti tukenut Sebastian Vetteliä tallimääräysten avulla. Kriitikkojen mielestä Vettelin olisi pitänyt saada kauden edetessä tallikaveriltaan Kimi Räikköseltä yhtä selvästi tukea kuin Mercedeksellä Lewis Hamilton sai Valtteri Bottakselta.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Lokakuussa Arrivabene kertoi, miten vaikeaa hänelle oli mennä kertomaan Räikköselle elokuun lopussa Monzassa, ettei tämä enää saa uutta sopimusta Ferrarilta.

– Minulle Kimi on myös ystävä, joten voitte kuvitella, miten sydäntä särkevää oli kertoa se hänelle, Arrivabene sanoi Sky Sportsin haastattelussa.

Arrivabene yritti vielä pitää Räikkösen niin tyytyväisenä kuin se muuttuneessa tilanteessa oli enää mahdollista. Tallipäällikkö uskoi, että sillä keinolla tilanne tallin sisällä ei muuttuisi kovinkaan paljon, ja tyytyväisenä pysyisi myös Vettel, jolle edelleen pyrittiin rakentamaan paras kisataktiikka.

Arrivabenen mielestä olisi ollut kohtuutonta pyytää Räikköstä hidastamaan Monzassa vauhtia tallimääräyksellä, kun vuoden 2007 maailmanmestari oli jo samalla viikolla saanut tiedon, ettei jatkosopimusta enää tule. Tallipomo myös todella toivoi, että Räikkönen saavuttaa loppukaudella edes yhden voiton, joka sitten tulikin Austinissa lokakuussa.

Niinpä Vettel ei Monzassa saanut Räikköseltä imuapua aika-ajoissa eikä päässyt tallikaverinsa edelle myöskään lähtökahinoissa. Vettelillä olisi kuitenkin yhä ollut hyvät mahdollisuudet taistella voitosta, jos hän ei olisi tyrinyt itse ja törmännyt Hamiltonin autoon avauskierroksella.


Muutamia viikkoja ennen kuolemaansa Ferrarin pääjohtaja Sergio Marchionne kävi kuumana siitä, miten talli ja Arrivabene toimivat Itävallan kilpailun loppuhetkillä. Marchionnen mielestä tallin olisi pitänyt ehdottomasti pyytää Räikköstä päästämään Vettel ohi, jotta mestaruudesta taistellut Ferrarin ykköskuljettaja olisi saanut muutaman MM-pisteen lisää nousemalla kolmannelta sijalta toiseksi.

Selkeiden tallimääräysten välttely oli kuitenkin vain yksi monista syistä, joiden takia Arrivabene siirrettiin sivuun.

”Rauta-Maurin” johtamistyylistä ei enää Ferrarin leirissä oikein pidetty. Hän pyrki päättämään asioista liikaa yksin, kuuntelematta muita.
Ferrari teki taktiikkamokia ja virheitä auton kehitystyössä, mutta Arrivabenen ei olisi loppukaudella kannattanut arvostella julkisesti tallin toimintaa. Hän sai vastustajaksi tekniikkapomo Binotton, joka lopulta voitti kahden miehen valtataistelun Ferrarin hallituksen puheenjohtajan John Elkannin tuella.

Arrivabene tuli hyvin toimeen Vettelin ja Räikkösen kanssa. Italialaispomo oli pitkään sitä mieltä, että Ferrarin pitäisi vielä tehdä jatkosopimus Räikkösen kanssa ja nostaa nuori monacolainen Charles Leclerc vasta myöhemmin Vettelin uudeksi tallikaveriksi.


Vettel teki viime kaudella enemmän virheitä kuin Arrivabene. Hän oli suurempi syyllinen siihen, ettei Maranellossa päästy juhlimaan edes toista jaossa ollutta F1-mestaruutta.

Mestaruustaistelussa Hamiltonia auttoi merkittävästi se, että Vettelin virhelistalle tuli koko ajan lisää merkintöjä. Ensin Bakussa, sitten Ranskassa, Itävallassa ja Saksassa. Kesätauon jälkeen Monzassa, Suzukassa ja Austinissa. Yksi erikoisimmista Vettelin mokista oli hölmöily auton punnituksessa Brasiliassa.

Vettel ja Ferrari menettivät valtavasti pisteitä saksalaiskuljettajan epäonnistuneiden ohitusyritysten ja omista virheistä johtuneiden lähtöruuturangaistusten takia.

Potkut olisi pitänyt antaa Vettelille, mutta se ei ollut Ferrarin johtajien mielestä mahdollista eikä ajateltavissa, koska nelinkertaisen maailmanmestarin sopimus Ferrarin kanssa jatkuu kauden 2020 loppuun. Vettelille olisi ollut tietenkin pakko maksaa valtavat korvaukset, jos sopimus olisi katkaistu.

Arrivabene oli paljon helpompi potkaista ulos. Hänestä pääsi eroon sillä, ettei vuodenvaihteeseen ulottunutta työsopimusta enää jatkettu.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt