Maineikas F1-manageri iski silmänsä 12-vuotiaaseen suomalaislupaukseen – ”Emme osanneet aavistakaan”

Julkaistu:

Karting
Ranskalais-suomalainen Marcus Amand on 12-vuotiaana jo lähes ammattilainen.
Ranskan legendaarisella autourheilupaikkakunnalla käy koulua ranskalais-suomalainen Marcus Amand.

Amand, 12, ei ole päätynyt Le Mans’iin sattumalta. Poikkeuksellisen nopeaan poikaan on jo iskenyt silmänsä muun muassa Mika Häkkisen, Valtteri Bottaksen ja Lewis Hamiltonin managerina toiminut Didier Coton.

Coton työskentelee tällä hetkellä Amandin taustajoukoissa yhdessä entisen F1-kuskin Oliver Panis’n kanssa – toistaiseksi vain neuvonantajana.

Amand on tällä hetkellä ainoa Cotonin ”manageritallissa” oleva kartingkuljettaja.

– Didierin yhteydenotto viime syksynä tuli ihan puskista. Emme osanneet aavistakaan, että näin kova nimi haluaa meidän Marcuksen siipiensä suojaan, Amandin äiti Anu Erkkilä kertoo.

– Hänellä on tietämystä, mistä naruista kannattaa vedellä ja mihin suuntaan mennä. Hän on kullanarvoinen apu.

Anu on kotoisin Raahesta, isä Marc Normandiasta. Marcus ja hänen kaksossiskonsa syntyivät Oulussa helmikuussa 2006, jonka jälkeen perhe on muuttanut tiuhaan maasta toiseen.

Marcuksen jo seitsemän vuotta sitten Ranskassa alkanut kartingharrastus määrittää nykyään pitkälti perheen elämää, ja lähes kaikki rakentuu sen ympärille.


Perheen nykyinen koti sijaitsee Pohjois-Italiassa Varesessa. Isä ja poika ovat viikot Le Mans’ssa, jonne Marcus pääsi poikkeusluvalla kouluun Ranskan autourheiluliiton FFSA:n akatemiaan.

– Normaalisti sinne otetaan vain 14-vuotiaasta lähtien, mutta he suostuivat tekemään Marcuksen kanssa poikkeuksen. Sanoivat, että ”emme halua menettää tätä poikaa”. Muut akatemian oppilaat ovat 14–18-vuotiaita.

– Oli lottovoitto, että Marcus pääsi sinne. Täällä meidän lähellämme olevassa koulussa ei oikein ymmärretty hänen urheilusta johtuvia poissaolojaan.

– Tämän kouluvuoden jälkeen aiomme muuttaa koko perhe takaisin Ranskaan, niin reissaaminen helpottuu, Anu kuvaa.

Ranskassa panostetaan voimakkaasti autourheiluun, ja FFSA:n koulussa kaikki tehdään sen ehdoilla.

Kouluun on kelpuutettu 22 lupaavaa autourheilijaa. Joukossa ovat muun muassa rallin maailmanmestarin Petter Solbergin poika ja ensi F1-kaudella Ferrarilla ajavan Charles Leclercin pikkuveli Arthur, 17.

– Koulussa on psykologista lähtien kaikki tarpeellinen huippu-urheiluun. Normaalien lukuaineiden opintoja on aina maanantai-iltapäivästä torstaihin. Ne ovat pitkiä päiviä.

Vaikka Marcus on vasta 12-vuotias lapsi, urheilu vaikuttaa jo täysin ammattimaiselta.

– Olemme joutuneet tekemään paljon uhrauksia. Isälle tämä on kokopäivätyö. Hän matkustaa Marcuksen kanssa koko ajan. Minä pyöritän aikataulutusta ja kaikkea muuta, mitä tähän liittyy, Anu-äiti kertoo.


– Ei tätä oikein voi enää harrasteluksi kutsua. Tänä vuonna Marcus on poissa koulusta noin 120 päivää kisareissujen ja muiden takia.

Äidin mukaan harrastus on muuttunut jo näin varhain ammattimaiseksi Marcuksen poikkeuksellisen nopean kehityksen vuoksi.

– Autourheilumaailma on todella raaka. Tarkistan usein Marcukselta, haluaako hän varmasti tätä eikä aja vain sen takia, että koko perhe on tässä mukana.

– Olen miettinyt monesti, että tässä jää lapsuuskin tietyllä tapaa elämättä.

Ikäisiään edellä

Ranskan mestaruuden ikäluokassaan 2015 voittanut Marcus Amand, 12, ajoi tänä vuonna ensimmäisen kautensa OK-Junior-luokassa, jossa pääsääntöisesti kaikki vastustajat ovat häntä vuoden, kaksi tai jopa kolme vuotta vanhempia.

Syyskuun lopussa hän sijoittui lähes sensaatiomaisesti kuudenneksi Ruotsissa Kristianstadissa ajetuissa luokan MM-kisoissa.

Kaikki muut kärkikymmenikön kuljettajat olivat 14-vuotiaita – siis huomattavasti kokeneempia ja fyysisesti vahvempia.

Amand ajaa samassa luokassa ainakin vielä kaksi kautta, sillä ylemmäs ei ole iän puolesta vielä asiaa.

Marraskuun lopussa Amand lähtee Brasiliaan edustamaan Ranskaa Rotax Max -luokan kansainväliseen huipentumaan. Siinäkin luokassa valtaosa muista kuskeista on 14-vuotiaita.

Viime vuonna Amand voitti alemmassa luokassa samaisen kilpailun Portugalissa.

Hän siirtyi täksi kaudeksi italialaiseen Kart Republic -tehdastalliin, jonka nokkamiehenä häärii lajipiireissä vuosikymmenet mainetta niittänyt Dino Chiesa.

Chiesan suojatteina kartingradoilla ajoivat aikoinaan muun muassa myöhemmin formula ykkösten maailmanmestaruuden voittaneet Nico Rosberg ja Lewis Hamilton.


Idolina Räikkönen

Marcus Amandilla on sekä Suomen että Ranskan kansalaisuudet, mutta hän edustaa isänsä kotimaata. Esikuva löytyy kuitenkin toisesta kotimaasta.

– Idolini on Kimi Räikkönen. Hän on hyvä kuski ja hauska, Amand sanoo sujuvalla suomen kielellä.

– Tykkään Kimin kommenteista, hän jatkaa.

Amand kertoo unelmakseen formula ykköset. Hänen mielestään kartingissa parasta ovat vauhti ja voittaminen.

Myös Anu-äiti korostaa poikansa olevan erittäin kilpailuhenkinen.

– Vaikka Marcus kilpailee Ranskan lipun alla, edustamme Suomea muulla tavalla.

Amandin kypärään on maalattu iso siniristi kuvastamaan Suomen lippua.

– Sekä suomalainen että ranskalainen identiteetti kuuluvat vahvasti hänen persoonaansa, ja haluamme molempien näkyvän, äiti kertoo.

Perhe muutti viimeksi pois Suomesta puolentoista vuoden asumisen jälkeen 2016.

– Marcus on sanonut Suomen olleen paras maa, jossa hän on asunut.

– Suomi on vain 3 000 kilometriä väärässä paikassa. Suomesta käsin on tosi hankalaa saada kansainvälistä kilpailukokemusta.


Autourheilu ei ole halpaa lystiä. Pakoputkesta katoaa taivaalle isot määrät rahaa jo kartingissa.

Tulevaisuudessa summat nousevat jatkuvasti, ja ilman yhteistyökumppaneita formulaluokkiin siirtyminen on lähes mahdotonta.

Ensimmäisissä F4-luokissa kausi kustantaa karkeasti arvioituna 300 000 euroa. F3-sarjassa hinta yli kaksinkertaistuu.

– Panemme kaikki munat samaan koriin ja yritämme saada lapsen sinne, missä hänen unelmansa on ja katsoa, mihin rahkeet riittävät, äiti Anu pohtii.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt