Kirja: Räikköselle juonittu väriainepila meinasi tuoda potkut F1-mekaanikolle – Kimin kosto oli melkoinen - Formula 1 - Ilta-Sanomat

Kirja: Räikköselle juonittu väriainepila meinasi tuoda potkut F1-mekaanikolle – Kimin kosto oli melkoinen

Marc Priestley selostaa kirjassaan pitkän tarinan humoristisesta taistelustaan Kimi Räikkösen kanssa.

3.11.2017 6:05

McLarenin entisen F1-mekaanikon Marc Priestleyn kirjassa The Mechanic: The Secret World of the F1 Pitlane käsitellään paljon Kimi Räikköstä, jonka auton ympärillä englantilainen työskenteli vuosien ajan.

McLarenin ja Räikkösen yhteinen taival päättyi Brasilian Interlagosissa 2006. Räikkönen oli tehnyt jo edellisenä vuonna diilin Ferrarin kanssa.

Priestley paljastaa kirjassa McLarenin perinteen, jossa tallista lähtenyt henkilökunnan jäsentä kohdeltiin kaltoin.

Valtaosassa ”seremonioita” uhri värjättiin valtavan voimakkaalla sinisellä jauheella ja kasteltiin sitten pienessä uima-altaassa sillä seurauksella, että uhri näytti sinisyydessään Smurffilta. Kyse oli väriaineesta, jota käytettiin F1-auton moottorin jäähdytysjärjestelmässä.

– Kesti joskus jopa viikkoja ennen kuin se haihtui iholta kokonaan pois, Priestley kertoo.

Kimi Räikkönen lähti McLarenilta Ferrarille kauden 2006 päätteeksi.

Priestley härnäsi Räikköstä läpi viikon Brasiliassa. Suomalainen uhosi lähtevänsä radalta välittömästi kisan jälkeen ja välttävänsä kaikki kepposet.

Brittimekaanikko laittoi kuitenkin ainetta suomalaisen ajohanskoihin.

Priestley oli katunut tekoaan heti Räikkösen laitettua ajohanskat käteensä. Hän pelästyi ja tajusi, että jos Räikkönen ottaa hanskat pois kädestään ennen starttia, hän pelästyy ja on asiasta huolissaan läpi kisan. Allerginen reaktiokin olisi voinut olla mahdollinen.

Suurelta yleisöltä jäi näkemättä Räikkösen siniset kädet, sillä eturivistä startannut suomalaiskuski oli maalissa viides. Michael Schumacher teki kuuluisan ohituksensa Räikkösestä radan 1. mutkassa muutama kierros ennen maalia. Schumacher oli neljäs, Felipe Massa voitti ja maailmanmestari Fernando Alonso oli toinen. Jenson Button vei viimeisen paikan podiumilla.

McLarenin tiloissa kaikki halusivat kätellä Räikköstä, käsistä tarttui tahroja muun muassa tallipäällikkö Ron Dennisin ja Mercedeksen pomon Norbert Haugin käsiin.

– V**un paskiainen. Minä saan sinut vielä! Räikkönen sanoi Priestleylle.

Dennis raivostui asiasta. Priestley oli lähellä saada potkut, mutta selvisi asian selvittämisen jälkeen virallisella – ja viimeisellä – varoituksella. Asialle naureskellut Räikkönen puolusti Priestleyä ja totesi, ettei hänellä ollut mitään ongelmaa asian kanssa.

Marc Priestley McLarenilla vuonna 2007.

Räikkönen sai kostonsa pari kuukautta kilpailun jälkeen, kun hän isännöi McLarenin mekaanikkoja viimeistä kertaa yhteisissä juhlissa.

Kepeällä otteella aiheesta kirjoittava Priestley kertoo Räikkösen uhkailleen häntä jo lentokentällä.

Kosto olisi tulossa.

”Älä enää pelleile kanssani”

Oli ensimmäinen ilta Räikkösen huvilalla. Priestley kertoo suomalaistähden sulkeutuneen juhlahumussa yhtäkkiä vessaan – ja tulleen sitten ulos ilman hiuksia.

Räikköstä pelännyt Priestley valvoi niin pitkään kuin pystyi, kunnes sammui lopulta huoneeseensa.

Ovea koputeltiin pitkään, mutta asiaan herännyt Priestley ei avannut. Lopulta Räikkönen saapui ystäviensä kanssa voimalla sisään – ovi meni säpäleiksi sen läpi työnnetyn tuolin voimasta.

Minuuttien taistelu päättyi Priestleyn tappioon, kun Räikkösen ystävät pitelivät brittimekaanikkoa ja suomalainen antoi hiustenajelukoneen laulaa.

– Heitä oli kolme ja kaikki olivat pumpanneet itsensä täyteen juotavaa. Minä olin melkein alasti ja puoliksi unessani, kun Kimi oli päälläni ja kaksi muuta pitelivät käsiäni. Minulla ei ollut mahdollisuuksia.

Meni pari minuuttia lisää ja Priestleyn pitkähköt hiukset oli ajettu keskeltä pois.

– Älä enää pelleile kanssani, järkyttävään krapulaan herännyt Priestley kirjoittaa Räikkösen virnistäneen aamulla naurun keskellä.

Priestley kertoo kirjassaan juhlineensa Räikkösen seurassa seuraavan kerran vajaa vuosi myöhemmin ”jossain päin Sao Pauloa”.

Suomalainen oli maailmanmestari, ja osa McLarenin mekaanikoista päätyi vanhan kuskinsa juhliin. Fernando Alonso oli poistunut Interlagosista välittömästi, Lewis Hamilton ei omiin juhliinsa yökerhon vip-osastolla kutsunut tallin mekaanikkoja.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?