Kuljettajat muistivat Schumacheria onnettomuuden vuosipäivänä – vanha verivihollinen: ”Annan anteeksi”

Schumacherin kohtalokkaasta lasketteluonnettomuudesta on neljä vuotta.

Michael Schumacher ja Damon Hill kävivät kovia taisteluita mestaruudesta 90-luvulla.

31.12.2017 12:11

F1-mestari Michael Schumacherin traagisesta onnettomuudesta tuli kuluneeksi tasan neljä vuotta perjantaina 29. joulukuuta.

Hän sai vakavan aivovamman lasketteluonnettomuudessa Ranskan Alpeilla virallisen rinteen ulkopuolella. Schumacher löi päänsä kiveen ja vaipui koomaan.

Ex-kuljettaja heräsi koomasta puoli vuotta onnettomuuden jälkeen, ja siitä lähtien hän on ollut kotihoidossa Sveitsissä. Schumacherin tilasta on vuotanut hyvin niukasti tietoja julkisuuteen, eikä suuri yleisö tiedä, missä kunnossa legenda nykyään on.

Onnettomuuden vuosipäivä huomioitiin näkyvästi ympäri maailman, ja muun muassa Formula 1:n virallisella Twitter-tilillä muisteltiin Schumacheria. Julkaisuun oli lainattu hiljattain F1-kuskiuransa lopettaneen Felipe Massan sanoja.

– Michael oli opettajani, hän oli mukava ja erittäin ystävällinen minua kohtaan. Hän antoi minulle suuren mahdollisuuden, Massan sanat kuuluivat.

Myös muun muassa Fernando Alonso ja Jenson Button twiittasivat terveiset aihetunnisteella ”KeepFightingMichael”.

Schumacherin tilanteen takia hänestä ei ole juurikaan kuultu kriittisiä kommentteja viime vuosien aikana. Tähän teki poikkeuksen ex-kuljettaja Damon Hill, joka julkaisi Formula 1:n twiittaaman kuvan omilla saatesanoillaan.

– Hän ei ollut kyllä niin mukava minua kohtaan! Hill ilmoitti.

– Annan hänelle kuitenkin anteeksi. Harmi, että emme koskaan tutustuneet toisiimme paremmin, hän kuitenkin jatkoi.

Kommentillaan Hill viittasi luultavasti kaksikon kovaan kilpailuun 90-luvun puolivälissä. Erityisen hyvin muistetaan vuoden 1994 Australian GP, jossa ratkesi sen kauden mestaruus.

Schumacher ajoi ulos 36. kierroksella mutta palasi radalle. Hän kolaroi Hillin kanssa ja keskeytti heti sen jälkeen. Hill jatkoi matkaansa varikolle, mutta hänkin joutui lopulta keskeyttämään.

Schumacher voitti mestaruuden lopulta yhden pisteen erolla Hilliin.

Hill jäi sarjassa kakkoseksi Schumacherin vietyä voiton myös seuraavana vuonna. Britti voitti lopulta mestaruuden 1996 Schumacherin sijoittuessa kolmanneksi.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?