Formula 1

Toni Vilander arvioi Kimi Räikkösen siirtoa Sauberille – ”Ferrarilla toiminta on mennyt aika kireäksi”

Julkaistu:

Formula 1
Toni Vilander arvioi Kimi Räikkösen siirtoa Sauberille.
Sauberilta se alkoi ja Sauberilla se päättyy. F1-legenda Kimi Räikkösen poikkeuksellinen ura jatkuu ainakin vielä kahden vuoden ajan.

Mihin Räikkönen on menossa? Vaikka Sauberin suorituskyky on viime vuosina ollut huono, talli on tämän kauden aikana parantanut tuntuvasti.

– Sauber on erityisesti Charles Leclercin voimin päässyt aika-ajojen kolmososioon toistuvasti. Kyse ei ole yhden kisan ihmeistä, painottaa autourheilija Toni Vilander, joka tunnetaan myös C Moren F1-asiantuntijana.

– Tallissa on muutaman vaikean kauden jälkeen aika positiivinen fiilis, Vilander sanoo.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Räikkönen ja Sauber voivat tulevien kahden kauden aikana saavuttaa tuloksia, jotka yllättävät monet.

Ferrarin sisaryhtiö Alfa Romeo liitettiin tämän kauden alussa Sauberin nimeen, ja tallissa on tehty isoja panostuksia. Sauberista on tullut entistä selkeämpi Ferrarin kakkostalli.

Muun muassa suunnittelija Aldo Resta siirtyi aiemmin tänä vuonna Ferrarilta Sauberin tekniseksi johtajaksi. Sauber on saanut myös muuta henkilökuntaa Maranellosta.

– Siellä on potentiaalia ns. pienempänä tallina ja pienemmällä porukalla tehdä hyvää tulosta, Vilander sanoo.

Räikkönen tunnetaan hyvänä tiimipelaajana ja auton kehittäjänä. Hän tuo talliin paljon tärkeää kokemusta.


Vilander uskoo, että Sauberin ilmapiiri on Räikköselle toivottu uusi tuulahdus.

– Tämä on pieni askel rennompaan toimintaan. Keskitytään enemmän ajamiseen. Promojuttuja ja muuta on ehkä vähemmän.

– Ferrarilla toiminta on mennyt aika kireäksi, kun on pakko voittaa ja palata maailmanmestariksi. Vaikka vauhtia on hienosti, siitä on tullut painekattila. Toiminta siellä on vähän väkinäistä, ja tunteet ovat kuohunneet jo kauden aikana, Vilander sanoo.

Ferrari ei ole voittanut kuljettajien maailmanmestaruutta sen jälkeen, kun Räikkönen juhli mestaruutta 2007. Valmistajien mestaruus tuli viimeksi 2008.

Lue lisää: Tuleeko Räikkösestä Sauberin osaomistaja? Näin vastaa Kimin asiainhoitaja

Vilander on tuntenut Räikkösen vuosikymmenten ajan. Siirto Sauberille ei ollut hänelle läheskään niin suuri yllätys kuin paluu F1-sarjaan vuonna 2012.

– Olisin ollut vuoden 2009 Ferrarilta lähdön jälkeen valmis lyömään vetoa, ettei Kimi enää aja formuloissa.

Sitä ei moni muukaan uskonut, mutta ensi vuonna Räikkönen ajaa jo kahdeksannen kauden F1-sarjaan paluunsa jälkeen.

– Hän on oman tien kulkija, joka tekee päätöksiä hyvin pohdittuaan mutta joskus aika nopeastikin ja fiilispohjalta.

Alla olevalla soittimella IS:n Moottorikerho-podcast, jossa analysoidaan Räikkösen siirtoa Sauberille.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt