Formula 1

Kommentti: Kirja paljastaa herkullisen paljon Kimi Räikkösestä ihmisenä – arvostelijakin yllättyy

Julkaistu:

Kirja-arvostelu
Kaunokirjallisista mestariteoksistaan tunnettu Kari Hotakainen onnistuu tietokirjassaan paljastamaan Kimi Räikkösen elämän suuria salaisuuksia ja pieniä ihmeitä.
Siitä on kohta sata vuotta, kun Toivo T. Kaila kirjoitti elämäkertateoksen juoksijasuuruus Paavo Nurmesta. Kirja ilmestyi vuonna 1925 ja oli ensimmäinen suomalaisesta urheilijasta kertova muotokuva. Sen jälkeen biografioita on tullut liukuhihnalta eri vuosikymmenillä. Useimmat niistä ovat olleet tasapaksuja ja sisällön suhteen toteavia.

Harvassa ovat olleet ne elämäkerrat, joissa on paljastettu kohdehenkilön elämän raadollista puolta ja kerrottu uran aikana kohdatuista ikävistä asioista. Kari Hotakaisen Tuntematon Kimi Räikkönen (Siltala) on toista maata: siinä päähenkilö kertoo avoimesti arjen irtiotoistaan. Kirja ei tosin ole perinteinen elämäkerta, vaan asiaproosainen kertomus autourheilijasta, kuten Hotakainen itse asian muotoilee.

Vuosia vaiennut formulakuski on vihdoin päättänyt paljastaa, millainen kaveri punaisen haalarin sisältä löytyy. Tässä suhteessa Hotakainen on joutunut hieman reivaamaan omaa ajatteluaan. Vielä 20 vuotta sitten hän irvaili jääkiekkostudion asiantuntijoille, jotka hehkuttivat Jean-Paul Sartren eksistentialistista ajattelua uhmaten tähtipelaajien maagista ihmisyyttä.

”Minua kiinnostaa vain se, mitä he tekevät kaukalon sisäpuolella, millaisia he ovat työihmisinä”, Hotakainen kirjoitti legendaarisessa Kaukalon ulkopuolella -kolumnissaan keväällä 1999.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Kimi onkin Wiseman

Nytkin hän pyrki kuvaamaan kohdettaan pitkälti tekojen ja toiminnan kautta, mikä oli lähtökohtana ymmärrettävää, koska Räikköstä luultiin tuppisuuksi. Kuuden kuukauden kirjoitusprosessin aikana kirjailijalle valkeni, että Iceman onkin Wiseman, kuten senegalilainen korutaiteilija Moko häntä kutsuu.

Sfinksimäisen ulkokuoren takaa paljastui persoona, joka välittää läheisistään, arvostaa lojaalisuuden kaiken muun edelle ja joka miettii monia asioita pohjia myöten. Eikä nyt tarkoiteta pullon pohjia, vaikka ne jutut varastanevat suurimmat otsikot kirjaa käsittelevissä lehtijutuissa. Tähän Kimi antaa itse aika hyvän lähtökiihdytyksen lausahtaessaan: ”En luota keneenkään, joka ei juo viinaa.”

Hikoilua pyörän päällä

Jo kirjan kannen katse on monimerkityksellinen. Suomalaiskuski on tullut tunnetuksi siitä, että hänen katseensa ei kohdistu oikein mihinkään, ja yleensä se on piilotettu mustien lasien taakse. Nyt herra katsoo suoraan silmiin ja vielä tarkoin harkitusta värimaailmasta. Päähenkilön nimi on painettu kanteen neonpunaisella sävyllä: samalla, joka löytyy hänen kypärästään.

Yksi kirjan keskeinen teema on Räikkösen kova treenaaminen. Hotakainen on itsekin innokas urheilija, joten savolainen nauttii nähdessään autourheilijan rääkkäävän itseään samalla intensiteetillä kuin jalkapalloilija Olli Rissanen 1970-luvulla Kuopiossa. Tai oikeastaan vielä kovempaa. Räikkösen Sveitsin talossa on tarjolla kaikki fyysisen kunnon edistämiseen tarvittavat laitteet ja jälkihien hän hankkii kiertämällä Zuginjärven ympäri hiilikuituisella maantiepyörällä.

Armotonta menoa

Julman harjoittelun kääntöpuoli on armoton ryyppääminen, vaikka kirjan mukaan korkki kiertyy nykyään auki aika harvoin. Tästä katsannosta löytyy myös kirjan löysä kohta. Jos fysiikkavalmentaja Mark Arnall on todellinen ammattimies ja huolehtii kaikesta pedantisti, miten hän voi katsella sormiensa läpi suojattinsa 16 päivän ryyppyputkea. Löytyykö selitys siitä, että kyseessä on viime kädessä työnantaja–työntekijä-suhde eikä valmentaja–urheilija-suhde, kuten muissa lajeissa on tapana.

Kirjan narratiivista voidaan poimia toinenkin yllättävä seikka. Vaikka Räikkönen on itse elänyt kuolemanvaarassa yli 20 vuoden ajan, hän ei uskonut vanhempiensa voivan kuolla. Kertoessaan Matti-isän kuoleman aiheuttamista tuntemuksista, Räikkönen kääntää katseensa hyllyllä oleviin vanhoihin kypäriin. ”Mikään ei suojaa muistoilta”, Hotakainen kirjoittaa lyhyellä lauseella ja osuu jälleen kymppiin.

Vaikka Hotakainen ei tuntenut F1-maailmaa lainkaan ennen projektiin ryhtymistään, hän pystyy avaamaan autourheilun kuninkuusluokan ilmiöitä tavalliselle lukijalle uskottavasti ja sanankäytön suhteen mies näyttää olevan mestari myös tietokirjan laatijana.

Gonzojournalismia

Kirjallisuusihmisen seikkailu insinöörimaailmassa voisi päättyä miten tahansa. Kirjan reportaasiosuudessa Hotakainen heittää itsensä teoksen henkilögalleriaan ja tarjoaa kohtauksia, jotka muistuttavat Hunter S. Thompsonin gonzojournalismia. Aina ei raju asenne auta, jos tarjolla on F1-maailman puhtoinen pilttuu. Hotakainen odotti törmäävänsä varikolla rasselijusseihin ja konerasvaan, mutta löysi kliinisen ja siistin laboratorion, jossa kaikki kiilsi eikä lattialta löytynyt roskan roskaa.

Tekijä on hieman ihastunut kohteeseensa, mikä näkyy aika ajoin opuksen sivuilla. Räikkönen kertoo vaimonsa olevan herkkua silmälle – tämä ei ole enää gonzoa, vaan viihdelukemistoa. Toisaalta F1-fanien jumaloima sankari myöntää olevansa välillä mulkku, joten mistään pyhimyselämäkerrasta ei ole kyse.

Miten tämä on mahdollista?

Jos kirjalla oletetaan olevan sanoma, niin tässä tapauksessa se lienee päähenkilön perhekeskeisyyden paljastaminen tai korostaminen. Kimi menetti oman isänsä liian varhain ja riidan jälkeisissä tunnelmissa. Lukija saa käsityksen, että hän ei halua omille lapsilleen samaa kohtaloa, vaikka vaara vaanii jokaisessa mutkassa.

Koska kustantaja haluaa, että kirja menee kaupaksi vielä paremmin kuin Teemu Selänteen tarina, sen pitää tarjota elämyksiä myös naislukijoille. Siksi mukana ovat perhe ja varsinkin lapset. Kimiä kiinnostaa useampaan otteeseen se, onko hänen esikoispoikansa oppinut uuden sanan isän kisamatkan aikana. Tämä siis hahmolta, joka on tunnettu mykkyydestään. Teos päättyy siihen, että pikku-Robin selostaa, mitä tekee. Seuraavan sukupolven Räikkönen pulppuaa puhetta.

Onnellisia sattumia

Saako lukija vastauksen häntä ehkä eniten kiehtovaan kysymykseen: miksi ammattikoulun kesken jättänyt espoolaisjannu on päässyt maailmaan, jonne aukeaa paikka korkeintaan yhdelle sadasta miljoonasta ihmisestä? Kyllä.

Siihen on tarvittu vanhempien ja muutamien läheisten valmius uhrautua pojan harrastuksen takia. Iso kasa onnellisia sattumia, jotka nuorukainen käytti hyväkseen. Ja mikä ehkä tärkeintä: poikkeuksellinen hahmottamiskyky ja uuden auton ”kesyttäminen” harvinaisen nopeasti.

Hotakainen on onnistunut laatimaan kirjan, jota on nautinnollista lukea ja joka tarjoaa runsaasti uutta tietoa ihaillun formulasankarin elämästä lapsena koetuista sairauksista lähtien. Suvereniteetin syntymisen seuraaminen on kiehtovaa, sen kuvaamisessa tekijä onnistuu loistavasti.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt