Uljas

Formula 1

Myös Lewis Hamilton liittyi Trumpin vastaiseen rintamaan – antoi tukensa yksinkertaisella viestillä

Julkaistu:

formula 1
Colin Kaepernickin aloittama mielenilmaus leviää kulovalkean lailla Donald Trumpin vihaisten kommenttien jälkeen.
Sunnuntaina amerikkalaisen jalkapallon NFL:ssä nähtiin ennätysmäärä protesteja USA:n kansallishymnin aikana. Yli 400 pelaajan arvioidaan osallistuneen erilaisiin mielenilmauksiin, joilla vastustettiin rasismia sekä tuettiin yhdenvertaisuutta ja sananvapautta.

Merkittävin laukaiseva tekijä massaprotesteille oli Yhdysvaltain presidentti Donald Trump. Trump otti kantaa NFL:ssä taajan nähtyyn protestiin, jossa pelaajia joko istui vaihtopenkillä tai oli polvistuneena nurmen pinnassa kansallishymnin aikana. Protestin aloitti viime kaudella pelinrakentaja Colin Kaepernick.

Trump antoi viikonloppuna palaa peräti kolmena peräkkäisenä päivänä aiheesta. Ensin Alabamassa pitämässään puheessa Trump haukkui protestoijia ”huoranpenikoiksi” ja vaati näille potkuja. Myöhemmin Trump jatkoi Twitterissä tuomitsemalla protestit uudelleen ja vaatimalla niihin osallistuville pelaajille potkuja tai pelikieltoja.

Tottelemisen sijaan Trumpin puheet tuomittiin laajasti, ja ennätysmäärä pelaajia osallistui erilaisiin mielenilmauksiin. Rintamaan liittyi myös muiden lajien pelaajia, etunenässä koripalloilija LeBron James. Maanantaiaamuna mukaan liittyi formula 1:n tämän hetken tunnetuin ja suosituin aktiivikuljettaja Lewis Hamilton.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Hamilton ilmaisi tukensa kuvalla, jossa ihmisoikeustaistelija Martin Luther King junior protestoi polvistuneena. Mukaan hän lisäsi aihetunnisteen #takeaknee eli ”polvistu”.

Vuonna 1965 otettu kuva on noussut yhdeksi nykyisten protestien symboleista. Washington Postin mukaan tuona päivänä viranomaiset olivat pidättäneet yli 250 ihmistä luvatta marssimisesta. Väkijoukko oli marssimassa Dallasiin oikeustalolle rekisteröityäkseen tuleviin vaaleihin äänestäjinä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Aku Hirviniemi puhuu hänen ja Niina Lahtisen erosta – tyttären sanat merkitsivät paljon

    2. 2

      Me Naiset: Rosa Meriläinen treenaa vaginaansa – ”Nostan esimerkiksi ketsuppipulloa”

    3. 3

      Presidentti Niinistö ärähti ideologisesti työttömille: ”Se, että asiaa mainostetaan...”

    4. 4

      Kommentti: Sote repii hallitusta – Risikon toiminta ihmetyttää, virkamiehet ovat hermoromahduksen partaalla

    5. 5

      Uutuuskirja: Ex-liigakiekkoilija voitti jättisumman pesäpallon sopupeliskandaalissa – ja enemmänkin olisi voinut tulla

    6. 6

      Sairauslomalisä, tunturityölisä, tunnelilisä – saatko sinäkin erikoisia palkanlisiä?

    7. 7

      Ilpo Kokkila: Hyvän johtajan iso palkka on kaikkien etu

    8. 8

      Karmiva kuva: Näin tosi-tv:n lihaskimput muokkaavat ulkonäköään – miesten suosima ovela konsti kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    9. 9

      Oletko jo nähnyt Patrik Laineen ja tutkaparin erikoisen rituaalin? ”Siitä on tullut nyt perinne”

    10. 10

      Testaa! Helppo 3 liikkeen kuntotesti paljastaa, oletko siinä kunnossa, missä sinun pitäisi ikäiseksesi olla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Testaa! Helppo 3 liikkeen kuntotesti paljastaa, oletko siinä kunnossa, missä sinun pitäisi ikäiseksesi olla

    2. 2

      17-vuotiaan tyttöystävänsä teippaamalla murhannut tuomittiin elinkautiseen

    3. 3

      Karmiva kuva: Näin tosi-tv:n lihaskimput muokkaavat ulkonäköään – miesten suosima ovela konsti kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    4. 4

      TM: Näin käy, jos Audin, Seatin, Skodan tai VW:n öljyä syövän moottorin jättää korjaamatta – ja lisää vain halvinta mahdollista öljyä

    5. 5

      77-vuotias Tina Turner teki yllätyspaluun – tyylikästä naista ei ollut tunnistaa: Upea muodonmuutos

    6. 6

      Jätkäsaaren tornihotellin asiakas katsoi ikkunasta ja soitti hätäkeskukseen – poliisi löysi paikalta vain tyhjät saunatilat

    7. 7

      Seksiskandaali sakenee: Game of Thrones -kaunotar paljasti, mitä Harvey Weinstein teki hississä – matka hotellihuoneeseen katkesi

    8. 8

      Olympiavoittaja rikkoi hiljaisuuden 27 vuoden jälkeen – kertoi joutuneensa 15-vuotiaana lajilegendan raiskaamaksi

    9. 9

      Mies yritti iskeä plusmalli Marjaanaa yökerhossa – ei saanut vastakaikua: lyttäsi järkyttävällä tavalla

    10. 10

      Presidentti Niinistö ärähti ideologisesti työttömille: ”Se, että asiaa mainostetaan...”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    2. 2

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    3. 3

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    4. 4

      Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

    5. 5

      Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

    6. 6

      Jopa miljoonia uhreja – kävitkö vuoden sisällä suositulla pornosivustoilla?

    7. 7

      Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

    8. 8

      Matti Ahde kertoo sairaudestaan ja yhä jatkuvista hoidoista – ”Tilanne on vakava”

    9. 9

      Jymy-yllätys: Maajussi-Heikin morsianehdokas jättää sarjan – paljastaa painavan salaisuutensa

    10. 10

      Jyväskyläläinen Toni, 39, osui kultasuoneen – kotivarastossa kehitetty ”seos” saavutti ilmiömäisen suosion vain 3 viikossa

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Aku Hirviniemi puhuu hänen ja Niina Lahtisen erosta – tyttären sanat merkitsivät paljon

    2. 2

      Me Naiset: Rosa Meriläinen treenaa vaginaansa – ”Nostan esimerkiksi ketsuppipulloa”

    3. 3

      Presidentti Niinistö ärähti ideologisesti työttömille: ”Se, että asiaa mainostetaan...”

    4. 4

      Kommentti: Sote repii hallitusta – Risikon toiminta ihmetyttää, virkamiehet ovat hermoromahduksen partaalla

    5. 5

      Uutuuskirja: Ex-liigakiekkoilija voitti jättisumman pesäpallon sopupeliskandaalissa – ja enemmänkin olisi voinut tulla

    6. Näytä lisää