Formula 1

Ferrarin tallipomo perusteli Räikkösen syrjäyttämistä – ”Oikea päätös sekä meille että Kimille”

Julkaistu:

Formula 1
Ferrarin tallipäällikkö Maurizio Arrivabene selitti, miksi talli päätti nostaa Charles Leclercin Kimi Räikkösen paikalle ensi kaudeksi.
Tallipäällikkö Maurizio Arrivabene sanoo ajatelleensa tulevaisuutta palkatessaan 20-vuotiaan Charles Leclercin Ferrarin kisakuskiksi. Leclerc korvaa Kimi Räikkösen, 38, Ferrarin ratissa ensi kaudella.

Suomalainen Räikkönen on urallaan voittanut F1-sarjan maailmanmestaruuden, juhlinut osakilpailuvoittoa 20 kertaa ja ajanut palkintopallille 100 kertaa.

Monacolainen lahjakkuus Leclerc ajaa ensimmäistä kauttaan autourheilun kuninkuussarjassa. Hän on toistaiseksi kerännyt 13 pistettä formula ykkösissä. Leclercin paras sijoitus yksittäisessä GP-kisassa on kuudes sija Bakussa huhtikuun lopussa.

– Näitä kuskipäätöksiä ei tehdä lyhyellä, vaan pitkällä tähtäimellä. Ratkaisu ei tähtää vain ensi vuoteen, vaan tulevaisuuteen, siis tallimme tulevaisuuteen, Arrivabene selitti uutistoimisto Reutersin mukaan perjantaina Singaporen F1-varikolla.


Leclerc on Ferrarin kuskiakatemian kasvatti, joka viime kaudella voitti F2-sarjan MM-tittelin. Arrivabene perusteli hänen nostamistaan emotallin kisakuskiksi akatemiatoiminnan kautta.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

– Muutkin tallit tekevät näin. On hyvä, että F1 ottaa askeleita tulevaisuuden rakentamiseksi.


Tallipomo ei odota Leclerciltä ihmeitä vuonna 2019.

– Olisi virhe kasata hänen harteilleen liikaa paineita. Se voisi olla jopa valtava virhe, Arrivabene sanoi.

LUE LISÄÄ: Kimi Räikkönen selitti päätöstään tulevaisuudestaan – ”Se on ainoa syy”

Arrivabene muisti myös kehua Räikköstä ja väittää, että kuskipäätös oli suomalaisen kannalta hyvä asia.

– Tein tämän päätöksen keskusteltuani Ferrarin ylimmän johdon kanssa. Sitä tehdessä harkitsin todella monta eri näkökulmaa. Kunnioitan Kimiä sekä ihmisenä että kuljettajana.

– Ratkaisu piti tehdä tallin tulevaisuudesta. Uskon, että se oli oikea päätös sekä meille että Kimille. Arvostamme kaikkea sitä, mitä hän on tehnyt Ferrarin hyväksi ja toivotamme hänelle kaikkea hyvää tulevaan, Arrivabene sanoi.

Räikkönen siirtyy ensi kaudella Sauber-talliin, jossa Leclerc ajoi tänä vuonna. Räikkönen teki sveitsiläistiimin kanssa kaksivuotisen sopimuksen.


New York Timesin mukaan Arrivabene kertoi Räikköselle tallin päätöksestä kaksi päivää ennen Italian GP:n aika-ajoja. Suomalaiskuski reagoi syrjäyttämiseensä nappaamalla paalupaikan. Arrivabene ihmetteli väitteitä, joiden mukaan Räikkönen olisi kiukutellut tallille.

– Hän on ammattikuski, eikä mikään pikkulapsi, Arrivabene sanoi.


Italialainen Arrivabene puhui Singaporessa myös Ferrarin mahdollisesta tulevaisuuden kuskista. Lajilegenda Michael Schumacherin 19-vuotias Mick-poika on ajanut vakuuttavasti F3-sarjassa. Ehkä Mick voisi seurata isänsä renkaanjälkiä Ferrarille?

– Tärkeintä on antaa hänen kasvaa ilman paineita. Toivon, että hän ajaa upean uran. Schumacherin nimi takaa sen, että ovi Ferrarille on aina auki, mutta kiirettä ei ole, Arrivabene sanoi.

LUE LISÄÄ: Lasse, 64, myi Räikkösille ajovarusteita velaksi Kimin ajouran alussa – ”He olivat aina kiitollisia”

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt