Formula 1

Valtteri Bottas kertoi avoimesti syyn vaisuun loppukauteen

Julkaistu:

Formula 1
Valtteri Bottas pohti loppukauden vaisuhkoja ajosuorituksiaan lehdistötilaisuudessa Brasiliassa.
Valtteri Bottas myönsi, että putoaminen mestaruustaistelusta jo melko aikaisin on todennäköisesti vaikuttanut negatiivisesti hänen ajosuorituksiinsa.

– Jotkut kuljettajat ovat tietenkin parempia joillakin radoilla ja huonompia joillakin muilla. Sillä on voinut olla jotain vaikutusta, mutta varmaa on, etten ole saanut ihan kaikkea itsestäni irti sen jälkeen, kun tiesin, etten enää taistele MM-tittelistä, Bottas sanoi Interlagosin ratavarikolla verkkolehti Motorsport-Totalin mukaan.

– Tilanne oli sellainen jo varsin aikaisessa vaiheessa kautta, ja se on voinut vaikuttaa suorituksiin, Bottas myönsi.

Bottas ei ole voittanut Mercedeksellä yhtään kilpailua tänä vuonna. Hän on edellisen kerran ajanut ruutulipulle ennen tallikaveriaan Lewis Hamiltonia kesäkuun alussa Montrealissa. Sen jälkeen on ajettu 12 kilpailua.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy
Bottas toivoo, että hän pystyisi voittamaan kahdesta jäljellä olevasta F1-kilpailusta edes toisen. Sen jälkeen talvitauolle olisi hieman mukavampi siirtyä.

– Minulla on sellainen tunne, että täällä on mahdollisuudet voittoon. Se on omasta suorituksesta kiinni. Sää voi olla hyvin vaihteleva, ja se tekee tästä viikonlopusta vielä mielenkiintoisemman.

Viime vuonna Bottas ylsi paalupaikalle kauden viimeisissä kilpailuissa Brasiliassa ja Abu Dhabissa. Silloin hän sijoittui lopulta toiseksi Brasiliassa ja voitti Abu Dhabissa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt