Kimi Räikkönen yllätettiin suomalaisessa karaokebaarissa: ”Kesti vähän aikaa, kun hän mietti, mikä se on”

Julkaistu:

F1
Kimi Räikkönen piipahti lomansa lopuksi Helsingissä sijaitsevassa Wallis-karaokebaarissa. Hänet yllätettiin lahjalla.
Formula 1 -tähti Kimi Räikkönen tunnetaan suurena karaoken ystävänä. Hiljattain jatkosopimuksen legendaarisen italialaistallin Ferrarin kanssa solminut Räikkönen, 37, on ollut Suomessa lomailemassa ennen F1-kauden jatkumista.

Suomalaiskuljettaja piipahti tiistaina helsinkiläisessä karaokebaarissa Walliksessa. Räikkönen kuuluu keväällä ovensa avanneen ravintolan taustavoimiin.

– Teemme Kimin kanssa yhteistyötä. Hän oli ideoimassa aktiivisesti, millainen karaokepaikka Suomessa pitäisi olla, Walliksen ja Night People Group -ketjun mediavastaava Antti Raunio kertoo Ilta-Sanomille.

Räikkösellä oli selvä näkemys, millaista paikkaa Suomen karaokekulttuuri kaipaa.

– Hän ei halunnut, että tehtäisiin mitään koppikaraokea, sillä karaoke on sosiaalinen tapahtuma. Ideana oli, että karaokepaikka voi olla mahdollisimman tasokkaasti tehty, mutta silti rento, Raunio sanoo.


Vastapalveluksena ideoista karaokebaarin henkilökunta halusi kiittää F1-maailmanmestaria erityisellä tavalla. Räikköselle hankittiin Shuren langaton mikrofoni, joka oli maalattu varta vasten ferrarinpunaiseksi. Mikrofonissa on myös maineikkaan italialaistallin logo ja Räikkösen numero 7.

– Ajattelimme, että ikioma mikrofoni olisi hyvä lahja miehelle, jolla on kaikkea.

Lahja ojennettiin omistajalleen tiistaina, kun Räikkönen saapui tutustumaan Walliksen tiloihin.

– Esittelimme Kimille kapakan ja annoimme hänelle mikrofonin. Hänellä kesti vähän aikaa, kun hän mietti, mikä se on. Sitten kasvoille tuli hymy, Raunio muistelee.


– Kimi oli lahjasta erittäin ilahtunut ja yllättynyt. Hän sanoi, että tätä pitää tulla kyllä kokeilemaan, kun kausi loppuu.

Raunion mukaan mikrofoni jäi Wallikseen odottamaan Räikkösen illanviettoa ja ensimmäistä lauluhetkeä. Muut asiakkaat saavat korkeintaan ihailla F1-mestarin nimikkomikkiä.

– Mikrofoni on täysin Kimille omistettu. Se on harvoja asioita, joihin en konsernissamme koske, Raunio sanoo.

Ennen karaokeiltaa Räikkösellä riittää hommia leipätyössään. Formula ykkösten kausi jatkuu kesän tauon jälkeen viikonloppuna Belgian Spassa. Räikkönen on ennen Span kisaa MM-sarjassa viidentenä vain pisteen päässä Red Bullin Daniel Ricciardosta.

Belgian Spa on yksi Räikkösen lempiradoista. Hän on voittanut siellä F1-kisan neljä kertaa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt