Pertti

Formula 1

Mököttävät suomalaiskuskit poikivat hauskoja meemejä – ketkä kaikki pääsivät F1-kaksikon seuraan?

Julkaistu:

F1
Suomalaiset julkisuuden henkilötkin intoutuivat vitsailemaan Valtteri Bottaksen ja Kimi Räikkösen kustannuksella.
Formula 1:n virallisella Twitter-tilillä sunnuntaina julkaistusta kuvasta tuli nopeasti nettihitti. Siinä Silverstonessa toiseksi ajanut Valtteri Bottas ja kolmanneksi sijoittunut Kimi Räikkönen tuijottelevat tympääntyneen näköisinä eri suuntiin.

Kuva on otettu lehdistötilaisuudessa, jossa suomalaiskuskit odottelevat kisan voittanutta Lewis Hamiltonia, joka oli jäänyt juhlimaan kotiyleisön eteen.

Hamilton pilaili suomalaisten kustannuksella ja julkaisi kuvan omalla Instagram-tilillään.



Jos kuva ei näy, katso se täältä.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Hamilton ei ollut ainoa, joka otti kuvan huumorilla. Kuva poiki nopeasti useita meemejä, joissa suomalaisten seuraan on lisätty erilaisia hahmoja.



Jos kuva ei näy, katso se täältä.

Yhdessä meemissä Bottaksen ja Räikkösen välissä seikkailee ”hämmentynyt Travolta”, joka on näyttelijä John Travoltan Pulp Fiction -roolihahmosta Vincent Vegasta tehty kuuluisa meemihahmo.



Jos kuva ei näy, katso se täältä.

Toisessa meemissä keskellä komeilee Salama McQueen, suositun Autot-animaation päähahmo. Hahmo on ajankohtainen, sillä Silverstonessa aidonkokoisilla Autot-elokuvan autoilla oli elokuvan pormotarkoituksessa oma tallinsa.



Jos kuva ei näy, katso se täältä.

Ehkä osuvin hahmo oli löydetty meemiin, jossa suomalaisten keskellä seisoo sarjakuvahahmo Lurppa. Monotonisella äänellä puhuva ja masentuneen oloinen koira tiivistää täydellisesti kuvan tunnelman.



Jos kuva ei näy, katso se täältä.

Yksi Twitter-käyttäjä oli korvannut Hamiltonin Fernando Alonsolla, joka istuu suomalaisten keskellä ylevä ilme kasvoillaan.

Räikkönen sai myös oman meemin, jossa arvellaan hänen ajattelevan aivan jotain muuta kuin viimehetken rengasrikkoa.



Jos kuva ei näy, katso se täältä.

Kuva innoitti myös suomalaisia julkisuuden henkilöitä. Kirjailija Jari Tervo twiittasi kuvan tilillään.



Jos twiitti ei näy, katso se täältä.

– Suomalaiset juhlivat silloin kun on juhlan aihetta, hän kirjoitti sarkastisesti kuvan yhteyteen.

Myös Rovaniemen Palloseuran liigajoukkueen päävalmentajalla Juha Malisella oli kerrottavaa kuvasta.



Jos twiitti ei näy, katso se täältä.

– Suomalaiset ovat avointa kanssa. Missä olemmekaan, nautimme aina toistemme seurasta. Meidän on helppo löytää positiivisia puolia asioista, ja ihmiset rakastavat meitä, Malinen vitsaili.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Moni Gmail-käyttäjä yllättyi: Ikävä löytö lähtevien postien kansiossa

    2. 2

      Eläkeläismies lähti avuksi purjehdukselle: Kertoo joutuneensa keskelle perhehelvettiä, jonka uhri oli 5-vuotias poika – vanhemmille syytteet

    3. 3

      Anniina, 22, voitti Idolsin ja katosi pian julkisuudesta – kertoo nyt, mitä tapahtui ohjelman kuvausten jälkeen: ”Paljon on kasvettu lyhyessä ajassa”

    4. 4

      Yle: Espoossa pohdittu ”aktiivimallia” leipäjonoihin: Ruoka-avun toiminnan­johtaja tyrmistyi – antaa karun esimerkin

    5. 5

      Tappara ihmeissään – kärkihyökkääjän temppu kurinpitoon, rangaistus tulossa?

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Tällainen on Aviciita piinannut vakava sairaus – voi iskeä jo rankasta kertajuomisesta

    2. 2

      Stand up -koomikko vitsaili Sara Siepin työstä tv:ssä – Roope Salminen raivostui: ”Mitä v****a sä tiedät?”

    3. 3

      Temptation Island -Eveliinan Instagram-video sytytti someraivon – rasistinen sana oli liikaa: ”En edes halua kuulla mitään anteeksipyyntöä”

    4. 4

      Näyttelijä Liisa Paatso on kuollut

    5. 5

      Minttu menetti työmarkkinatuen kun hänet haastettiin todistajaksi oikeuteen – näin vastaa Kela

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Ruotsalainen huippu-DJ Avicii on kuollut 28-vuotiaana

    2. 2

      Monen kammoksuma muotivillitys saapui myös uikkarityyliin – tätä ei ole totuttu rannalla näkemään

    3. 3

      Asunnottomaksi jäänyt Björn, 54, ”muutti” Ruotsin-laivaan – näin paljon hän maksaa asumisestaan

    4. 4

      Sini Ariellin päässä pimahti kesken hääpäivän – pilasi koko juhlan käytöksellään: vasta sulhasen hiljainen itku hääyönä havahdutti

    5. 5

      Harkimo on perustamassa uutta yhdistystä: Liike Nyt ry:n tiedoista paljastuu kiinnostava nimi

    6. Näytä lisää