Formula 1

Kimi Räikköstä ahdistelusta syyttänyt nainen ei luovuta – tilittää rajuin sanankääntein: ”Moni pelkäämäni asia toteutui”

Julkaistu:

Formula 1
Kimi Räikköstä ahdistelusta syyttänyt nainen purkaa tuntojaan tuoreella videolla. Cassandra Talula Dias-Greizisin mukaan oikeusjärjestelmä petti hänet.
Kanadalainen Cassandra Talula Dias-Greizis nousi alkukesästä julkisuuteen, kun hän syytti F1-kuljettaja Kimi Räikköstä seksuaalisesta ahdistelusta.

Räikkösen leiri on kiistänyt kaikki väitteet jyrkästi ja käynnisti rikostutkinnan kanadalaisnaista vastaan.

Dias-Greizis oli kirjoittanut tapauksesta blogissaan jo vuonna 2016, muttei tuolloin nimennyt syytöksen kohteena olevaa miestä, vaan ainoastaan mainitsi kyseessä olleen F1-kuski.

Kesän alussa vahvistettiin, että Dias-Greizisin syytösten kohde oli Räikkönen. Kanadalaisnaisen mukaan Räikkönen ahdisteli häntä vuoden 2015 Kanadan GP:n jälkeen yökerhossa.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Tarjoilijana työskennellyt Dias-Greizis on väittänyt Räikkösen kosketelleen häntä rinnasta, kun kuljettajan seurue oli maksamassa laskuaan. Nainen on myös kertonut, että Räikkösen seurueessa ollut mies olisi työntänyt kätensä hänen haarojensa väliin.

Tapaukseen liittyen Räikkönen teki naisesta rikosilmoituksen kiristyksen yrityksestä ja häirinnästä. Rikosilmoituksen mukaan Dias-Greizis yritti kiristää suomalaiskuskilta rahaa.

Kanadalainen Le Presse -sanomalehti raportoi toukokuussa, että kyseessä olisi ollut seitsennumeroinen summa. Naisen asianajaja kommentoi tuolloin IS:lle, ettei tavoitteena ollut rahastaa tilanteella.

Kesällä Dias-Greizis kertoi medialle, ettei hän myönnä eikä kiistä vaatineensa Räikköseltä rahaa.


Nyt Dias-Greizis on kirjoittanut tapauksesta jälleen blogissaan. Hän on lisännyt blogiinsa myös videon, jossa purkaa tuntemuksiaan tapauksesta.

Dias-Greizisin tekemä rikosilmoitus ei johtanut syytteisiin.

Dias-Greizisin mukaan hän teki rikosilmoituksen liian myöhään. Hän kertoi kokemansa kaltaisen ahdistelun rikosoikeudellisen vanhentumisajan olleen kuusi kuukautta. Kanadan lain mukaan kuuden kuukauden määräaika koskee vähemmän vakavia rikoksia (Summary Conviction Offense). Vanhentumisaika ei koske siviilikanteita.

– Kuusi kuukautta oli kaikki aika, joka minulla oli, koska minua ei raiskattu ja koska olen vain yksi nainen. Ilmeisesti kun kaksi miestä koskettelee väkisin rintojasi ja sukupuolielimiäsi, sinulla on vain kuusi kuukautta aikaa tehdä rikosilmoitus, Dias-Greizis sanoo videolla.

Pettyi systeemiin

Hän kertoo olevansa pettynyt oikeusjärjestelmään, joka on pettänyt hänet ja muut seksuaalisen ahdistelun uhrit.

– Kuusi kuukautta ei ollut tarpeeksi. En ymmärrä, miten voi olla näin selvältä vaikuttava tapaus, mutta ei voi tehdä mitään. Missä on minun oikeuteni? Minulla ei ollut rohkeutta tehdä mitään ennen vuoden 2017 syksyä, ja siinä vaiheessa oli jo liian myöhäistä.

Dias-Greizisin mukaan hän tiesi välittömästi olevansa heikossa asemassa, mikäli vie tapauksen oikeuteen.

– En ilmoittanut poliisille aiemmin, sillä tiesin, ettei asetelma olisi koskaan vain minä vastaan hän. Asetelma olisi minä vastaan hän, hänen faninsa, hänen edustamansa miljardien arvoinen yritys sekä media. Tunsin itseni täysin voimattomaksi. Sinä iltana pomoni kysyi, mitä haluan tehdä. En nähnyt vaihtoehtoa, jossa tapahtunut kääntyisi minun puolelleni. Moni pelkäämäni asia toteutui, Dias-Greizis kertoo videolla.

– Ihmiset ovat sanoneet minulle, että systeemi on rikki. Ei se ole rikki, sen suunnittelivat valkoiset miehet valta-asemassa suojellakseen muita valta-asemassa olevia miehiä. Systeemi ei välitä minusta. Olen nainen, puoliksi värillinen nainen. Systeemin ei koskaan pitänytkään olla minun puolellani.

”Minua on kutsuttu valehtelijaksi ja huoraksi”

Nainen kertoo, että kolmen vuoden takaiset tapahtumat vaikuttavat häneen edelleen päivittäin.

– Ajattelin, että koska minua ei raiskattu, voisin vain jatkaa elämääni, että kaikki olisi hyvin. Mutta kaikki ei ole hyvin. Se hetki on peruuttamattomasti muuttanut minua ja sitä, miten kommunikoin ihmisten, etenkin miesten, kanssa.

Omat vaikutuksensa on hänen mukaansa ollut myös sillä, että hän toi asian julkisuuteen.

– Minun on pitänyt vastata asiasta julkisen mielipiteen tuomioistuimessa. Minua on kutsuttu valehtelijaksi ja huoraksi. Yrittäessään hiljentää minua ahdistelijani nosti minua vastaan rikosilmoituksen kiristyksestä. En ole rikollinen, enkä ole rikkonut mitään lakeja, Dias-Greizis toteaa videolla.

Dias-Greizis mainitsee videollaan nimeltä Kimi Räikkösen.

– Totuus on, että 9.6.2015 noin kello kolmelta aamuyöllä kaksi miestä ahdisteli minua seksuaalisesti. En tiedä, kuka toinen miehistä oli, mutta toinen oli Kimi Räikkönen, Ferrarin F1-kuski, hän sanoo.

 


Dias-Greizisin mukaan ahdistelu tapahtui, kun hän meni viemään Räikkösen seurueelle laskua. Naisen kertomuksen mukaan Räikkönen olisi kysellyt toistuvasti ”kuinka paljon hän maksaa”. Tämän jälkeen nainen oli kertomuksensa mukaan poistunut pöydästä mutta palannut myöhemmin toimittamaan laskua uudestaan.

– Hän (Räikkönen) kehotti minua tulemaan lähemmäs. Nojasin lähemmäs ja silloin hän laittoi kätensä mekkoni sisään ja tarttui rintaani. Hänen ystävänsä laittoi kätensä haaroväliini, Dias-Greizis kuvailee videolla.

– Totuus on, että kaksi miestä ahdisteli minua ja toinen heistä sattui olemaan Kimi Räikkönen. Ja koska hän on rikas ja kuuluisa, ihmiset eivät usko minua. Mutta vaikka heitä ei todeta syyllisiksi oikeudessa, se ei vapauta heitä tästä rikoksesta. He ovat aina syyllisiä seksuaaliseen ahdisteluuni, hän jatkaa.

Kritiikkiä Ferrarin suuntaan

Dias-Greizis kritisoi videollaan myös Ferraria. Muun muassa tallin edesmennyt pääjohtaja Sergio Marchionne asettui julkisuudessa vahvasti suomalaisen tueksi.

– Kimillä ei ole mitään tekemistä tuon tapauksen kanssa, Marchionne kommentoi viime kesäkuussa.

Dias-Greizis on närkästynyt italialaistallin toiminnasta tapaukseen liittyen.

– Totuus on, että Ferrari valehteli koko maailmalle. He kehtasivat väittää aloittaneensa tutkinnan ja ettei Kimillä ollut mitään tekemistä tapauksen kanssa. He eivät kysyneet minulta yhtään mitään, Dias-Greizis sanoo videolla.

Räikkösen asiainhoitaja: ”Ei kommentoitavaa”

Ilta-Sanomat tavoitti Kimi Räikkösen asiainhoitaja Sami Visan.

– Ei ole mitään kommentoitavaa siihen, Visa totesi, kun IS kysyi Dias-Greizisin tuoreesta videosta ja naisen syytöksistä.

Visan mukaan Räikkösen leirin naista vastaan kiristyksestä nostama rikosilmoitus ”elää omaa elämäänsä Kanadassa ja on syyttäjillä”.

– Tämän naisen casehan on nyt peruttu. Se ei edennyt syyttäjille, Visa kommentoi viitaten Dias-Greizisin tekemään rikosilmoitukseen.

Ilta-Sanomat on lähettänyt haastattelupyynnön Dias-Greizisille ja hänen lakimiehelleen. Pyyntöön ei ole toistaiseksi vastattu.